Madwave oli varsin oiva bile. Ei ihan kiva, vaan paljon parempi. Ei kuitenkaan ihan megalomaaninen, mutta sanotaanko: hiton hyvä. David West oli ehkä hieman ihmetys, odotin aika erilaista settiä. Lopun kiksupaukutuskaan ei toiminu ihan hirmu hyvin, musta on vissiin tulossa vanha. Ei ole todellista. Tästä alkupään materiaali oli kyllä suomeksi sanottuna vitun päräyttävää, esimerkkitunet antaa Orion:
Youtubesta saattaa löytyä myös muita videopätkiä.
Tiesittekö, että Operassa jos painaa CTRL + BACKSPACE, niin se nousee edelliselle tasolle polussa, esim:
http://www.pimpom.com/doss/ {ctrl+backspace} muuttuu http://www.pimpom.com
Eilen euron tuopin houkuttelemana päätin mennä katsastamaan Ian Van Dahlin kisakunnon Tampereen ylpeydessä, ravintola Onnelassa. Käteen ei ehkä jäänyt ihan hirveästi.
Tiesin, että Ian Van Dahlissa päähenkilönä on laulava pimu, mutta oletin ja olin siinä käsityksessä, että joku tulee myös soittamaan levyjä. Mutta eipä tullutkaan, vaan paikallisen äänifirman (joka oli ilmeisesti rakentanut lisä-äänen paikkaan) ääniteknikko hyppäsi DJ-soittimien taakse valitsemaan biisejä. Kyseessä ei siis ollut missään tapauksessa DJ-keikka, enemmänkin playback-singfront tyyppinen ratkaisu. Kai konemusiikkia voi niinkin esittää.
Ei oikein toiminut minulle. Tosin turha minun on valittaa, kun Onnelan tanssilattia (joka on kyllä uskomattoman pieni paikan kokoon nähden) oli ääriään myöten täynnä ja ihmisillä oli hauskaa. Mutta olisin kyllä kaivannut myös DJ:n paikalle, mutta voihan olla että Ian Van Dahl esiintyy aina noin.
No, tulipahan tsekattua. Mietin eilen tanssilattian vieressä Ian Van Dahlin aloitusta odottaessa, että onkohan minusta tulossa halveksimani ihminen, eli kurttunaamainen puristi jonnekkin nurkkaan juomaan siideriä? Huomenna Madwave ja takaan, että en mökötä nurkassa juoden siideriä. Pitäisi yrittää jo ajoissa paikalle koska a) lippuja saa ainoastaan ovelta ja b) Flightiä olisi mukava nähdä ja c) Orion on nähtävä.
Pitääpä ottaa asia vielä puheeksi, kun itse jo kauan sitten asiaa ihmettelin. Ihmettelin kuinka Topfieldin boksit ovat niin kalliita. Nyt Verkkokauppa.com on tehnyt valituksen kilpailuvirastoon (joo, wanha), kun heille ei toimiteta laitteita, koska eivät suostu myymään sitä ”sopivan kalliilla”.
Eli kuulostaisi siltä, että Topfieldin digiboksien hinta ei laske sen vuoksi, että Topfield ei anna sen laskea. Siinä kai ei ole vielä mitään laitonta.
Kilpailuviraston kartelliryhmän johtaja Kirsti Leivo korosti kuitenkin haastattelussa, että virasto voi puuttua kauppiaiden välistä hintakilpailua estävään määrähinnoitteluun, jolla myös yritettäisiin estää tuotteiden hintojen lasku.
Mitenkäs aurinkolasit? Oakley:n lasien pitäisi olla Suomessa jokaisessa kaupassa saman hintaisia ja alennusta ei saa antaa. Eikö se ole sama asia?
Se näyttää tältä:
Itse en päässyt maistamaan, mutta kuulemma maku on aika epämiellyttävä verrattuna esimerkiksi Batteryyn ja Battery Strippediin, joka varmaan pääkilpailija Suomen markkinoilla on.
Energiaa desissä on 6 kcal, kun Battery Strippedissä on 5 kcal.
Makukoe sitten, kunhan saan myrkkyä käsiini.
Harvoin on tullut housea pahemmin suositeltua kenellekään. Bongasin Orionin blogista joku aika sitten miehen Saksan keikan taltioinnin. Housea ja Electrohousea. Ja kaikkea muutakin jännittävää.
Kai sitä alkaa tulla vanhaksi, kun tällainen saundi tippuu nykyisin niin hyvin. Mutta jos löydätte jostain (Orionin sivuilla kai ei enää ole jaossa) Orionin Live @ Mango, Kempten, Germany 070707 -setin (kolme osaa), niin pistäkää kuunnellen. Vaikkei HD 25 ole mikään hifiluuri, niin kyllä se vaan niin kiva on verrattuna Creativen joihinkin sateellitti + subbari tietokonekaiutinratkaisuun. Hiton kivaa saundia.
Pakkosyötin tietysti pomollekin, se on enemmän hehkukiksumiehiä, mutta niin se vaan sanoi tykkäävänsä.
Tarkempien tietojen mukaan miksaus onkin saatavilla Orionin Podcastista. Viisi minuuttia työtä ja tuloksena on kolmen tunnin musiikillinen nautinto.
Itse käyn tarkastamassa ukon esiintyjäkunnon taas perjantaina, Madwavessa.
Paukkasin viime torstai-iltana enoni maatilalle, tarkoituksena oli rentoutua tehden taas kerran tuorerehua. Eipä siinä, fyysinen työ tekee vaihteeksi erittäin gutaa.
Perjantaina työ saatiin käyntiin ja aumaan pohjalle muutama kuorma rehuakin. Vieressä oli ensimmäisen sadon auma, se kohosi korkeimmalla kohdalla noin 160-170cm maanpinnasta (ja osa painuu alle), eli apetta siinä oli lehmille rouskutettavaksi. Sinänsähän siinä ei mitään ongelmaa ole, traktoreissa riittää voimaa työntää peräkärry kasan päälle ja niin edelleen, mutta traktorilla kasan päällä ajaessa ja perässä olevaa levitintä käyttäessä, voi välillä tuntua vähän huonolta, kasalta kun ei kannata tippua. Kerran parissa vuodessahan noita aumaonnettomuuksia tapahtuu, onneksi traktoreissa on hyvät turvakaaret, yleensä kuolemilta vältytään.
Nyt vaaraa ei ollut, kaiken oheistoiminnan ja vesisateiden ja rikki menneiden koneiden kanssa kolmessa päivässä saatiin vain alle 20 kuormaa kasaan, joka nosti kekoa ehkä noin puoli metriä, mutta osan painuessa maan alle, ei itse kohoama ole niin paljoa. Joten ihan ilman vaaraa sain tällä kertaa silmät ummessa ajella.
Kuumat kelit ovat haitanneet Tampereella hieman unenlahjojeni käyttöönottoa, mutta iso maalaistalo myös viileni nopeasti iltaisin ja erityisesti aamulla nukutti kyllä makeasti. Eli lomaillakin sai.
Kävin kylässä myös ”naapurissa” noin kolmen kilometrin päässä. Heillä on kaksi koiraa, yksi ISO ja yksi pentu. ISO oli joku mastiffi ilmeisesti, nimeltään Oona, pienestä ei mitään hajua. Vaikka tiesin koiran kiltiksi ja rauhalliseksi, ja olen ollut tekemisissä ennenkin, niin silti se vaan laittaa jännittämään kun 70kg painava jöllikkä jolkottelee kohti tervehtimään. Kun pääkin on jo niin iso, että kitaan menee puolet minun päästäni. Onneksi pysyimme yhteisymmärryksessä. Pikkukoira oli kiva, niinkuin pikkukoirat aina on. Merkkiä en tiedä, ehkä blogin lukijat sen pystyvät paljastamaan.
Lauantaina vieraana kävi läheinen urakoitsija tyhjentämässä lietesäiliöitä. Kyllähän pojua aina tekniikka kiinnostaa ja iso kone vielä enemmän. Pihassa kävi New Hollandin T8030 traktori, jolla onkin hyvä lietesäiliöitä ja soraa kuskata. Rengas on miehen korkuinen, tehoa on 320 hummaa ja pellin alla hyrisee yli 8 litran kuutoskone. Kylään oli tulossa myös maahantuojan edustaja, ilmeisesti tietokoneiden päivityksellä tehot saa nostettua melkein 400 kaakkiin ja matkanopeus on silloin (lastin kanssa tai ilman..) noin 80km/h. Pellollahan tuollaisella mörssärillä ei tee mitään, mutta teiden hoidossa ilmeisesti voima ja koko on etu. Ohjaamo oli aika futuristisen näköinen. Kai nuo traktorimiehetkin futuristisuuteen tyyty.
No, jospa jätetään tekniikkatulitus ja amistelu nyt tämän postauksen osalta vähemmälle.
Samalla keikalla sai moikattua kummityttöäni, a) jolle en vienyt lahjusta mukana ja b) jonka nimipäivät olin unohtanut. Olen kummisetien parhaimmistoa. Ilmakollakin piti vähän paukautella, iskemät meni ylös vasemmalle (kutosen kieppeille), mutta vaikka miten ruuvasin säätöjä, en niitä saanut keskemmälle. Hämmentävää. Toimivatkohan ne..?
Sain leikkiä nuorta huoletonta pojua pari päivää, sitten takaisin töihin stressaamaan onko rahaa tarpeeksi, tuleeko rahaa tarpeeksi, näyttääkö riittävän edustavalta ja onko tarpeeksi kiireinen. Kivaa oli.
Hämmentävää!
Lukeeko omistaja blogiani? Kun aiemmin mainitsin, että aukioloajat olivat poistuneet seinistä, niin eilen ohitse kulkiessani huomasin oveen teipatun A4:n, jossa aikataulut ilmoitetaan.
Todella hämmentävää.
Täytyypä heti mainita, kun vielä muistan.
Saunalahden asiakaspalveluun tarvitsi jonottaa vain 3 minuuttia (GSM-asia). Ihan ok, verrattuna Elisa / Kolumbus 25 minuuttiset. Ilmeisesti Elisa ja Saunalahti ei olekaan täysin vielä yhdistyneet, vaikka samaa puljua ovatkin. Outoa oikeastaan, luulisi, että synergia kannustaisi yhdistämään päällekkäiset toiminnot mahdollisimman nopeasti.
Ei pitäisi valittaa, kun aspa kerrankin toimii.
Lupaukset on joskus lunastettava – valitettavasti. Jo kauan sitten Kispe päätti, että Jasmo juoksee puolimaratonin elokuussa. Huhtikuussa ajatus oli vielä jännittävä, tuntui kaukaiselta ja treenatakkin pitäisi keritä. No, miten sen nyt sitten ottaa. Toukokuusta puolimaratonin alkuun mennessä oli juoksukilometrejä kertynyt noin 140, pyöräilyä jonkun verran ja pari rullistelusessioo. Aika paljon vähemmän kuin kuvittelin. Ei silti voinut mitään, kun testisessio oli kerta sovittu niin sinne oli mentävä. Jasmon blogi testaa Tampere maratonin!
Testiporukkamme koostui hyvin eritasoisista juoksijoista:
Maratonin aika otettiin kenkään laitettavalla chipillä. Ihan ok systeemi. Ottaen kuitenkin huomioon sen, että juoksu maksoi 35e (puolimaratoni, täysi vetäsy olis maksanu 45e), olisi voinut olettaa, että väliaikoja olisi saanut enemmänkin. Näin ei kuitenkaan ollut, mutta olin perusnöränä varustautunut sekä Polarin F6 (syke, mutta ei väliaikaominaisuutta?!?!) ja Suunnon S6 laitteistolla. Kuulostaa nörtiltä, mutta vielä mitä! Juoksu ei kuulosta välineurheilulta, mutta erilaisia juomavöitä, FRWD-ratkaisuja ja ties mitä satelliittipaikannukseen perustuvia juoksuanalysaattoreita oli ihmisillä käytössä. Näkyi myös kenkään tulevia Polarin (?) ratkaisuja, jolloin sykemittariin saa näkyviin myös etenemisnopeuden. Testitiimimme kuitenkin profiloituu kategoriaan: PA, paitsi Savaaz, joka on Rikkaissa Töissä ja Kispe, joka Tahkoaa Rahaa. Tämän vuoksi yyberlaitteistoa ei ollut käytettävissä.
Lähtö puolikkaalle oli aika myöhään, klo 16:00. Jännitti vähän, tiesin etten ole hirmuisessa kunnossa, mutta toisaalta tiesin myös, että jaksan kyllä ja vankka tarkoitus oli tulla niin kovaa kuin jaksaa.
Lähtölaukaus kun paukahti, niin 550 (tms) ihmistä lähti etenemään. Ensimmäinen kilometri kierrettiin sisäradalla ja ahdasta oli. Pyrin ja pystyin jotenkuten saamaan juoksusta ja omasta tahdista kiinni. Kispe meni menojaan ja Savaaz, katseltuaan minun toilailua hetken, päätti myöskin mennä omaa vauhtiaan. Niinkuin pitääkin. Kilometrikylteissä oli kitsasteltu. Tai ainakin ne oli saatu aika epäselvästi laitettua, vaikkei uskoisi, että kilometrikyltit voidaan laittaa epäselvästi. Meidän puolimaratoonareiden piti aina vähentää yksi kilometri maratoonareiden kilometrikylteistä. Se ei sinänsä kuulosta vaikealta, mutta kun siirryttiin toiselle kierrokselle, tapahtui hetken hairahdus ja siitä johtuva todennäköisesti väärä väliaika. Siksikin olisi ollut parempi, että ajanotto olisi ollut parempi.
Aloitin tarkoituksella napakasti, mutta silti sykemittarin osoittama syke alussa oli korkeampi kuin kuvittelin (170). Ilmeisesti nousimme lämpimässä auringonpaisteessa lievää ylämäkeä, jännitti ja niin edelleen, mutta silti lenkkeillessä olen tuota 10km/h vauhtia juostessani yleensä pysynyt 160 sykkeissä, ainakin alussa. No, säikähdin vähän sykkeitä, mutta en alkanut jarrutella. Ensimmäinen ahdas kilometri meni aikaan 6:13 ja toinen, vapaa ja puuduttava, kilometri meni aikaan 5:58. Eli suunnilleen siinä 10km/h vauhdissa johon tähtäsin, oltiin. Vielä tässä vaiheessa.
Ensimmäinen kierros (11km) meni oikeastaan ihmetellessä. Ihmettelin ihmisten juoksutyylejä, ihmisten teknisiä laitteita ja omia tuntemuksiani ja sykkeitä. Väliajat pyörivät 5:58 – 6:30 välillä kilometriä kohti, riippuen ruuhkasta, maaston muodoista ja juottoasemasta (ensimmäinen asema oli todella ruuhkainen).
Toinen kierros lähti loivaan ylämäkeen Pirkkahallilta (nykyisin kai joku muu nimi?), sitä suoraa on siinä ainakin kilometrin verran. Ja se on puuduttava. Sillon tuntui ensimmäisen kerran ikävältä. Mihinkään ei sattunut, mutta pieni väsymyksen häivähdys tuli kylään. Onneksi radalta alkoi löytymään niitä, joiden ensimmäinen kierros on ollut sen verran napakka, että toinen ei enää ollut. Selkiä tuli vastaan tasaista tahtia. Tosin mentiin minustakin ohi ja oikeat maratoonarit (jotka ottivat 4 kierrosta) näyttivät, että kuinka kepeästi jalka nousee vielä 35km kohdalla. Ja pelottavan kepeästi nousi.
Toisen kierroksen ensimmäisen juottoaseman jälkeen testitiimin huoltaja (Rytsis) löytyi kannustamaan. Pingoin kannustuksen voimilla niitä selkiä kiinni, jotka olivat minulta ensimmäisellä kierroksella erkaantuneet. Ehkä kiinniotossa vähän joutui tsemppaamaan (syke: 190) ja hidastinkin hetkeksi tahtia erään Adecco-naisen tahtiin. Se hämmenti, että vaikka sykkeet olivat kovat, jaloissa alkoi tuntumaan puutuminen (16km takana), niin hengästyttänyt ei juurikaan. Pystyi puhumaan puuskuttamatta. Mutta ehkä juuri puhumisen takia sykkeet eivät myöskään laskeneet. Hieman ennen toisen kierroksen toista juoma-asemaa ajattelin, että minähän en tähän jää ja huikkasin, että täytyy mennä, vaikka varaa ei kyllä tuntunut olevan yhtään. Kiristin silti vähän tahtia (tai naisella hiipui) ja erkaannuimme. Juottoasemalla sain taas kannustusta, vetäsin urheilujuoman, veden ja vähän mehua, otin sienen ja banaanin. Tällä mentäisiin loppuun.
Pieni ylämäki aiheutti sen, että alkoi tuntumaan jo ikävältä. Matkaa jäljellä 3km. Noustiin asvalttitielle ja lievä alamäki alkoi. Sinänsä juoksu helpotti, mutta sykkeet eivät laskeneet. Jäljellä 2km. Toiseksi viimeinen kilometri oli pitkä. Se tuntui kestävän ja kestävän ja kestävän. Kuitenkin aika sille kilometrille oli noin 6:20, joten ei se paljon pidempi ollut kuin aikaisemmat. Kun viimein viimeisen kilometrin kyltti ilmestyi, en tuntenut kaivattua helpotusta, vaan tuskainen fiilis oli todellisuutta. Tulin silti niin kovaa kuin kykenin, vaikkei oikein jalkoja tuntenutkaan enää (jännä leijuva fiilis muuten se). Sitten maailmanmestaruustason juoksija Kispe, joka oli tullut jo 30 minuuttia aikaisemmin maaliin (…) ilmestyikin kannustamaan viimeiselle 500m. Vaikkei nopeuteni varmaan kannustuksen ansiosta paljoa noussut, niin sykkeet silti ylittivät 200, kun ärsytti niin paljon kispen kannustusjutut ja pakottaminen loppukiriin, vaikka tuntui, että missään ei ole enää yhtään energiahippua jäljellä. Jos olisin saanut Kispen kiinni, niin tiedä mitä olisin vihoissani tehnyt! Mutta eipä ollut pelkoa, että saisin kiinni..
Pari selkää tuli vielä viimeisillä metreillä vastaan. Mutta pahalta tuntui. Vasta kun käännyin areenan sisälle ja näin maalin, niin tajusin että pääsen maaliin ja kohta voi vähän istahtaa. Siinä olikin sitten jo kiire istumaan ja piti ripeästi toimittautua maaliin. Viimeselle vähän reilulle kilometrille aikaa kertyi 6:12. Minuutin hengähdys, urheilujuomaa naamaan, toinen minuutti hengähdystä ja munkkijonoon. Tarjoiluna oli vettä, mustaa makkaraa, kokista, banaania, suolakurkkua, ässämiksejä ja kahvia ja munkkia. Sokeria ainakin oli tarjolla. Janotti kyllä rapeasti, mutta munkki vähän takelteli.
Kokonaisaikani 2h 11min ei ole mikään Suoritus sinänsä, mutta olen silti tyytyväinen itseeni ja voitin kyllä itseni. Kispeä en ihan voittanut (jotain 1:47…) ja Savaaz jäi kanssa saavuttamatta (1:55 tms). Hulluja menijöitä ovat.
Pitkällä matikalla laskettaessa keskimääräiseksi kilometriajaksi tulee itselle noin 6:14. Yhtään kovempaa en olisi jaksanut tulla (keskisyke 181, maksimi 201 :) ). Olo maratonin jälkeen oli ok, 2h maratonin jälkeen kammottava, mutta siihen 2h lepoa ja terassille. Hyvin toimi, vaikka alkoi väsyttää aika nopeasti. Hiihtojutut pitivät kuitenkin virkeänä!
SUMMA SUMMARUM
+ Kivat juoksijakaverit
+ Olen tyytyväinen ekaan puolimaratoniin
+ Kestin hengissä
+ Hyvät munkit
+ Maratonilta saadussa paidassa ns. hyvän mielen koot, minulle mahtuu S!
+ Tädit tuli hoivaamaan maaliintulossa
+ Se fiilis, kun itse lähti autolla jo kotia kohti, kun maratoonille osallistujat lähtivät vielä viimeiselle kierrokselle…
– Hintaan nähden olisi ollut kiva, jos ajanotto olisi ollut tarkempi (väliajat!)
– Banaania sai vasta toisella kierroksella (kai?)
– Kilometrit olisi voinut merkata jotenkin paremmin vielä.
Muitakin, vähän Kovempia Tyyppejä oli kanssa juoksemassa.