Avainsana: Corona
-
Päivä 1: Uusi alku
Tänään pikkuherra oli vielä koulussa hakemassa viimeiset tavarat ja ohjeet kotikoulua varten. Huomenna on sitten kotikoulua, kuitenkin niin että oikea opettaja on laatinut päivän lukujärjestyksen, aikataulun ja tehtävät. Vanhemmilla on huomenna hieman harjoittelun paikka. Uskon että homma saadaan kyllä toimimaan. Välillä kun kotona selailee vain coronauutisia ja katsoo tiedotustilaisuuksia, alkaa oma mieliala harmaantua. Kaupassa tai…
-
Päivä 0 : Eristyksissä
Tänään alkoi Suomessa sulkutila. Suurin osa julkisista toimijoista sulkee ovensa ja minun elämään kenties eniten vaikuttaa koulujen sulkeminen. Nimittäin herra 7v on nyt sitten kotona. Samassa reilussa 70 neliössä kuin kaksi aikuista, jotka yrittävät tehdä etätöitä. Vähän jännittää mitä tästä tulee. Selvitään, se on selvä, mutta kuinka helppoa tai vaikeaa, se ei ole vielä selvää.…