Avainsana: Sää

  • Sekalaista

    kirjoittaja

    in

    Uuden vuoden aatto. Päivitin WordPressin RC versiosta Finaliin. No siinä samalla onnistuin rikkomaan tuon uuden ulkoasun, joten palasin tähän vanhaan, monien mielestä parempaan, ulkoasuun. Lueskelin tänään suosikkiajattelijani Caron blogista, kuinka joulua voi viettää. Tapansa kullakin. Pidin tänään välipäivän Kolilla käymisestä. Näyttää, että tein hyvän päätöksen, sillä ulkona sataa vettä. Vettä uuden vuoden aattona. Hienoa. Mutta…

  • Äksöniä

    kirjoittaja

    in

    Ajettiin tänään kolari Joensuun keskustan tuntumassa. Autoilija tuli risteysalueella vasemmalta eteemme, mitään ei ollut tehtävissä. En ollut koskaan ennen ollut kolarissa. Onneksi kenellekään ei sattunut mitään, peltiä kyllä meni ruttuun. Vaihdoimme auton toiseen ja jatkoimme Kolille. Kylmä oli. Sen verran täytyy kehaista varusteita, että vartalo pysyi kyllä oikein hyvin lämpimänä, vaikka tuolihississä joutui istumaankin jotain…

  • Sekalaista

    kirjoittaja

    in

    Jos joku miettii kuinka jyrkkä on Kolin jyrkin rinne nimeltä Ukkokoli, niin tässä tulee tiukkaa faktaa. Reitti on plotattu ja jyrkimmäksi jyrkkyydeksi saatiin 33,8 astetta. 34:ää astetta jyrkempää paikkaa rinteestä ei varmasti löydy. Mittaukset on tehty käyttäen FRWD:n laitteistoa. Aika hifistelyksi meinaa mennä tuo säätilan kyttääminenkin. Rekisteröityminen kauppalehteen palkitsee ilmaisella säätutkalla, josta saa esiin pilviennusteet…

  • Ukkonen/II

    kirjoittaja

    in

    Viime yönä oli sitten ukkonen. Heräsin kovaan sateeseen noin kuuden aikaan aamulla. Luulin että kyseessä on vain rankkasade, joten en sen kummemmin edes viitsinyt vilkuilla ikkunasta ulos. Huomasin ainoastaan että vettä tuli niin paljon että tiellä sitä oli reilusti. Kuitenkin nukkumista jatkaessani havahduin muutamaan jyrähdykseen. Ilmeisesti aika vaisu ukkonen oli. Kunnon yöukkosta (salamaspottailua) kaivataan!

  • Ukkonen

    kirjoittaja

    in

    Ukkosta tässä on odoteltu jo pitkään. Hiostava kuumuus on ollut päällänsä jo kauan ja Ilmatieteenlaitos on vilkutellut Joensuuhun ukkosen kuvia jo kauan. Mutta ei. Ei jyrähdystäkään. Törmäsin pariin mielenkiintoiseen asiaan selaillessani nettiä ukkosen tiimoilta eilen. Ensimmäiseksi tulee mieleen Finnish Lighting Center, joka on siis Suomen ukkosbongareiden kohtauspaikka. Käyttäjämäärät eivät ole isoja, mutta intoa tuntuu riittävän.…