Jasmon blogi tietää paremmin

  • Ei ole nyt ollut oikein energiaa bloggailla. Lyhyesti ja ytimekkäästi:
    – Techmu täyttää 10 vuotta sunnuntaina. Soittamassa mm. OlliS ja Orion
    – Kolilla on edelleen talvi, välillä tullut vähän uutta luntakin. Tänään oli erittäin kivaa sohjohiihtoo. Pahin käännösten analysointi ja jännitys on jo jäänyt taustalle, lojottelee ja koittaa nauttia.
    – Edelleen tämän hetken ykkösbiisi on Yellow Blackboard – Superfly (Andy Moor Mix)
    – Huomenna taas hiihtoa.

  • Pakko varmaan mennä.

  • Kaverini tilasi joulukuussa Sport Conradista itselleen telemark-välineet. Kengäksi Scarpan T1, siteeksi Rottefellan Cobra R8 ja sukseksi Dynastar Legend 4800. Näillä hän aloitti opettelemaan telemarkin ihmeitä.

    No hyvinhän se onnistui. Ja laskija innostui.

    Sitten olikin jo helmikuu ja viimeinen mäkipäivä Kolilla ennen kuin lähdin Sveitsiin. Oli sopiva välimallin keli ja sain lainata kyseistä settiä, kun oli tehnyt jo kauan mieli kokeilla. Ainut ehto oli, että hajoittaa ei saa. Olin kuitenkin siis omalla Garmontin kengälläni. Ja siinäpä ongelma olikin. Olen monesta ääreispaikasta rajoittunut, eritoten jaloista. Käytän laskukenkinä koon 25.5 kenkiä, eli monilla naisilla on isommat kengät. Tämä ei yleensä laskusuoritusta ole pahemmin haitannut, mutta tällä kertaa haittasi. Nimittäin R8:t olivat varustetut pitkillä tangoilla. Kuitenkin ruuvaamalla tangot niin lyhyiksi (virhe!) kuin mahdollista, kenkä asettui siteeseen napakasti.

    184 senttiä pitkä Legend tuntui todella hyvältä sukselta. ~19m kääntösäde tarjosi uutta ihanuutta ja suksi oli helppo laskettava. R8 oli omaan G3 Targaani verrattuna todella jämäkkä ja hyökkäävä. Ensimmäinen lasku meni totutellessa, mutta toisella laskulla pääsin jo varsinkin loivemmilla osuuksilla yrittämään kanttaamista tosissaan. Leikkaavampi suksi oli jotenkin helpompi ajaa agressiivisemmin, tai ainakin se tuntui siltä. Kolmannella laskulla sitten ilo loppui.

    Pielisen erittäin jyrkässä keskikohdassa vaihtaessani vasemmasta käännöksestä oikeaan käännökseen tunsin vaihdoin aikana vasemman siteen löystyvän ja menettävän tuntumansa. Horjahdin, mutta sain pidettyä tasapainon nojaamalla terveeseen sukseen koko painollani ja aurailemalla hitaasti alas. Luulin, että side oli vain auennut. Näin ei kuitenkaan ollut.

    Alhaalla tutkimme vahinkoja. Vasemman siteen vasen tanko oli korkannut kierteiden läpi. Eli ne kierteet, jotka paljaassa kappaleessa (jossa ei ole sitä muovia päällä) ja jotka pitävät setin kasassa, olivat pettäneet ja vastakappale oli pamahtanut koko tangon läpi. Kierteet olivat menneet aivan tasaisiksi eikä niissä ollut enää ollenkaan pitoa. Rikki menivät. Toisestakin suksesta löytyi ongelma. R8 tankoja ei kuulemma saa koskaan kiertää loppuun saakka kiinni, kun niissä on sellainen ominaisuus, etteivät aukea. No, tätä ei kuitenkaan ohjeissa kerrota enkä sitä tuona päivänä tiennyt. Niinpä meillä oli sukset, joista toisen side oli rikki ja toisen side säädetty minun kengälleni. Kaverini ei näillä ihan hirveästi tehnyt.

    Siinä vaiheessa mieleen tuli takuu. 5. laskupäivänä ei ole suotavaa kamojen korkkailla ihan miten sattuu. Kiinni ruuvaamista ei voinut tietää, joten takuuseen sekin ja jännittämään. Viestien vaihto Sport Conradin kanssa alkoi. Kaverin englannin kielen taito oli sen verran huono, että minä hoidin sähköpostittelua. Kuitenkin tuollaisista tangoista ja kierteistä puheminen oli ulkomaankielellä aika vaikeaa ja saksaa äidinkielenään puhuvat aspaajat Sport Conradin päässä eivät tienneet mistä puhun. Yritimme selvittää asiaa kuvin ja lisäviestein, mutta parhaimmillaankin he saivat vain osittaisen kuvan tapahtuneesta ja ongelmasta. Sitten he soittivat kaverilleni, joka puhuu ihan ok saksaa, mutta kuulemma ei osaa kirjoittaa (!). Asia jotenkin selvisi ja he pyysivät kaveriani lähettämään tangot heille.

    Tänään sieltä soitettiin takaisin. Tangot oli tutkittu ja todettu vialliseksi. Takuun piikkiin lähti uudet tulemaan. Hiihtokaudesta katosi kuukausi, mutta joka tapauksessa takuuseen tulee uudet. Sport Conradilta hyvää palvelua. Todennäköisesti sinne suuntaan tulee jatkossakin siirtymään rahaa, joten tämän asian hoitaminen asiakasta tyydyttävällä tavalla hyödytti pitkällä tähtäimellä pääasiassa Sport Conradia.

    Sport Conrad on siis turvallinen nettikauppa. Voin suositella.

  • Sveitsistä tultua olen koittanut pehmeästi laskeutua todellisuuteen. Kouluseminaarit odottavat, pari tenttiä olisi vielä keväällä ja töitä on tehtävänä reilusti.

    Olo on kyllä ollut vähintään outo. Onneksi sitä samaa ovat valitelleet muutkin. En tiedä miten kausilaiset pääsevät takaisin elämänrytmiin. Ehkä sekään ei ole helppoa.

    Berliinin välilaskulla alkoi tuntumaan jo oudolta, kun minua ympäröivät ihmiset puhuivat suomea. En tiedä miksi, mutta se tuntui oudolta ja vähän ehkä ahdistavalta. En jutellut kenenkään kanssa. No, lento sitten menikin Air Berlinin lentoemojen huonoa englantia kuunnellessa. He muuten puhuvat todella huonoa englantia. Onneksi tässä kieliasiassa helpottaa sijaintini Lappeenrannan Sammonlahdessa. Kaikkia muita kieliä täällä kuulee, mutta harvoin suomea.

    Kelit eivät ole päässeet vielä satuttamaan, on ollut lämmintä ja aurinkoista niin kuin Sveitsissäkin. Stressiäkään en ole vielä ottanut, mutta kohta kai pitäisi. Kadut pölisee ja innokkaimmat (lue: tyhmimmät) rullaluistelijat ovat jo matkoillaan. Moottoripyörien pärinää kuuluu. Keväthän ei vielä voi tulla, Suomessa kuitenkin ollaan, eli kohta tulee taas reality check. Minkäs teet.

    Viikonloppuna olin yhtenä päivänä Kolilla vähän hiihtelemässä. Telemarkkailu iltapäiväsohjossa oli kyllä varsin kivaa. Aamun betonihiihto ei taas minulle oikein sopinut. Koli ei tuntunut pieneltä, vaikka päivän laskemisella sai verttiä kasaan vain samaa luokkaa kuin kahdella laskulla Sveitsissä. Kiva oli nähdä taas kolilaisia. Kroppa on sen verran tottunut after skihin, että pakkohan se oli suorittaa – vaikkakin tosi vastahakoinen olin.. Matka-affe!

    Nyt on sitten yöt nukuttu ja aurinko paistaa ikkunasta sisään. Läppäriä tässä naputellessa muistuu mieleen terassihetket, jossa lämpimässä auringonpaisteessa ja siideri kädessä mietittiin elämän tarkoitusta. Niitä hetkiä ehkä kaipaa vielä.

    Sunnuntaina olisi Techmun 10 – vuotisbileet, jotka kyllä kiinnostaisivat, mutta toisaalta Joensuussa olisi taas jengi kasassa, ehkä hyvä ilmakin. Hiihtelisi ja viettäisi vapaa-aikaa. Ei kovin vastenmieliseltä kuulosta sekään.

    Siistiä kyllä, kun aurinko paistaa.

    Kiitoksia vielä sveitsikeikan järkkääjille Haqlinen ja Stilu. Kiitokset myös Johtajalle (ja vaimolle, joka päästi miehen reissuun!), Matsolle, Idolille ja muille, jotka olivat mökki/laskuseurana. Olen kuullut huhua, että aivan kaikille tämä ei vielä riittänyt, vaan lentokone suuntaa vielä muutaman viikon päästä takaisin kohti Sveitsiä. Heh heh. Asiaa!

  • Kotona ollaan.

  • Kaikkien hiihtojuttujen ystävien iloksi: väliin koodijuttuja!

    Hyvä ja selkeä ja lisäksi vielä yksinkertainen opas MySQL:n virittämisestä hieman turvallisemmaksi löytyy Securityfocuksesta.

  • Huomenna meikä jättää Engelbergin taakseni. Lento on vasta keskiviikkona, mutta niin ikävään aikaan, että täältä on lähdettävä jo tiistaina ja vietettävä lentokenttäyö.

    Reissu on kyllä ollut mahtava. Tarjolla on ollut paljon hyvää hiihtoa. Oikeasti, todella paljon. Myönnettäköön, että pahin pyydakiima on tässä vajaan 3,5 viikon aikana taittunut. Välillä (tänään) tuntuu oikein mukavalta maata sängyssä ja kirjoittaa blogiin, eikä säntäillä mihinkään. Onhan noita hiihdetty. Lumi on painunut, tuuli on sitä kovettanut.. Ei siis ole niin kiire mihinkään – toisaalta skinnaamalla saattaisi löytyä kyllä vielä hyvää siivua esimerkiksi pikkujärveltä.

    Eilen täkäläisellä bäkkärillä menehtyi yksi 35 vuotias nainen lumivyöryssä. Ehkä sen ja navakoituneen tuulen takia täällä on tänään viimeinen tunti pommitettu ahkerasti.

    Henkilökohtaisesti luulen, että tänään on auringonpaistattelupäivä.

  • Engelberg on karu paikka. Ei kunnon kylää. Ei kunnon rinteitä. Ei iltarientoja. Ei oikeestaan lunta. Turhaa täällä on kärvistellä.

    Hiihtoleffan sanoin: ”Engelberg, it’s a fucking disaster”.

    Suosittelen: Verbieriä.

  • Eilen oli taas älytön hiihtopäivä. Semisinkki, mutta näki silti ihan ok. Noustiin Laubille kolme kertaa. Aamusta aikaisin mentiin ensimmäistä vetoa tekemään ja oli sitä ihmeissään. Olen kyllä Laubin laskenut ennenkin, mutta yhtäjaksoisen seinän pituus oli päässyt jo unohtumaan. Melko massiivista laskupätkää oli siis tarjolla. Eka veto oli vaikea. Vaikka lumi oli paljon paljon helpompaa, kuin edellisenä päivänä, en jotenkin päässyt sukselle kunnolla. Ajelin liian takaa. Se taas aiheutti sen, että reidet olivat aivan lopussa alhaalla, kun trave ja travea edeltävät röykyt alkavat.

    Toisella kierroksella tuli valaistuminen. Kovempi vauhti ja suksi kelluu paremmin ja voi seisoa paremmin. Tai jotain sellaista. Hakemista oli. Kolmannella kierroksella otettiin laskijan vasemmalta. Korkkaamatonta siivua sai laskujäljen viereen. Samassa porukkaamme lyöttäytyi laskun ajaksi joku ruotsalainen, jonka laskukaverit olivat hävinneet. Ehkä paremmasta (vähemmän jälkiä & röykkyjä) lumesta johtuen lasku tuntui sujuvan. Sujuvalla en tarkoita nyt mitään Seth Morrison vetoo, vaan sujuvaa minulle. Ja edelleen se tarkoittaa sitä, että taitojeni ylärajalla ja taitojeni yli (niin kovaa kuin vaan pää antaa myöden..), mutta silti pystyssä ja hyvillä mielin! Ja reisiäkään ei poltellut samaan malliin.

    Pojat toki veti kovempaa.

    No, kello olikin jotain yhden paikkeilla, kun siirryimme toiselle huipulle. Pojat pääsi vielä puolen päivän jälkeenkin korkkaamaan jääputoukset (vissiin koko mellanin?) ja me (kun jouduimme odottamaan bussia..) heti yhden ruotsalaisporukan jälkeen. Mut olihan tajunnan räjäyttävää vetoo. Vielä päälle vähän suuren kentän harjoitteluu grossella ja sitten keli sinkkisi.

    Erittäin hyvä maku jäi, kun tunsi oppineensa uutta, lumi oli todella hyvää ja helppoa ja oli hauskaakin! Täydellinen vastakohta edelliselle päivälle, jolloin ei edes massiivisten vatsalihasten avulla meinannut pysyä pystyssä..