Jasmon blogi tietää paremmin

Olen lasketellut viisivuotiaasta saakka. Aloitin aikoinani joillain siisteillä Rossignolin suksilla, isukki hinasi minua mäkeä ylös ja laskin alas. Niin opin aikoinani sen, että suksi luistaa. Itsellänikin syöksyaurakausi oli jossain vaiheessa. Aivan tarkkaan näitä en muista, mutta ilmeisesti se aiheutti sen, että minulle aivan maksettiin hiihtokoulu. Tunnin aikana minulle opetettiin aurausasennosta kääntymään lähteminen ja sitten toisen jalan viereen tuonti. Muistaakseni oli jotain jutta myös askelkäännöksestä. Jalkojen oli suotavaa olla lähellä toisiaan. Sitä en muista, oliko tunnilla mitään vaikutusta laskemiseeni.

Laskeminen oli sellaista harrastelua vaan, kunnes aloin kulkemaan isoveljen mukana Ukko-Kolilla. Siihen saakka olin käytännössä hiihtelyni hiihtänyt Loma-Kolilla. Myös sukset alkoivat yläasteella ollessani muuttumaan hitaasti tikkusuorasta hieman leikkaavaan malliin. Suksea koitettiin saada kantilleen muistaakseni lähes miten tahansa. Kapealla asennolla, leveällä asennolla, voimakkailla painonsiirroilla, vastakierrolla.. Pituutta riitti, alle 200cm suksia ei ollut kenelläkään.

Silloin harrastukseni oikeastaan alkoi varsinaisena hiihtoharrastuksena. Aikoinaan Kolin hiihtoskenessä vahvasti vaikuttanut Pullis opasti omalla herttaisella tyylillään minua leikkaavan hiihdon pariin, kerran sain hyvääkin palautetta. Kun Peter oli sitten myymässä tellujaan pois, kokeilin minäkin niitä muutaman päivän. Jälleen kerran Pullis auttoi minut alkuun, käännökseen menot, vastakierrot ja käsien asennot tuli käytyä läpi. Peter myöhemmin möi suksensa pois ja liekki, joka oli vähän saanut happea, jäi kytemään.

Kehittymiseni oli tasaista ja laskuintoni ehkä aika tasaista myös, kunnes tuo kaikkien aikojen äärisuorittaja sattui moikkaamaan kerran rinteessä. Sen jälkeen mäkikerrat lisääntyivät, affet huipentuivat ja käännösten tarkempi analysointi alkoi. Vasta kaudella 05-06 (melkein 10 vuotta myöhemmin!) opin herrojen Haq ja Kuiri avulla laskemaan alppisuksella edes sinnepäin. Vetoan siihen, että menneitä on vaikea oppia pois. Tämä koskee siis ainoastaan rinnehiihtoa. Pyydakentät ovat pitkälti kokematta.

Kokeilin myös lautaa, tosin kengät olivat hieman liian isot ja lautakin aika pitkä. Ehkä noin 10 päivää lautailua alla. Pääsen loivia rinteitä alas, mutta jäi sitten lautailu vähemmälle, kun Jorma lainasi minulle jälleen tellukamoja. Ihan mukavaa lautailukin siis oli, olisi tehnyt mieli yrittää ujuttaa sitä kantilleenkin. Kenties jos tellut eivät olisi tulleet perheeseen, olisi pitänyt seurata heräteostoksien ihmelasta ja kenties jalassa olisi sitten vaikka Bastard ja päävaikuttamisalue olisi ojankaivajat.org

Tänä vuonna pääasiallisena työvälineenä onkin oikeastaan ollut telemark-pari. Muutaman vuoden vanha K2 Super Stinx -pari, Garmontin Ener-G (viimevuotinen..) ja siteenä G3 Targa. Nyttemmin suksen kohtuullisen pitkä kääntösäde (~25m?) on alkanut tehdä sitä jo hieman tylsäksi rinnesuksena. Mutta esimerkiksi Myllymäessä pöperössä oli taas kivaa, kun olosuhteet olivat hieman uudenlaiset. Kuitenkin, rinnesukseksi haluaisin jonkun vähän lyhemmän ja vähän leikkaavamman suksen. Handen ostama Dynastar Legend on varmasti hyvä.

Mutta mikä siinä telemarkissa sitten viehättää? No, onhan uusi aina jännempää, ja kun rinteet tuntuvat taas jyrkemmiltä, saa haastettakin uudella tavalla. Tosi kiva oppia uutta, oppiminen on käynytkin nopeasti, kun opettajat ovat olleet hyviä ja lähellä. Eräs Helsigin kovimmista riiraidereista oli tuossa viime viikonloppuna Kolilla käymässä, tällä kertaa alppisuksilla (normisti tellu) ja siinä sitten ihmeteltiin, kun ei tule samanlaisia riemun kiljahduksia, kuin telluilla, vaikka hänellä oli alla sx-11 ja minulla sx-12. Käännöksiä kyllä tuli, mutta jotain puuttui.

Mietittiin, että mitä puuttuu ja tultiin loppupäätökseen: Vapaus puuttuu. Voiko enempää tellu-urpolta kuulostaa? Mutta totta se vaan on. Vaikka tellulla lasket huonojakin käännöksiä, niin on siinä niin paljon enemmän tekemisen meininki, kuin alppisuksella. Asiaan voi myöskin vaikuttaa se, että alppisuksella en yleensä opi mitään (ja sen kyllä huomaa..) ratkaisevaa uutta joka päivä – telluilla elämyksiä tulee lähes joka kerta. Lisäksi tellusuksi on kevyempi, monot ylivoimaiset monotansseissa, ei tule kylmä niin helposti..

Voi olla, että kunhan maaliskuu on ohi (ja budjetti vapautuu), niin hiihtämiseni kehittyy edelleen enemmän tellumeiningin suuntaan. Olen kuullut huhua, että jotkut ovat tehneet jopa radikaaleja ratkaisuja näiden asioiden suhteen.