Jasmon blogi


Jasmon blogi tietää paremmin

  • Jääkiekkoo
    Jäämiekkailun MM-kisat

    Katsoin eilen tuota kolmatta erää Suomi-Tsekki jäämiekkailuottelua. Katsoin myös hieman aikaa pre-gamea. Olin aika järkyttynyt.

    Ehkä sitä aiemmin ei ole huomannut, mutta nyt kun edellisenä päivänä tuli El Classico ja seuraavana päivänä kendokisojen matsi, huomasi miten erilaista kommentaattoreiden taso ja jutut on. Siinä missä futiskommentaattorit analysoi pelaajien taitoa ja pelistrategiaa, lätkässä haaveiltiin mitä erikoisimmista henkisistä tiloista.

    Muutakin valittamista on. Jagr teki säkällä maalin, sanoi kommentaattori. Että kun tuurilla justiin pomppasi lapaan. Ja Jagr heitti häkin. Pelkästään kolmannessa erässä jellonat sai vaikka kuinka hyvää tilannetta, osa puoliksi vahingossa, mutta ammattimiehiä kun ovat – lämärit eivät joko osuneet maalia kohti, tai olivat maanuoliaisia.

    Niin, Jagr olisi laittanut nämä tuurikiekot sisään. Ammattimies.

    Tämä onkin esimerkki siitä, mikä päähäni pälkähti katsoessani kolmatta erää. Nimittäin Suomen lätkä ja ehkä koko kulttuuri uskoo työhön. Tee paljon töitä niin pärjäät. Ei sinun tarvitse edes olla kovin hyvä, kunhan teet paljon töitä, niin pärjäät.

    Tuohan on aivan täydellistä idiotismia – ainakin urheilussa. Tottakai pitää reenata ja sillai, mutta esimerkiksi tässä jäämiekkailussa tuo on aivan väärä ajatus. Kyllä, voi painia nurkissa, vääntää ja taistella – tässä jellonat ovat omimmillaan.

    Joillakin on myös erilainen lähestymiskulma. Taito ja rohkeus ja sitten se työ.

    Kolmatta erää katsoin ja kyllä leijonat ovat oikeasti taitavia. Kiekollinen peli oli yksilötasolla taitavaa kun siniviiva ylitettiin. Syötötkin oli pääasiassa ihan ok. Mutta se viimeistely. Rohkeus tehdä maaleja.

    Itse kun pelaan futista ja pääsen joskus laatikon sisään pallon kanssa, niin järki himmenee heti. Iskee kauhu, mitä nyt, kaikki katsoo. Ja vituiks menee. Samaa on jellonilla. Kaikki katsovat ja tärkeitä pelejä – ja kas vain, niin rannarit kuin lämäritkin viuhuvat ohi maalin – kavereilta, jotka ovat pelanneet koko elämänsä ja ammatikseen keskimäärin ainakin 10v.

    Ja Antsa, joka on kyllä melko kivillä oikeasti, vaan vauhkoaa, että miten tänäänkin vastustajalla on tosi hyvä maalivahti, vaikka muita maita vastaan maalivahti ei niin kaksinen ollut.

    Otetaanpa vielä futista tähän, koska en tiedä siitä oikeastaan mitään. Nimittäin jos futiksessa on kärkimies, niin sen tehtävä on olla siellä käressä. Odotat että saat pallon ja teet maalin. Muistaako vielä joku Ronaldon, sen ensimmäisen. Jo vähän jämäkämpi kaveri, joka ei hirveästi jaksanut palloa hakea tai liikkua. Tarjoa pallo 16 rajalla sille jalkaan niin se tekee maalin.

    Futiksessa myös muuten huomaa tuon rohkeuden ja itseluottamuksen vaikuttamisen maalintekoon. Osa kavereista vaan tietää, että nyt hän tekee maalin – vaikka muut tietävät sen vasta 10 sekunnin päästä. Nää sit on niitä messejä sun muita, joista jotkut on ehkä kuulleetkin.

    Mutta entä lätkässä? Kuka muistaa ketään maalintekijää leijonista? Kyllä, minäkin muistan niitä vuodelta -95, mutta entä sen jälkeen? Kyllä, Saku teki pisteitä sen jälkeenkin ja voittiko Teemu pistepörssin Naganossa, tai jotain, mutta muistuuko sellaista henkilöä, jonka olisi voinut laittaa laukomaan rangaistuskuljetuksen ja jolloin voi uskoa jo ennen kiekkoon koskemista, että maali tulee.

    Ei. Ei muistu. Ei leijonissa. Ensimmäisenä alkaa ajattelemaan, että kyllähän Teme – ja ehkä Teme olisikin voinut maalin tehdä. Entä Teemun lisäksi? Edes vuoden -95 pelaajia? Peltonenko? Ei.

    Onko kendokavereiden valmennuksessa siirrytty henkilökohtaisesta taidosta ja peli-ilosta työntekoon? Vai onko se vain näissä CUP-peleissä ongelmana? Onko se leijonien valmennusjohto joka sen saa aikaan, vai pilataanko lahjakkuudet jo nuorena?

    Taas meillä on uusi tulokas joukkueessa, joka onkin ollut sitten melkeinpä paras pelaaja. Ennakkoluuloton, rohkea. Ehkä mertsi ei ole vielä huutanut sille silmiä ja korvia täyteen pelin suoraviivaisuudesta ja siitä kuinka pitää laukoa siniviivalta. Ja tehdä töitä.

    Painimalla niissä kulmauksissa tulee niin kovin harvoin niitä maaleja, ainakaan voittomaaleja. Hiki varmasti tulee ja tuntuu siltä, että nyt on taisteltu.

  • Iso Jytky
    Iso Jytky

    Tuli iso jytky! Perussuomalaiset, basic Finns, oli suurin vaalivoittaja. Tämä tuskin on kenellekään uutinen enää. Nyt kolme päivää jytkyn jälkeen pitää vähän kommentoida.

    Piraattipuolue oli suurin eduskunnan ulkopuolisista puolueista jollain puolen prosentin kannatuksella. Sekin oli kiva juttu, mutta erityisen hyvältä on näyttänyt Piraattien meininki vaalien jälkeen – palautesilmukka on alkanut ja jos ehdotettu kehitys puolueessa etenee, voi olla että saavat minun ääneni myös kunnallisvaaleissa.

    Kurhisia sun muita bordellimiehiä vaan ei jaksa toista kertaa äänestää.

    Mutta sitten jytkyyn!

    Olen melko huvittuneena seurannut vihreiden katkeraa tilitystä ja toisaalta itseään fiksuina pitävien ihmisten kauhistelua persujen menestyksestä. Muuttopalvelu Niemen linkkaaminen oli ihan hauskaa, mutta ihmisten vuodatus siitä, kuinka suomesta pitäisi nyt muuttaa pois, osoittaa kyllä melkoista vihjeettömyyttä.

    Ei, Timo Soinista ei tullut diktaattoria. Ei, persut eivät ole suurin puolue. Ei, ei ole varmaa, onko persut edes hallituksessa. Ei, Timo Soinista ei todennäköisesti tule pääministeriä.

    On tietysti hauskaa naureskella persuille, Kike kerkisikin jo ilmoittautua ministeriksi ja kauhistella ydinvoimaloiden rakentamista mannerlaattojen päälle. Onko Kike sen huonompi vaihtoehto kuin Silmälasisankari tai alusvaatemalli tai golfratakikkailija? Hän ei vain ole vielä kerinnyt oppia puhumaan kuin poliitikko ja lapsuksia tulee varmasti jatkossakin.

    Toinen persujen voimakas argumentti on, että Portugalin kriisirahoitus pitäisi lopettaa ja antaa noiden maiden mennä velkasaneeraukseen. Tätä on kokoomus ja keskusta voimakkaasti vastustaneet, SDP pitänyt takin puoliksi päällä, jotta kääntö on helppoa. Mutta media on jotenkin saanut ihmisten päähän sellaisen ajatuksen, että koska persut vastustavat rahan työntämistä vakausrahastoihin, ne ovat tyhmiä.

    • MIT:n kansantaloustieteen proffa lyttää vakauspakettipuuhastelun
    • Ålandsbankenin varainhoitaja sanoo, että Kreikka ajautuu velkajärjestelyyn joka tapauksessa
    • Aalto-ylipostin kansainvälisen talouden proffa sanoo, että kriisimaiden velkasaneeraus ei ole vieläkään myöhäistä.

    Ja varmasti samanlaisia professoreita löytyy myös puhumaan asian puolesta. Tässä nimenomaan ei ole sellaista toimintamallia, jota voitaisiin varmasti pitää parhaana. Mutta media on saanut persut näyttämään tyhmiltä junteilta, jotka eivät tajua Suomen parasta. Oikeasti he tarjoavat vaihtoehtoa. 10 vuoden päästä tiedämme, mitä olisi kannattanut tehdä.

    Vihreiden vaalitappio ei varmaan ollut minun ansiotani, vaikka olinkin hyvilläni siitä. Vihreät puolueena on tällä hetkellä täysin turha, sillä he yrittävät pitää ekomiehen ja -naisen imagoa yllä, vaikka oikeasti annettavaa on lähinnä sosiaalipoliittisella puolella. Mutta siitä ei puhuttu, tärkeämpää oli vaahdota ydinvoimasta ja kieltää kaikki muutkin tavat, joilla energiaa voidaan tuottaa.

    Keskustan vaalitappio oli vielä hienompaa. Vaalirahasotkussa niin täysin ryvettynyt puolue jos menettää vain 16 paikkaa, niin siinähän pitää olla jo tyytyväinen. Paavo Väyrynen ei päässyt eduskuntaan, uskon että pelkästään tämä asia saa Suomessa oikein kehityksen kulta-ajan käyntiin.

    Tiurakaan ei päässyt eduskuntaan. Mahtaa ketuttaa.

    Kunhan Stubb pysyy ulkoministerinä, niin Suomessa on kaikki ihan hyvin. Jännityksellä sitten katsotaan, kauanko Perussuomalaiset on olemassa.

  • Silencioo liimatukka jee jeeJos saisin muuttaa yhden asian suomalaisessa politiikassa, se ei liittyisi Euroopan vakausrahastoihin, ei liittyisi ydinvoimaan eikä se liittyisi verotukseen. Se liittyisi avoimuuteen ja vuorovaikutukseen.

    Katsoin tänään maikkarilta jotain todella huonoa vaalitenttiä. Aikaa oli käytössä liian vähän ja juontaja oli aivan kivillä. Juontaja itse osallistui asenteellisesti keskusteluun, mm. puolustamalla Euroopan suunniteltuja vakausrahastoja. Käsittämätöntä pa.. huttua.

    Tuollaiset ryhmävaalitentit on ihan hanurista. Jos tentissä on yli 3 vastaajaa, koko tentissä ei ole mitään järkeä. Puhevuoroja saa niin vähän, että sieltä heitellään jotain iskulauseita. Ei näin. Ilmeisesti rahat ei riitä pitämään useampia vaaliväittelyitä. Pitäisikö TV-lupamaksua nostaa?

    Mutta asiaan. Merkillepantavaa tentissä oli se, kuinka Persut (T.Soini) ja demarit (Jugner) hyökkäsivät hallitusta vastaan siitä, että kun oppositiolle ei kerrota mitään. Hallituksesta tyynnytellään, että vakausrahaston ehdot ja säännöt ovat kunnossa. Soini ja Jugner siihen sitten, että olisi kiva kun heillekkin näytettäisiin. Keskustasta kommentoidaan, että kaikki on kunnossa, jostain nettisivulta voi käydä kattomassa jotain. Stubb heittää jonkun EU-triviaiskun.

    Tätähän nettikansalaiset ja pienpuolueet ovat huutaneet jo kauan. Lakialoitteista tiedetään tuntia ennen niiden hyväksymisäänestystä. Maataloustukipaketissa viedään salassa tekijänoikeuslakeja läpi. Suunnitteilla olevista asioista ei ennen päätöstä ole tapana meidän hallituksessa keskustella, kuten M. Vanhanen sanoi. Nerokas kaveri.

    Fiksumpi voisi jo funtsia, että eihän tämä mikään demokratia ole. On on – vastataan. On, koska sanotaan niin. Me päätimme että on. Ei teidän tästä tarvitse huolehtia, tämä on hoidossa. Kyllä me kerromme, jos jokin menee vikaan.

    VIhreät yrittävät olla avoimempia kuin muut. Aika huonosti on onnistunut.

    Piraattipuolue pitää puoluekokouksensa avoimena netissä, kertoo asialistansa netissä ja ehdokkaiden kanssa pääsee keskustelemaan foorumilla, sähköpostitse tai irkissä. Okei, varmasti eduskunnan päätäntätyön ulkopuolella olevan pienpuolueen etuja, mutta asioita joita arvostan.

    Eduskunnassa edes oppositio ei tiedä, mitä hallitus suunnittelee – enkä tiedä tietävätkö hallituskaveritkaan, sen verran sekavia lausuntoja tuolta Keskustan suunnalta taas kerran tulee.

    En kaipaa suoraa kansanäänestystä kaikista asioista kuten Sveitsissä, mutta haluaisin tietää mitä hallituksessa ja eduskunnassa oikeasti puuhataan. Politiikassa kun ei ole aivan poikkeuksellista puhua toista ja toimia toisin.

  • Lienee lapsellista väittää, että se olisi riskiä vailla, vaikka STUK sanoisi mitä. Vanhoissa voimaloissa on tehty tyhmiä ratkaisuja, kuten jätetty välivarastointipaikka puolimetriä liian matalaksi – jos äärimmäisessä kriisissä jouduttaisiin laskemaan merivesi sisään, jäisi sauvoista osa näkyviin ikävästi.

    Vaikea kuitenkin on ymmärtää ydinvoiman vastustajien mielipiteitä. Ne kuulostavat liikaa perussuomalaisilta, anteeksi tämä solvaus. On helppoa vastustaa kaikkea, mutta entä se parempi vaihtoehto? Kun vastustetaan ydinvoimaa säteilyn ja jätteiden vuoksi, hiiltä saasteiden ja kuolemien vuoksi, öljyä sen riittämättömyyden ja maailmanpolitiikan vuoksi ja vielä tuulivoimaa, koska siitä kuuluu ikävä ääni ja se tappaa merilintuja, niin millä sitä sähköä oikein pitäisi tehdä? Aurinkovoima ja sähkön säästäminen eivät oikein vakuuta, jotain hienompaa pitäisi olla tarjolla.

    Ydinvoiman kannattaminen ei tarkoita sitä, että haluaisin voimalaitoksen jokaiseen niemeen ja notkelmaan, kuten tuulimyllyjä pitäisi rakentaa. En tiedä, kuinka sähkön kulutus on laskettu uusia voimaloita varten, mutta tällä hetkellä Venäjältä tuodaan 1500 MW sähköä ja Ruotsiin viedään 1200 MW. Haluaisin, että me emme toisi sähköä Venäjältä ollenkaan. Sieltä ostamme oikeasti epämiellyttävästi valmistettua virtaa. Olkiluoto 3 on hyvä juttu ja toivottavasti perusenergiaa (sitä, jota aina ajetaan täysillä (vrt. säätöenergia)) saadaan tuotettua ydinvoimalla nyt paremmin ja kaikella ikävällä vähemmän.

    Rakennustyömaan sataportaiset alihankintaketjut eivät vakuuta. Nokialla Elop tajusi, että alihankinnan määrä ei ole ainut oleellinen tekijä kilpailussa. Suomalainen sitä ei kyennyt tajuamaan. Elop ajatteli, että on halvempi tehdä kerralla hyvä, vaikka se maksaisikin paljon, kuin toimittaa jotain vedenkeitintä 5 vuotta myöhässä – tuskin (toivottavasti) ainakaan kokonaan asiakkaan laskuun.

    Tarvitaanko ydinvoimaa vientiä varten? Mielestäni valtion pitäisi muotoilla jokin laki, missä määrättäisiin suomalaisen työvoiman käytöstä työmailla (jokin prosentti pitäisi olla suomalaisia, vaikka 80%) ja sen jälkeen sallia järkevät hakemukset. Työpaikkoja, omavaraisuutta, ulkomaankauppaa.a. Vai onko se niin, että vaikka puheissa puhutaan innovaatioista ja teknisestä osaamisesta, ei sitä saada koskaan realisoitua.

    Ydinvoiman lisärakentamisen estäminen on hyvin epäilyttävää, kuten Japanissa ollaan nyt saatu nähdä. Vanhoja mörskiä on pakko pyörittää, koska uusia ei voida rakentaa. Vanhojakaan ei voida ajaa alas, koska samaan aikaan pitäisi vähentää päästöjä, ja (Japanin tapauksessa) esimerkiksi 6000 MW häviäminen verkosta tarkoittaa sitä, että hiiltä on sitten poltettava. Aika paljon.


    UP 5647 east. by BNSFrailfan 1000MW hiilivoimalan noin 36h annos

    Suomessakin on vanhoja reaktoreita, joihin on tehty päivityksiä ja niiden toivotaan pysyvän läjässä. Mitään Japonian kaltaisia huijauksia valvontaraporteissa sun muissa ei ole ainakaan vielä tullut esiin. Miksi vanhojen reaktoreiden päivitystyötkin on pysäytetty? Eihän siinä ole mitään järkeä. Vanhat koetaan jotenkin vaarallisiksi, mutta uusiakaan niitä ei saa. On vaikea nähdä sitä logiikkaa, jolla ydinvoimaa voidaan vastustaa.

    Pidän jopa hupaisena sitä ydinjätteen kauhistelua. Että kuinka se jää jälkipolville sitten kauhuksi. On hyvin todennäköistä, että jos ydinvoimaloiden tutkimukseen ja kehittämiseen riittää rahaa, pystytään jätteitä käyttämään jatkossa uudelleen energiaksi. Mutta muutenkin, sen jälkeen kun Meksikonlahdella pumpataan raakaöljyä kuukauden verran mereen, on aika turha kauhistella muutamaa tonnia säteilevää jätettä Suomen maaperässä.

    Tiesittekö, että Kanadassa käytettiin vielä 2000-luvulla öljyä pölyn sitomiseen hiekkateillä? Siis ajettiin öljyä suoraan luontoon. Enää kai ei käytetä.

    Ydinvoima onkin varmasti siksi niin vaikea asia, että toiset ajattelevat sitä järjellä ja logiikalla – mielestäni ydinvoima on kiistattomasti paras vaihtoehto sähkön tuotantoon ekologisesti. Toisia taas pelottaa riskit ja säteily – se kun on näkymätöntä ja sitä ei voi haistaa ja jotenkin.. jotenkin siitä sitten saadaan vastustettua sitä ydinvoimaa.

    Japanin kriisi ei minun mielestäni enää ole ydinvoiman kriisi. Se on hieman samaa kuin Meksikonlahden turma. Omistava yhtiö on pyrkinyt maksimoimaan voittonsa huijaamalla ja valehtelemalla ja vehkeet eivät olekaan olleet siinä kunnossa, kuin olisi pitänyt olla. Kysymys kuuluukin, miksi toiminta sai jatkua vaikka valheista jäätiin kiinni ja jenkitkin jo varotteli?

  • Vaalit tulevat, oletko valmis? En tiedä valmiudesta, mutta totta on se, että vaalit lähestyvät ja kampanjat käynnistyvät toden teolla. Nyt ihmisen pitäisi tietää, ketä äänestää. Tässä omaa listaa puoluetasolla, perinteiseen tapaan Jasmon blogissa: negaation kautta.

    Puolueet, inhokkini ensimmäisenä:

    Vihreät. Mitä etua olisit tämän hallituksen aikana saanut vihreiden äänestämisestä versus vaikka keskustan tai kokoomuksen äänestämiseen? Ei nyt tule mitään hyvää mieleen, pelkkä J.J. Kasvi ei ryhmäkurin kanssa paljon auta, enkä ole JJ:stäkään hirmu liekeissä. Vaikka menneisyys ei ole kai tae tulevasta, en kuitenkaan tähän soopaan ääntäni hukkaa.

    Keskusta. Keskusta pettää aina. Vaalirahat. Paavo Väyrynen. Ei ääntä täältä.

    Vasemmistoliitto. Ei ole nykyaikaa, jonka hiipuva kannatus onkin jo osoittanut. Ei ole mitään tarjottavaa minulle.

    Kristilliset. Päivi Räsänen. Ei.

    RKP. Pakkoruotsi. Ei.

    Persut. Kiitos, mutta ei kiitos. Vaalikampanja saa puolueen rivit repeilemään, saatika jos pääsevät isompaan rooliin eduskunnassa. Ovat saaneet tuotua oman panoksensa maahanmuuttokeskusteluun, joka on mielestäni hyvä, mutta muuta annettavaa ei oikein ole.

    SDP. Huomaan olevani demari. Tämä on todella pelottavaa, mutta useimmiten vaalikoneet antavat minulle demareita tarjolle. En voi kuitenkaan äänestää demareita, koska Jutta Urpilainen ei ole sellainen hahmo jota haluan kannattaa. Demareiden oppositiopolitiikka on ollut aika onnetonta, kuten mielipidemittauksetkin antavat ymmärtää. Ei minun ääntäni.

    Piraattipuolue. Haluaisin äänestää piraattipuoluetta. En tiedä voinko. Olen seurannut heidän irkkikanaviaan ja toimiaan aika tarkasti. Heillä on kolme hyvää asiaa, patenttien vastustus, avoimuuden / läpinäkyvyyden lisäys politiikassa ja lisäksi yksityisyyden suojaa ei ehkä rapistettaisi koko ajan, jos PP olisi vääntämässä vastaan.

    Puolue on kuitenkin aika ideologinen ja ainakin irkkikanavilla on hyvin neo-kommunistinen ajatusmaailma sellaisesta maailmasta, jossa kaikki olisi vapaata, ilmaista ja kliffaa. En kannata myöskään lataamisen sallimista, koska rajanveto olisi vaikeaa. Toisaalta olen PP:n kanssa samaa mieltä suoja-aikojen lyhentämisestä, hyvitysmaksusta ja monesta muustakin asiasta. Heillä ei ole politiikan ammattilaisia, mutta se ei ole pelkästään huono asia – ainakin itse olen melko kyllästynyt näihin politiikan ”ammattilaisiin” jotka siellä vuodesta toiseen hämmentävät.

    Mutta koska PP ei todennäköisesti pääse eduskuntaan, meneekö ääneni hukkaan?

    Kokoomus. En oikeastaan tiedä miksi Kokoomus on tässä kohtaa listaani. Mutta tunnustettava on, että on todennäköisintä että äänestän kokoomusta, vaikka ehdokasta en tiedäkään. En tiedä, on tässäkin ongelmansa, kuten Suvi Linden. Lisäksi Kokoomus on mielikuvapuolue, joka sanoo vaalikampanjoissa mitä vaan päästäkseen valtaan.

    Enkä tiedä oikeastaan yhtään syytä, miksi äänestäisin Kokoomusta. Ehkä yksi syy on Alex Stubb, joka on käsittänyt jotain politiikasta ja kansalaisista, vaikka Stubbille kirjataankin miinus idioottimaisesta kannasta Wikileaks -vuotoihin. Mutta vaikkei ole syytä äänestää, on toisia puolueita äänestämättä jättämiseen syitä reilusti.

    Ehkä tämä tästä vielä selkenee. Ketä itse ajattelit äänestää?

  • Facebook teki sen, mitä Google Waven piti aikoinaan tehdä. Keskitetyn kommenttihärvelin, joka vastaa niihin ongelmiin, joita esittelin aiemmassa postauksessani.

    Käyttöönotto on tehty webmastereille niin helpoksi, että kannattaa ainakin kokeilla, mitä Facebook voi tarjota kommenttipuolelle. Veikkaan, että joku vielä myöhemmin tekee paremman kommenttiagrekaattorin, mutta tämä on jo hyvä alku. Tämän kaltaista kaivattaisiin ja jos taho olisi joku vähemmän negatiivisia ajatuksia herättävä kuin Facebook, tätä jo hehkutettaisiinkin.

    Toki tässä ajelen myös vanhaa kommentointijärjestelmää rinnalla, sillä ehkä joku haluaa lukea vanhojakin kommentteja. Mutta uudet kommentit toivon FB:n kautta.

    Ja nyt vain kokeilemaan!

  • MoneySuomessa ilmestyviä talouslehtiä on tietysti monta, mutta verkkonäkyvyyden puolesta nostaisin kaksi ylitse muiden, Kauppalehti ja Taloussanomat. Kenties Arvopaperi kolmantena. Tämä kolmen kärki lienee merkittävin peluri internetissä suomenkielisen talousuutisoinnin kannalta.

    Ketkä toimittavat näitä lehtiä? Eivät ne, jotka pääsevät Hesariin. Eivät ne, jotka saavat paikan Etelä-Saimaasta tai Karjalaisesta. Vaasan Ylioppilaslehti rähähtää nauramaan nähdessään kyseiset toimittajat. Iltasanomat ja Iltalehti kieltäytyvät molemmat kunniasta. Seiska pelaa luottotoimittajillaan, eikä tarvitse kyseisiä hakijoita töihin. Ratto sanoo, että heillä on tietyt kriteerit, joita nämä työnhakijat eivät täytä. Niinpä he joutuvat Taloussanomiin, Kauppalehteen ja Arvopaperiin.

    Talousuutisointi on melkoisessa lamassa.
    Kauppalehti: Katso mitä puhelinta Elop käyttää
    Taloussanomat: Nytkö se alkoi? Valmistautuuko EKP koronnostoon?
    Taloussanomat: Täällä asunnonostamista ei tarvitse pelätä
    Arvopaperi: Katso millaisia 2011-tuloksia pörssin suurimmilta odotetaan
    JB Toimitus: Säilytä mielenterveytesi! Älä lue paskoja lehtiä!

    Nykyisin jos haluaa lukea laadukkaasti laadittua juttua, on käteen parempi valita Seiska kuin jokin talouslehti. Jos talouslehdessä yksikin otsikko alkaa Katso tai Tänne rahasi menevät on se suora indikaatio lehden paskuudesta.

    Nokiaa käsittelevä uutisointi talouslehdissä ja jopa Hesarissa löi kaikki ennätykset. Toimittajalle aihe on herkullinen ja jotain pitää keksiä, jotta juuri hänen laatima juttu luetaan. Kommentteihin voi laittaa löytämänsä huonon nokiauutisointia koskevan otsikon, minä voin aloittaa: Nokia voi muuttaa WP7 ulkoasua (vrt. Karhu voi paskoa mettään)

    En ymmärrä taloudesta kamalasti, pelaankin siis perustiukkaa peliä. Mutta mediakritiikkiä olen sen verran tässä internetaikana kehittänyt, että talouslehtien paskuus on alkanut ällöttää. Ei kai aina näin ole ollut? Tuntuu että talouslehdet pomppivat pahemmin kuin kvartaalitalous, jossa ensin ollaan lamassa ja potkitaan kaikki pihalle ja sitten vuoden päästä tehdään hupsis kaikkien aikojen paras tulos.

    Seurasin jonkin aikaa uutisointia korkojen kehityksestä, kun ajattelin, että ehkä toimittajat pystyvät sanomaan siitä jotain järkevää. Vaan eivät pysty. Käytännössä uutiset ovat jonkun analyytikon suoria haastatteluita. Ja jokaisella analyytikolla on oma mielipide, joka sitten sellaisenaan ”painetaan” lehteen. Nordean pääanalyytikko: Korot nousevat vuoden loppuun mennessä. Hypon pääanalyytikko: korot pysyvät matalalla.

    Lehdissä kehutaan vuoron kiinteää korkoa, välillä pitkää korkoa ja välillä suositellaan kaikkein lyhintä. Tilastot näyttävät, että kaikkein lyhin korko on ollut tähän saakka kaikkein todennäköisimmin myös halvin, mutta silti se ei estä lehtiä uutisoimasta pankkien myyntipuheenvuoroja esimerkiksi korkokatoista.

    Näiden lehtien selaamisen kanssa onkin tullut mieleen, että mitä suomalaiset ammattilaiset sitten lukevat? Sijoitusammattilaiset, analyytikot jne. Ilmeisesti eivät ainakaan suomenkielistä tuotantoa. Vai löytyykö jostain vielä suomenkielistä, hieman pidempää ja jäsennellympää uutisointia taloudesta?

    Itse Seligsonin asiakkaana nautin suunnattomasti heidän blogeistaan ja puolivuotiskatsauksistaan, vaikka minulla ei ole rahaa penniäkään niissä asioissa kiinni, joita niissä käsitellään. Eikä paljon muuallakaan. He kertovat asioista perinpohjaisesti, luotaavat yritystä ja sen johtoa, kertovat menneestä, arvioivat tulevaisuutta ja niin edelleen.

    Takaisin lehtiin.

    Minua oksettaa nykyinen internetuutisointiryntäily – eritoten talouden osalta – jossa tärkeintä on olla ensimmäinen, jotta saa klikkejä ja kun saa klikkejä, voi pyytää mainoksista enemmän rahaa. Se, onko uutisessa järkeä, onko se totta tai onko se täysin päinvastainen kuin tunti sitten lähetetty uutinen, ei ole relevanttia.

    Asiakkaat yritetään huijata lukemaan lehden sivuja. Talouslehden. Eikö talouslehden pitäisi olla uskottava? Nämä meidän taitavat olla pelkkää paskaa.

    Täten osallistun (turvallisesti tälläi helmikuun lopussa) Outi Vainiokulma-Immosen lanseeraamaan ”En klikkaa roskaa” -helmikuuhun. Suosittelen kaikille. Tai jos ei halua mihinkään somepaskaan sekaantua, niin kuinka olisi sitten en lue laaduttomia taloussanomalehtiä.

  • Tällä kaudella ei pitänyt mennä mihinkään alpeille. Ei olevinaan ollut varaa, eikä aikaa. Mietittiin, että johonkin pienempään paikkaan voisi mennä, jos olisi vaikka lunta, niin ei tarvitse kieli vyön alla juosta ja taistella hissijonoissa. No, suunnittelua vain, eihän me mihinkään mennä.

    Sitten tuli lumet. Vaikka Struven äärihiihdot tietysti tyydyttää suomalaisen riiraiderin, oli hiihtofilmien katsomisen jälkeen pakko lähteä johonki hiihtämään. Engelbergistä ei tällä kertaa simomajoitusta löytynyt ja pienempää paikkaa etsittiin, niin tikka osui kartalla kohtaan Serre Chevalier. Lento Milanoon, auto alle ja mestoille.

    Päivä 1.

    Pirkkala, Tampere. Kylmän kostean, minä tunsin .. Pirkkalan. Kuivien säätiedotusten sävyttämät lähtötunnelmat. Raikkarin lennolla ei tarjoiltu ruokaa (edes rahalla). Magners oli hyvä. Bergamon lentokentältä autot alle ja suoraan kohti Serreä.
    Ainut, että kello oli 16, oli perjantai ja olimme Milanon ohitustiellä. 4 kaistaa ei riittänyt suuntaansa autoille, vaan jonot pysähtelivät. Otimme ruokatauon, ajattelimme, että ehkä sitten helpottaa. Ruokailun jälkeen oli pimeä, ruuhkaisa ja pysähtyilevät jonot.

    280 kilometrin matkaan saatiin kulutettua melkein kuusi tuntia. Milanon möhinöistä selvittyämme olikin sitten Torino ja sama meininki. Italialainen liikennekulttuuri tuli melkein crash-coursena tutuksi.

    Koska varsinainen majoitus alkoi vasta lauantaina, oli meillä yksi yö yhden tähden (!) hotellissa Brianconissa. Yö + ravitseva aamupala (patongin pätkä ja croisantti) maksoi koko 6 hengen köörille sen 180 euroa.

    Hotelli oli ilmeisesti jokin perhehotelli ja englantia osaamaton hotellinpitäjä oli jo nukkumassa saapuessamme paikalle hieman klo 22 jälkeen. Onneksi hänellä oli joku tuttu puhelimen päässä, joka osasi englantia, niin pelkällä käsien heiluttelulla ei tarvinnut kommunikoida.

    Päivä 2.

    Monetier, Serre Chevalier. Kuivaa ja aurinkoista, kuten oli odotettukin. Nollaraja huitelee jossain 3300 paikkeilla. Topissa oli kuitenkin ainakin joidenkin mittareiden mukaan vielä -1. Säästämme hissilipuissa, ostamme vain yhden huipun lipun. Laskemme heti toiselle huipulle, jossa joudumme neuvotteluun ja aneluun hissinaisen kanssa siitä, pääsisimmekö me viattomat turistit nyt kerran vielä ylös, vaikkei lippua olekaan.

    Pieni haikki eräälle huipulle ja siitä itse koillisseinämää ja muut jotain aurinkoista seinämää alas. Vaikeaa, lumi on varjossa osittai pehmeää, osittai kovaa, välillä kantta, välillä ei. Auringossa parempaa, tasaisemmin lämmennyttä, joskaan ei ehkä aivan firniä. Sanotaanko, että Struven hiihdot eivät valtavaa tuntumaa luoneet pohjalle.

    Lounastauolla allekirjoittanut ottaa pari mukia paikallista punkkua, jonka jälkeen oli paras lopettaa laskettelu ja lähteä autoilemaan (..) kohti majoitusta Jussin kanssa, muiden vielä jäädessä laskemaan jotain eeppistä feissiä.

    Maijoitus oli Monetierissä, tilaa oli kuudelle henkilölle hyvin, parisänkyjä ainoastaan yksi. 100 metrin päässä oli pikkukauppa nimeltä Sherpa, josta kävimme alkutankkauksen kämpille, johon paloikin sitten 200 euroa. Jatkossa kävimme läheisessä Aldissa (josta tässä emme vielä tienneet).

    Päivä 3.

    Montgenevre. Serren laaksosta hieman etelään on Montgenevren huippu. Se on hieman korkeampi kuin Monetier ja lähdimme haistelemaan haikkimeininkejä sieltä. Itsellä oli edellinen ilta mennyt paikallisen lekurin (halvin punaviini) kanssa ruokaa laittaessa ja sehän iski aikamoisen päänsäryn. Ilmeisesti halvin viini ei ole aina parasta. Siksi aamuruoka jäi vähän vähiin ja yhden firniseinän laskemisen ja takaisin skinnaamisen jälkeen tyydyin katselemaan Itä-Eurooppalaisten skinnaajien pölhöilyä. Muut lähtivät jollekin huipulle, josta sai laskettua noin 400m verttiä erilaisia firnirännejä. Oli vissiin eeppistä.

    Omat 95mm skinit osottautuivat hieman kapeiksi skinnaushommissa, Sumo on keskeltä 125mm ja reunat jäi vähän liian helposti kannattamaan suksea. Tähän kun lisätään porukan levein suksi ja huonoin kunto, niin tilanne on valmis. Skinnaus oli paitsi raskasta, niin myös melko ikävää, joten illalla välinevälppäystuokiossa annoin hankintalupauksen uusista 130mm skineistä, jotka sitten leikattiin Sumon muotoihin (ei tarvinnut kamalasti..). Nyt niillä skinnaa vaikka puuhun!

    Päivä 4.

    Montgenevre. Edellisen päivän laskut olivat hyviä ja itse uusilla energioilla ja skineillä matkaan. Saldona huimat kaksi laskua, edellisen päivän skinnailut olivat taas verottaneet muiden voimia. Reissun tähän mennessä parhaat hiihdot. Firniä firniä. Pari fotoa, mutta ei mitään jälkipolville kehystettävää.

    Illalla OP kaivoi kontaktejaan ja päädyimme seuraavana aamuna La Graveen.

    Päivä 5.

    La Grave. Yksittäisnousu 31e / naama. Nousuun kuluu 45 minuuttia. Kaikki easy access hiihdetty aivan (le) betongiksi ja vaikeissakin (ei minulle tarkoitetuissa) ränneissä jälkiä. Pulkkis Markku esittelee meille paikkoja ja päädymme laskemaan St. Cristoffiin (jotenkin noin se kirjoitetaan). 900 metriä verttiä, elämää pidempi traverse ja ravintolaan syömään.

    Alku seinästä oli todella vaikeaa. Lumi on viikkojen aikana sulanut pehmeäksi noin 15-20cm syvyydeltä ja sitten taas jäätynyt, sulanut, jäätynyt, sulanut.. Aina sulan aikaan siellä on sitten käyty laskemassa, ja jäljet ovat pakkautuneet kovaksi. Tuloksena melko jännittävä (=epämiellyttävä) seinä. Jotain fotausta yritettiin, mutta kuvaaja taas valkkasi väärän paikan ja ei jäänyt jälkipolville kehystettävää. Jonkun 35 astetta ränni vissiin oli jyrkkä, näillä taidoilla ja noilla lumilla ei tullut tehtyä mainittavia urotekoja.

    Viimeiset 200-300m verttiä alkoi pehmenemään paremmin ja toisten jälkiä oli vähemmän. Olisi ollut saumaa päästellä, mutta yläosa oli saanut minut jotenkin henkisesti jarruttelumoodiin, eikä siitä sitten oikein tullut mitään. Tajuttuani alhaalla, että tässä nyt missattiin oikeasti hiihtoa, alkoi oikein ärsyttää.

    Onneksi puolentoistatunnin poikkaroinnin ja louhikkoloikinnan jälkeen olimme paskaisine housuinemme Cristoffin ravintolassa syömässä. Nälkä oli korvia huumaava ja ruoka oli hyvää, lähinnä tuli mieleen karjalanpaisti missä on isompia lihakönttejä. Ravintolanpitäjä järjesti meille vielä taksikyydityksen La Graveen (olimmehan vuoren väärällä puolella ja automme oli La Gravessa) joka maksoi melko tarkkaan 100e. Taksikuski ajoi kaikkien odotusten vastaisesti melko rauhallisesti, eikä tarvinnut pelätä – ehkä juuri siksi mutkaiset tiet saivat kyytiläiset melko huonovointisiksi, onneksi ei sentään tarvinnut pysähtyä.

    Vielä jälkkärikahvit Markun kanssa, skinnaussuunnittelua (jotka jäivät myöhemmin toteuttamatta) ja autoon ja takaisin majoitukseen Monetieriin miettimään, että mitäs sitten tehdään.

    Päivä 6.

    Sestriere. Sestriereen oli pari viikkoa sitten dumppaillut hieman lunta, mutta aiemmin olimme pitäneet niitä lumia kauan sitten laskettuina, eikä maksanut vaivaa mennä Sestriereen.

    Mielipiteet saatiin kuitenkin muuttumaan, kun ainakin minun mielestäni reissussa piti saada hiihtää myös hissipyydaa. Markun kautta kuulimme myös muutamista muista kavereista, jotka olivat hiihdelleet Sestrieressä, eli kyllä siellä jossain jotain piti olla.

    Sattumalta osuimme juuri näiden hahmojen kanssa samaan aikaan parkkipaikalle Sestrieressä ja saimme hieman vinkkejä siitä, mihin kannattaa mennä ja mihin ei. Sumojen kantit oli teroitettu (ToolTonicilla) valmiiksi, joten ei muuta kuin lippujen ostoon (á 34e) ja kattelemaan mitä sieltä löytyisi.

    Ja sieltähän löytyi. Ensin parisataa verttimetriä isoa kenttää ja sen jälkeen tihenevää, mutta onneksi aukkoisaa mettähiihtoo. Siis oikeaa puuteria! Muistin ehkä mainita meidän skinnausintoilijoille tästä hissipyydan ihanuudesta ja tuotto-panos-suhteesta.

    Aikaisemman päivän nihkeilyn takia olin tänä päivänä vähän jämäkämpänä tarkoituksena hiihtää niin hyvin kuin osaa. Se onnistuikin yläkentällä ihan hyvin, mutta mettä tuntui paikoin melko tiheältä. Toisella kierroksella kuitenkin löysimme metästä parempaa aukkoa ja vähän joutui jo virittelemään ”isä oli köyhä kirvesmieeeess..”. Hyvää hiihtoa.

    Tässä vaiheessa OP joutui lähtemään työreissulle Pariisiin ja läpsystä peliin iskeytyi Aki, suoraan Oulxin juna-asemalta (tai jostain).

    Päivä 7.

    Sestriere. Ei sitä tietenkään osannut muuallekaan enää mennä, kun vihdoin päästiin (hissi-)pyydan pariin. Samaan suuntaan mahtui vetoja ja metsästä löytyi pitkiäkin aukkoja, joissa muut eivät olleet käyneet laisinkaan. Eka veto menee jo sulavammin, mutta toka veto on jo todella kova. Ainut mikä jäi harmittamaan, oli isolla kentällä perusvirhe – sukset takaa ristiin ja kun paino on sopivasti suksella, ei sitä meinaa saada pois. Ei mitään mankeleita, pikku pyllähdys. Mutta ennen sitä hyvää hiihtoa ja jopa HYPPYJÄ kivien päältä. En tiedä mitä aineita mulle oli annettu, kun HYPPÄSIN offarilla.

    Metästä ei meinannu enään löytyä niin ihmeitä, mutta hyvää kuitenkin – sujuvuutta tuli rutkasti ja sitä kautta hiihto helpottui ja mettä alkoi tuntua yhä harvemmalta. Joillakin jopa liian harvalta. Matso ja Pave lähti haastamaan jotkut äärikurut, muut valuteltiin perusreitit alas.

    Päivä 8.

    Sestriere. Katseltiin ruottalaisen guidoporukan menoa edellisenä päivänä ja otettiin yks lähimetän veto. Aika vaikeaa hiihtoa, reidet oli vähän jumiset ja rinne oli viettävää, mutta niin loivaa, että käännöksiä joutui vähän hyppyyttämään. Raskasta hiihtää.

    Sieltä kolisteltiin alas ja uusi kierros, tällä kertaa vähän eri suuntaan. Ja sillon osui kunnon jäkpot, meinaan harvaa mettäputikkaa oli heti ja kerralla palijon. Okei, sen jälkeen tehtiin vähän uusia ratkaisuja ja jouduttiin vähän tiheisiin ja jyrkkiin paikkoihin, lisäksi Pave otti yhden käännöksen väärän suuntaan ja myöskin lumi muuttui liimaksi. Tuloksena oli se, että alas pääsemiseen meni oma aikansa, jonka jälkeen siirryimme pizzalle ja kämpille.

    Päivä 9.

    Monetier-Villeneuve-Briancon-Puy St. Vincent. Lauantaina majoituksemme loppui ja kasasimme aamulla kamat autoon ja luovutimme huoneiston. Seuraavat kaksi yötä olisi Puy St. Vincentin kahden tähden hotellissa, jossa on sauna!

    Ainoastaan Aki meni vetämään rinnehiihdot, muut nautimme erilaisia ruoka-annoksia Villeneuvessa ja Brianconissa. Tässä vaiheessa saatiin arvottua kotiinkin tuliaisia, vaikka valikoimaa ei voi kyllä kehua – paitsi jos haluaa ostaa vuokrasukset.

    Nokia Ovi Maps vähän kujeili meille matkalla Puy St. Vincentiin, mutta paikallisen kaverin avulla löysimme mestoille (olisi pitänyt ajaa vain suoraan..). Varasimme saunan, joka oli 2,5m kanttiinsa oleva kuutio yhdellä heti-valmis -kiukaalla. Ihan ok sauna kuitenkin, hintakin varsin kohtuullinen.

    Arvuuttelimme seuraavan päivän hiihtoja, viereinen keskus näytti lupaavalta – eihän siellä ketään voi käydä.

    Päivä 10.

    Puy St. Vincent. Väärin. Koko Etelä-Ranskan myyrät olivat kerääntyneet sinne. Ja niiden vanhemmat. Ja lunta ei ollut yhtään. Eikä etukäteen katsotuille reiteille päässytkään ilman rappelointia.

    Muutama pyydafoto (löytyi sen verran) ja paljon rinnefotausta (ai miksikö?). Ei jäänyt jälkipolville kehystettävää, mutta sen tässä vaiheessa varmaan jo arvasikin.

    Päivä 11.

    Puy St. Vincent – Bergamo – Pirkkala – Tampere. Aamulla oli vähän jännäkakka. Italiasta vuokratuissa autoissa oli kesärenkaat ja aamupäiväksi oli luvattu lumisadetta. Ylitettävänä oli kaksi solaa, jolloin käytiin lähes 2000m korkeudessa. Joten asiassa oli riskinsä.

    Joten kun klo 8.30 pakkasimme autoihin viimeisiä kamoja ja lumihiutaleita alkoi leijailemaan alaspäin, tuli hieman kiire. Onneksi lumisade ei yltynyt kunnon pyryksi missään vaiheessa ja pääsimme korkeimpien kohtien yli vaivattomasti ja ilman tilanteita.

    Joku italiaano oli lähtenyt tekemään sankariohitusta italialaiseen tapaan. Huomasimme sen jälkikäteen ajaessamme keskellä tietä kyljellään makaavan auton ohi.

    Jos Ovi Maps käyttäjät ajelette Bergamon suunnalla, niin huomio! Hakusanat Bergamo Airport ajattaa jostain syystä Milanon keskustaan, eikä suinkaan Bergamoon. Kai sen verran pitäisi olla kartalla, ettei moista mokaa pääsisi käymään, mutta minä olin kartturi – arvatkaa kävikö..

    No, onneksi lumivaaran takia oli startattu ajoissa, eikä tästä poikkauksesta saatu mitään isompaa issueta rakennettua.

    Kolmen tunnin päästä oltiinkin Pirkkalassa. Ranskan puolentoistakuukauden kuivuus päättyi samana hetkenä, kun ländäsimme Pirkkalaan. Huonoa tuuria, mutta katkera en osaa olla.

    Tämä on viikkoturistin arkea. Paitsi jos reissaa Maliskan kanssa.

    Silloin voi olla kuivia kuukausiakin.

  • Aiemmin pölhöillessämme Jämsässä Struven ketjun paikkeilla olimme Oravivuoressa. Jotkut varmaan muistavat tarinan kahdesta vapaalaskijasta, jotka lähtivät Jämsän maastoihin hiihtämään putikkaa vesisateessa. Matka oli mieleenpainuva.

    Oravivuori ei koostaan huolimatta oikein lunastanut asetettuja odotuksia. Tänä vuonna tutkimusta tehtiin netin suosituimmissa tietopalveluissa (relaa.com) ja päädyttiin siihen että Jämsän Struven ketjulla on vielä muutamia kukkuloita, joille täytyy käydä kiipeämässä. Kevään ensimmäisenä kauniina aurinkopäivänä kävimme tuumasta toimeen.

    Matso ja Jasmo skinnaa jäällä
    Ei muuta kuin matkaan

    Jutun moninaisesta kuvituksesta vastaavat Jasmon surullisen kuuluisa Samsung Galaxy S, Matson kuvausmultimediapuhelimien ykkönen, eli N8 ja Tomin pokkari. Voitte arvuutella mikä kuva on milläkin otettu.

    Tällä kertaa ensimmäisenä paikkana oli Vaaruvuori. Vaaruvuori on noin 120m korkeuseroltaan oleva osittain suojeltu kukkula, jonka laella on vaellusreitti ja jotain muuta sellaista.

    Vaarun jyrkkä

    Menimme tietysti luonnonsuojelualueiden ohi kohti harvaa mäntymetsää, kuten Relaassa sanottiin. Skinnailu ylös meni helpohkosti, ainoastaan minulla oli taas ongelmia skinien kanssa. Ne eivät ole enää ihan uudet ja ne ovat myös 25mm kapeammat kuin sukset, jolloin käy aika herkästi niin, että reunat kannattavat suksea ja skini lipsuu.

    No siitä huolimatta ylös päästiin. Harvaan mäntymetsään.

    Harvuus o suhteellista

    Tälläkään kertaa lumet eivät olleet aivan sellaisia kuin olisi pitänyt olla. Lisäksi harva mäntymetsä olikin louhikkoista sekametsää, jossa oli paljon kaatuneita puita ja muita jännittäviä yllätyksiä. Aika Paha Koli henkinen kaikkineen.

    Mutta ei jäänyt harmittamaan. Tällä kertaa olimme ottaneet ensimmäisestä kerrasta opiksemme ja mukana oli makkaraa (myöhempää käyttöä varten), leipää, kahvia ja vaimon leipomia herkullisia mokkapaloja. Eväspuoli oli siis kunnossa.

    Laskeutumisen jälkeen kello oli sen verran, että kerkisimme läpsytellä takaisin autolle ja lähteä vielä katsomaan toisen vuoren. Se oli nimeltään joku Pölhövuori ja sen saavuttaminen oli helppoa – joskin paikka oli myös pienempi kuin Vaarun reunamat.

    Laskeva aurinko toi näkymiin tiettyä hienoutta.

    Viimeisen kerran skinejä pois pohjasta

    Tämä seinämä oli ihan toista laatua kuin Vaarun louhikkopuska. Ihan hyvää hiihtoa, joskin seinämä oli aika rikkonainen, muutamia kaatuneita puita ja siirtolohkareita. Lumi oli paljon parempaa kuin Vaarussa, pohjoisseinämällä ihan oikeaa puuteria. Mielellään olisi ottanut pari kierrosta lisääkin, mutta valo alkoi maailmasta poistua, joten pienet makkaratulet löytämällämme tulentekopaikalla ja sitten kotiinpäin.

    Kynsitulet tulentekopaikalla

    Hyvä reissu. Jatkumoa viime vuoden pölhöilyihin. Oltiinpahan tuokin 5 tuntia pois pahanteosta ja saatiin raitista ilmaa. Eikä mennyt pelkäksi kiipeämiseksi, tällä kertaa saatiin oikein laskuakin. Keski-Suomen timantteja.

  • Katselin tänään uutta suosikkiohjelmaani, Pressiklubia. Se on ihan hauska ohjelma ja tykkään Rubenin kommenteista ja asenteesta ohjelmassa. Vieraana oli Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu. En lähtenyt katsomaan ohjelmaa Evan takia tai muutenkaan karvat valmiiksi pystyssä, mutta kyllähän se aika pysäyttävää oli.

    Nimittäin ohjelmassa puhuttiin siitä, miten ulkomaalaisia pitäisi käsitellä uutisoinnissa. Että onko oleellista kertoa rikoksesta se, että onko tekijä kantasuomalainen vai maahanmuuttaja. Eva tietenkin oli sitä mieltä, että ei ole tarpeen koskaan mainita kansallisuutta, paitsi jos annetaan tuntomerkkejä. Kenties näemme kohta rikosuutisoinnissa kerrottavan, että tekijä ei ole ulkomaalainen. Sitten jos sitä ei sanota, tekijä on ulkomaalainen. Kyllä onkin parempi paikka maailma, kun ei ole enää rasismia!

    Sitten Ruben esitti tiukan kysymyksen Evalle. Jos valikoidaan rikoksista sopivat ja huomataan, että raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä 20%, saako sen uutisoida? Ei. Ei saa. Saa silloin, jos kirjoittaa pitkät lätinät siitä, että suomalaiset kyllä raiskaavat paljon enemmän kuin tilastot antavat ymmärtää. Ja että tällaisella oletuksella (joku on arvannut, että vain 10% raiskauksita ilmoitetaan poliiseille, mikään tutkimus se ei ole) ulkomaalaiset eivät erotukaan raiskaustilastoissa.

    Vähemmistöistä keskustelu ärsyttää minua aina vaan. Edes Ruben ei uskaltanut sanoa, mikä kansalaisuus on kärjessä Suomen ulkomaalaisten tekemissä raiskauksissa. Kaikki tiedot kyllä löytyvät tilastokeskuksesta. Vaikka se on totta, sen ei haluta olevan totta ja jotta se ei olisi totta, kukaan ei saa kuulla siitä.

    Sitten mietitään Persujen kannatuksen kohoamista. Heidän on tavattoman helppo tehdä politiikkaa. Kukaan muu kuin Soinin porukka ei edes uskalla sanoa, että ulkomaalaiset tekevät rikoksia. Koska kukaan ei uskalla siitä edes puhua, ei ole mitään syytä olettaa, että asiaan saataisiin mitään järkevää ratkaisua. Persut pystyvät tarjoamaan helppoa ja ymmärrettävää lähestymistapaa, maahanmuuton rajoittamista. Kilpailevia ehdotuksia ei ole juuri kuultu. Ääripäästä toiseen.

    Entä kuinka median itsesensuuri sitten toimii? Otetaan esimerkki, kun se yksi kaveri tulitti siellä mäkkärin autokaistalla niitä hahmoja. Lehdissä ei mielestäni mainittu mitään tuntomerkkejä miehestä, joka oli jo itsessään niin epäilyttävää, että sosiaalinen media tiesi 5 minuuttia tapahtuman jälkeen ampujan romanitaustan ja myös MTV3 uutisoi siitä.

    Entä Sellon ampuja? VIranomaiset eivät halunneet kertoa ihmisen taustoja, joten heti epäiltiin ulkomaalaiseksi. Ja yllättäen ulkomaalaistaustat löytyivät. Taaskin sosiaalinen media spekuloi jo kauan ennen virallista totuutta asialla. Melko varmaa tietoakin saatiin.

    Onko siis parempi, että suomalaiset arvuuttelevat kansalaisuutta (tai syntyperää) eri foorumeilla vai pitäisikö sanoa suoraan kaverin syntyperä ja spekulaatiot voitaisiin lopettaa. Eikö pitäisi tunnustaa tilastolliset tosiasiat ja yrittää tehdä jotain asioiden parantamiseksi? Nyt pyritään keksimään asioita vääristämään tilastoja ja siten tulkita, että ulkomaalaiset eivät teekään rikoksia. Tai jos se tilastossa näkyy, niin herranjumala, ei nyt ainakaan kansalaisille kerrota.

    Ne sivistymättömät juntithan polttaisivat ulkomaalaiset roviolla.