Jasmon blogi


Jasmon blogi tietää paremmin

  • Krapula

    Olette varmaan lukeneet tai kuulleet asiantuntijoiden puhetta krapulasta. Että krapulaan ei ole lääkettä ja että se johtuu siitä, että alkoholi pakenee kehosta. Ja että krapula on suoraan verrannollinen juodun alkoholin määrään.

    Tässä on taas yksi kohta, jossa tiede ja asiantuntijat eivät korreloi kokemusten kanssa. Useat väittävät, että aamu on helpompi jos illalla juo paljon vettä ennen nukkumaanmenoa. Tiede ja asiantuntijat sanovat, ettei sillä ole merkitystä.

    Joskus on myyty kaupassa tuotteita krapulan poistoon. Niissä on yleensä ollut reilusti piristävää kamaa, kuten kofeiinia ja sitten suoloja ja vitamiineja. Sellaista kamaa, mitä voisi kuvitella tarvitsevansa rapuloissaan.

    Nämä on aina poistettu kaupoista tai ainakin parantavat ominaisuudet on pitänyt unohtaa mainonnassa. Ehkä hyvä niin, tuskin ne kenenkään krapulaa oikeasti parantavat.

    Mutta subjektiiviset kokemukset eivät kuitenkaan tue perusväitettä, että alkoholin määrä itsessään ratkaisee seuraavan aamun olon. Annan esimerkin. Matson häät, jossa olin bestman ja dj. Löydän itseni juomasta suoraan boolikulhosta klo 03:20, kun kaikki muut ovat menneet saunomaan. Kuuntelen PA:lla junkkaa ja tuhoan loput boolit. Olemme nauttineet alkoholia klo 16 alkaen.

    Seuraavana päivänä en uskalla aamulla tietenkään ajaa (olimme kotona vasta joskus viideltä), mutta olo oli varsin mainio. Väsynyt kyllä, mutta ei huonovointisuutta tai pääkipua.

    Toinen esimerkki.

    Engelberg, vuosi 2008. Join kolme pientä lasia paikallista Rammstainia (~4% siideriä). Seuraavana aamuna päässä jyskyttää, en pysty hiihtämään, oksennan vessassa puolen päivän jälkeen, siihen asti pidäteltyäni.

    Näistä ja monista muista kokemuksistani päättelen, että krapulaan on oikeasti lääke, sitä ei vaan vielä tiedetä. Sitä ei ehkä voi nauttia aamulla, vaan sitä ehkä pitäisi nauttia ennen alkoholia tai sen aikana. Mutta jotenkin kroppa pitäisi olla mahdollista saada tuohon häämoodiin, eikä niinkään tuohon migreenin potemiseen. Kysymys kuuluu että kuinka se tapahtuu.

  • Nyt kun Arttukin on tehnyt kantelun Julkisen sanan neuvostoon, pitää itsekin vähän kommentoida tätä uutisointia taas. Eikä itseasiassa pelkästään lehtiä, vaan tämä koskee kaikkea uutisointia Suomessa.

    Nyt kun Mari Kiviniemi oppositiosta huutaa, miten kaikki asiat kuntajärjestelyssä on tehty väärin, tuli tämä asia taas esiin. Hän kun sanoo haastatteluissa, että kun ei edes asiantuntijoita ole kuultu valmistelussa. Talouslehdissä asiantuntijat antavat joka päivä toinen toistaan jännempiä lausuntoja.

    Useissa uutisissa käytetään asiantuntijoita jopa yleisenä joukkona, asiantuntijat ovat sitä mieltä että..

    Kuka on se asiantuntija ketä Kiviniemi olisi halunnut kuultavan? MIkä hänen koulutuksensa pitäisi olla, entä asema ammatissa? Entä muiden uutisten asiantuntijat, missä heidän luotettavuustiedot ovat? Jos joku sanoo olevansa vaikka rahoituksen professori, voi hänen sanomisiin suhtautua oikealla tavalla – hän ei ole välttämättä oikeassa mutta tietää varmasti jotain. Mutta entä asiantuntija?

    Asiantuntija kuulostaa minusta laiskan toimittajan valinnalta silloin, kun ainut mielipide asiasta on saatu joltain sellaiselta ihmiseltä, jonka sanomisista kukaan ei olisi kiinnostunut, jos tietäisi taustat.

    Tiputelkaa nimiä ja titteleitä nyt edes.

  • Tää vaalimeuhkaaminen on ollut minusta hauskaa. Vihdoinkin Suomeen on saatu poliittista ilmapiiriä takaisin. Kaikkiin kysymyksiin ei vastata vaan että ihan sama.

    On ollut myös mukava nähdä, kuinka ihmiset ovat sosialistisessa mediassa taputelleet omissa ryhmissään toisiaan selkään niin pitkään, että ovat alkaneet silmittömästi uskomaan itseensä ja omiinsa, esimerkiksi niin, että joillekin tuli yllätyksenä Saulin voitto.

    Nyt oman elämänsä somekonsultin onkin mentävä itseensä ja mietittävä, miksei tullut voittoa vaikka somessa meni niin hyvin. Siis mä retwiittasin kaikki Pekan twiitit ja fabossa mulla on 2000 kaveria, joita oon päivästä toiseen myrkyttäny pekkajutuilla. Miksei se muuttunutkaan kannatukseksi?

    Ja tähän väliin on sanottava, että olen ehdottoman ilahtunut siitä, että näistä vaaleista saatiin keskustelua facebookiin ja twitteriin ja ihmiset olivat jotain mieltä. Ja uskalsivat kannattaa jotakin. Jopa sellaista, joka ei välttämättä voita. Ja se todella muuttui kannatukseksi – uskon.

    No nyt kun tämä somekonsultti, jolla on toista sataa follouveria twitterissä, ei päässytkään voitonjuhliin, alkoi se ärsyttävä ininä. Oikeat politiikan toimijat ovat tottuneet, että aina ei voita ja että demokratiassa ei oma ääni aina kuulu koviten. Somessa sitä ei voi mitenkään kokea, koska jos joku haastaa mielipiteitäsi tai ei ole sinun turinoistasi kiinnostunut, heität sen pois ympyröistäsi. Ja sama toisinpäin.

    Mekanismeja tappion käsittelyyn ei siis ole. Ja somekonsultti voi pahoin. Miksi näin kävi? Oi miksi? Saatana.

    Vitun landepaukut ja muut suvaitsemattomat äpärät, jotka tätä Suomea haluaa viedä takaisin Neuvostoliittoaikaan. Kaikki pitäisi polttaa tulella. Suomi ei näköjään ole valmis homopresidenttiin. Tsemppiä kaverit, vielä me saadaan Suomi suvaitsevaiseksi. Tämä on murheen päivä, suvaitsemattomuus pyörittää maailmaa :(

    Ja niin edelleen. Tätä paskaa esimerkiksi twitteri on nyt täynnä. Meidän suvaitsevaiset somekonsultit yrittää käsittää tuskaansa. Ja se on näyttävää ja ihanan narsistista. Voi teitä raukkoja tuskanne kanssa.

    On todella hyvä että Sauli voitti. Ei sillä, olisin huolinut Pekan presidentiksi, vaikka äänestinkin Saulia. Vaikuttaa fiksulta mieheltä. Mutta nuo Pekan kannattajat. Ne äänekkäimmät somekonsultit, jotka tekee hashtagianalyysiä Pekan impaktista twitterissä. Niiden takia on hyvä, että Sauli voitti. Kukaan ei olisi jaksanut sitä mellastusta, mikä olisi tullut jos Pekka olisi voittanut. Pekan voitto olisi noin yhdessä millisekunnissa käännetty – ei suvaitsevaisuuden – vaan somen voitoksi.

    Että kun somekonsultti retwiittasi näitä Pekan kampanjatiimin twiittejä, niin oikeastaan oli tän somekonsultin ansiota, että voitto tuli.

    No ei tullut. Onneksi.

    Nyt seuraavaksi somekonsultin pitäisi vetää päänsä sieltä suvaitsevaisuusperseestä ja alkaa suvaita tätä vaalitulosta. Osa äänestäjistä äänesti muutakin kuin homoutta, vaikka se ilmeisesti oli somekonsultin pääpainopiste.

  • Luntakin oliNythän kävi niin, että kävimme hiihtelemässä näin tammikuun kunniaksi pienen tehoiskun tuolla Itävallassa Ischglin tienoilla, ei kuitankaan itte Isklissä.

    Torstai

    Lähdettiin torstaiaamuna sen verran aikaisin, että olimme jo ensimmäisen kerran syömässä Burger Kingissä klo 11 jossain Saksan ja Itävallan rajan tienoilla. Minulle nämä paikannimet eivät niin jää mieleen. Double Whopper with cheese.

    Keli oli sen verran synkkä, että Garmisch Partenkirchenin (en vit jaksa kirjottaa noita nimiä..) seudulla ei jaksettu lähteä menomatkalla mäkeen, kuten suunniteltu aiemmin oli, vaan paahdettiin suoraan Isklin affeen.

    Ja isklissähän nimittäin on Affe. Ei minkään lomaviikon torstai, klo 17 kaamee meininki. Ihmisiä tulee naama veressä kun jalat ei pidä alla ja Itävallan juomalaulut raikaa. Herranjumala. En  voisi olla kauempana mukavuusalueeltani.

    Reissussahan meitä oli minun lisäksi konsulentti ja bootfittaaja Matso, suksenrakentaja Passo ja golfpro Tumppi. Tellua ja alppia.

    Kun sitten Isklistä päästiin pois, kun Tumppi oli saanut hätisteltyä päälle puskevan tarjoilijan kimpustaan, ei muuta kuin nukkumaan ja odottamaan aamua. Vettä satoi koko ajan kylässä, nollaraja korkealla, josain reilun tonnin paikkeilla.

    Perjantai

    Aamulla satoi vettä. Tuning Renaulttimme kääntyi vaivattomasti laakson pohjalle ja ajoon läheiseen pieneen keskukseen. Perillä iski järkytys. Ainoastaan alagondoli oli auki ja käytännössä kyläänlasku ja taikamattoja. Ei ihan sitä mitä tultiin hakemaan. Kun lippukin maksoi ainoastaan 38e päivältä, niin päätettiin heti mennä.

    80-luvulla rakennetut gondolit veivät meidät kiikkuen ylöspäin ja yritimme sinkissä tähystää ympäriinsä, josko jotain viihdettä löytyisi. Ylhäällä kuitenkin odotti mukava yllätys. Myös yksi ankkurihissi oli auki. Uutta lunta oli maassa noin 20cm ja uutta tuli taivaan täydeltä. Ensiksi hissilinjaa ja paikkojen kattomista, kunnes sinkissä suunnistimme tuolihissin alle aukolle, josta löytyi varsinainen playground. Ensimmäinen hymy.

    Paikassa nähtiin myös kaksi venäläistä friiskiiarea. Muut pysyttelivät visusti rinteessä, joissa niissäkin oli parikymmentä senttiä lunta.

    Uusi suksi, viimevuotinen BD:n Justice (185cm), oli vähän yllättävä. Ei ihan niin huoleton kuin Sumo, mutta mettälaskussa aivan äärettömästi ketterämpi kuin Sumo, ainakin minun lihaksilla. Sumot lähtivät jo eteenpäin, ei tarvitse niistä kysellä.

    Todella hyvää sinkkihiihtoa. Mettää oli niin paljon, että näkyvyysongelmista ei juuri tarvinnut kärsiä (olen todella yössä kovassa sinkissä) ja pätkät oli kohtuullisen simppeleitä, jossa tämmöinen pullukkakin pystyi hiihtämään. Erittäin jees.

    Meillä oli Logistiikkapäällikön Contour kypäräkamera mukana, katsotaan näytetäänkö niitä pätkiä koskaan kenellekään.. Kiitokset vain lainasta.

    Lauantai

    Lauantaiaamuna lumisade jatkui ilman taukoa. Koko yön oli satanut. Lähdimme lähikeskukseen, koska tuningautomme matalaprofiilirenkaat ei kutsuneet ketjujen virittäjiä luokseen. Ja minkälaiseen mestaan sitä taas päädyttiin. Lunta alkoi olemaan jo yli 50cm ja taas mielessä pyöri Sumo. Onneksi aamupäivän mettähiihto helpotti, vaikka lumenpaljous vähän toikin haastetta.

    Olimme katsoneet jo aamusta ylhäältä isoa kenttää ”bäkkärille”, joka käytännössä johtaa rinteestä toiseen. Emme uskaltaneet lähteä, oli sen verran kuumottavan näköinen. No, paikallisia suhareitahan ei voi sattua ja kun jälkiä alkoi tulemaan, niin lähdimme itsekkin. Vaihtelevaa 30-40 asteen seinää, rännejä ja kenttiä. Joku ruotsiposse näytti meidän edellä kuinka roppaillaan. Emme oppineet.

    Luntahan oli ja naamalle tuli. Kaikki paikat ei olleet mahdottoman helppoja ja lunta oli niin paljon, että sen kanssa piti olla varovainen. Hyvin selvittiin, eikä edes nähty mitään vaaratilanteita, poislukien turistiryhmät, jotka nyt ovat vaaratilanne jo itsessään.

    Tässä mestassa nähtiin jo varmaan yli 20 friiraideria, mukaanlukien suomaisia possujunamiehiä. Hyvin vielä mahduttiin. Lunta satoi koko ajan. Tässä vielä heiltä aiemmin taidonnäytettä, samoilta huudeilta.


    http://mcfrisk.kapsi.fi/skiing/

    Siitä sitten affeen. Itävaltalainen affe ei meinannut olla minun mieleeni, mutta kun pari spritzeriä ottaa ja huutaa ruotsalaisten kanssa (yllättäen siellä oli myös ruotsalaisia..), niin Itävallan juomalaulut alko uppoomaan. Pitsalla tumppi hoiti meille vähän snapsia saksalaisilta, jotka ei olleet päässeet Iskliin, koska tiet oli lumivyöryjen (tai vyöryvaaran) takia suljettu.

    Sunnuntai

    Sunnuntaina sitten madness. Samassa paikassa kuin eilenkin. Lunta vähän ilmassa, mutta selvästi kirkkaampaa. Lumi hieman painunut, mutta vyörytiedotteiden mukaan lunta on tullut 70-100cm alueelle. Samaan paikkaan ei päästä kuin edellisenä päivänä, pistööri pisti seinän kiinni, aikovat pommittaa.

    Kysymys voisi tietysti tässä vaiheessa kuulua, että miksi he antoivat edellisenä päivässä sinkissä hiihtää sillä seinällä ja seuraavana päivänä ei. Eikö pistöörit vaan jaksa sinkissä nousta vuorelle, vai mikä siinä on? No, me oltiin jo aikaisempana päivänä kateltu tiettyjä aidanvieruksia ja mettäpätkiä, joita käytiin alkupäivä hiihtämässä – puolen päivän (ja lounaan) jälkeen pyydaseinä taas aukesi ja ei kun hommiin.

    Lumi oli hieman pakkautunut yläosasta släbimaiseksi ja pyöreät kohdat oli kuumottavia, mutta onneksi niitä oli vain ihan rinteen yläosassa. Muuten oli hyvää ja hiihtokin sujui paremmin kuin eilen – lumi oli helpompaa ja tuntumakin parempi. Edellisen illan affe ei tuntunut missään. Huippupäivä!

    Maanantai

    Maanantaina saikin kaikessa rauhassa käydä pari tuntia siivoilemassa parhaita jo aiemmin tsekattuja paikkoja. Olen joskus kuullut sanonnan, että hiihtää jalat altaan ja sanotaanko, että aika nopeasti alkoi reisiä poltella maanantaina. Ei ollut ehkä täysin palautunut, ehkä venyttely (muukin kuin kemiallinen) ja terveellisempi ruokailu olisi parantanut asiaa. Ehkä ei. Ehkä parempi kunto auttaisi.

    Mutta, aurinkokin paistoi ainakin viisi minuuttia puolen päivän aikana. Ja yhteen saumaan osuttiin ja saatiinkin kivoja kenttäkäännöksiä. Lumi oli vähän paskoontunut, tuuli piiskannut ja painanut, mutta kansi ei sentään ihan kovaa korppua, menee helposti läpi ja on vielä helppoa hiihtää. Mettää ja kenttää pari tuntia, sitten kamat autoon, liput kiertoon ja hanaa kohti Mynikkiä, jossa lentokentällä kaikki meni kuin rasvattuna ja vaimollekkin sai tuliaisia.

    Aika nappiin osui meidän reissu, ei 4 hiihtopäivän reissusta voi odottaa 4 putikkapäivää. Jackpot siis. Tähän voisi vaikka tottua.

  • Vanhenemisen huomaa. Nykyään sitä meinaa Aku Ankka jäädä lukematta viikoiksi, mutta Suomen Kuvalehti tulee tankattua tarkkaan. Ei hyvin mene.

    Mutta tänään luin uusinta Suomen Kuvalehteä ja siinä oli näkökulmajuttu uskonnoista ja niiden kehittymisestä. Ja sain pienen ahaa -elämyksen. Kannattaa muuten lukea jutun kommentit alhaalta, siinä on hyvä otanta tästä nykyisestä uskontojengistä..

    Maailmassa on (Wikipedian mukaan) reilusti yli 5 miljardia jotain uskontoa enemmän tai vähemmän tunnustavaa ihmistä. Merkittävä osa ihmisistä siis. He kuuluvat eri uskontoryhmiin ja pitävät omaa uskontoaan ainoana oikeana. Heillä on tietty eettinen koodisto, jota noudattamalla pääsevät paratiisiin, olipa siellä sitten neitsyitä tai vain ikuinen elämä.

    Nyt SK:ssa kerrottiin, kuinka Islam on kannatuksen lisääntymisen myötä (noin miljardi uskojaa) myös muuttunut sisällöltään siten, että entiset panotukset hengellisiin ja opillisiin velvollisuuksiin ovat muuttuneet painotukseksi yhteiskunnalliseen hyvinvointiin ja köyhien auttamiseen.

    Uskonnot yhdistävät kansoja läpi rajojen ja repivät kansoja rajojen sisällä. En tiedä voiko se ikinä muuttua, mutta mitä jos uskonnoissa siirrettäisiinkin painopiste siitä kuoleman jälkeisestä jutusta tähän elinaikaiseen touhuun. Esimerkiksi Buddhalainen Soka Gakkan porukka ei niinkään tee sitä julistustyötä vaan pyrkii edistämään maailmanrauhaa, naisten oikeuksia ja uskontojen välistä vuoropuhelua. Ja kannustaa ihmisiä ajattelemaan.

    Varsinkin viimeisenä mainittu on uskontojen osalta ollut yleensä hyvin pannassa.

    Myös Helluntalaisuudessa, joka on viimeisen päälle pelastajalafka, on muodostunut porukkaa, jotka eivät olekaan enää niin innostuneita kuoleman jälkeisyydestä ja pelastuksesta (no on ne melko kiinnostuneita), vaan enemmän huolehtivat sairaista, köyhistä ja syrjäytyneistä.

    Tämä kehitys vie uskontoja lähemmäksi politiikkaa. Kiinnostukset koskevat elävää elämää ja halutaan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Se ei välttämättä tarkoita Sharia-lain ottamista käyttöön, kuten joku persu varmasti oli tulossa jo huutamaan. Mutta kuitenkin se lienee tarkoittaa sitä, että islamipuolueen ja kd:n lisäksi meillä on Suomessakin kohta muitakin firmoja ajamassa omaa agendaa.

    Ja itse pidän tätä vain ja ainoastaa hyvänä asiana. Jos puolet siitä energiasta, joka käytetään taivaaseen pääsemiseen, saataisiin käytettyä johonkin konkreettiseen hyvään, voitaisiin tällä pallolla saavuttaa kokonaisuutena jotain järkevää. Uskonnossa voisi sittenkin olla jotain järkeä.

    Näillä ajatuksilla kohti vuotta 2012.

  • Amazon KindleHankin Pölhölästä Amazonin halvimman e-readerin, Kindlen. Ostin sen, koska sen sai halvalla, sen e-ink-näyttö oli jännääkin jännempi ja halusin kokeilla sähkökirjan lukemista noin kokemuksena.

    Nyt olen jonkin aikaa käyttänyt tätä laitetta ja ajattelin kirjoitella ajatuksiani sekä laitteesta että konseptista vähän blogiin.

    Laitteen huonoin puoli on oikeasti se, että lentokoneessa et saisi lukea sitä nousujen ja laskujen aikana. Se on naurettavaa, mutta minkäs teet. Muut lukevat paperikirjojaan, itse joudut odottelemaan, että kapu muistaisi sammuttaa turvavyövalon. Muistaa jos muistaa.

    Mutta ei aloiteta heti negatiivisella. Säästelen isoimmat negatiivisuudet presidenttiehdokaspostaukseen. Ajatellaan hyviä asioita.

    Minusta Kindlestä on erittäin hyvä lukea. Paljon parempi kuin olisin koskaan osannut arvata. Itse en niin valtavasti kaipaa kirjan käyttöliittymää, minusta Kindlessä on ihan yhtä hyvä. En tiedä miten kosketusnäytöllisissä on. Kai niissäkin on sivunvaihtopainike sivussa, eikä millään swipellä? Moinen swipailu alkaisi nopeasti ärsyttää, vaikka ensimmäisellä kerralla kun tämän oman kökkötraktorin sai käteen, tuntui siltä, että kyllä pitäisi swipata.

    Akku kestää mahdottomasti ja lukeminen on hyvä kokemus – mitä muuta e-lukijalta voi vaatia? No, hyvää katalogia tietysti.

    Amazonilla on kohtuullinen katalogi. Saatavilla on noin miljoona nimikettä, hinnat muutamasta dollarista ylöspäin. Keskivertopokkarin hinta tuntuisi olevan 9-11$, eli melko sama kuin paperipokkarin hinta Suomalaisessa. Suomenkielistä valikoimaa ei ole kuin aivan yksittäisiä kappaleita.

    Laitteeseen voi ladata myös Amazonin oman kaupan ulkopuolelta tiedostoja, ainakin PDF-tiedostoja. En ole jaksanut tarkistaa, mikä on tilanne kirjojen opiskelijamarkkinoilla. Todennäköisesti kirjoja saa myös piraattilahdesta.

    Itse voin kympin kuussa maksaa kirjoista, kun ei tuo lukutahti niin mahdoton ole. Suomenkielisiä nimikkeitä olisi kiva saada valikoimiin, mutta niin kauan kuin hinnat ovat 28 euroa, niin en niitä ostaisi kuitenkaan. Tämän halvemmalla kai suomalaisia e-kirjoja ei kauppoihin ole tulossa.

    Viiden vuoden päästä Kindle on varmaan hellyyttävän naurettava turhake, mutta tällä hetkellä minusta ihan hyvä laite tuo tarkoitukseensa. Ja jännä gadgetti.

  • Vaimo kirjoitteli pitkän matkakertomuksen häämatkastamme, kuvaraportaasia jenkkilästä jos haluaa lukea, voi suunnata tänne:

    www.rytsis.net

  • Kuuntelin tänään Tuomas Enbusken uusinta pressavaaliehdokashaastattelua, Eva Biaudet puhukseli RKP:n näkökulmia. Suosittelen kaikille, jotka ovat jotain mieltä ruotsin opiskelun pakollisuudesta, kuuntelemaan uusimman jakson Yle Areenasta.

    Oikeasti suosittelen. Siinä Eva esittelee poliittista puhumisen taitoaan kiertelemällä asiaa, johon hänellä ei ole yhtään järkevää argumenttia. Kuunnelmassa päädytään mm. kauhistelemaan sitä, että joissain maissa tytöt ei pääse kouluun ollenkaan ja siksi suomessa pitää olla pakkoruotsi. Tuomas yrittää ainakin 5 kertaa eri näkökulmista lähestyä suurta kysymystä: Miksi pitää olla pakko opiskella ruotsia, miksei pakollinen kielenoppiminen riitä. Eva väistää joka kerta kysymyksen, ilmeisesti ääneen sanottuna pakkoruotsi kuulostaa niin pahalta, että hän välttää sitä tarkoituksella. Ja muut opiskeluvaihtoehdot on pakko ohittaa kommentoimatta, sillä ne ovat niin paljon fiksumpia, kuin pakkoruotsi.

    En ole pakkoruotsin kovimpia kannattajia. Oikeastaan pakko-etuliitteellä lähes kaikki on rankasti perperistä. Jos unohdetaan Suomen kaksikielisyys, joka on tabu, niin ruotsin pakko-opiskeluun on vaikea löytää järkevää syytä.

    Edes englantia ei ole kouluissamme pakko opiskella. Vaihtoehtona on myös saksa. Eli jos pystymme mitenkään ohittamaan ajatuksen, että koska perustuslaki, niin ruotsin pakollisuus on kovin vaikeaa hahmottaa. Jopa RKP:n edustaja voinee myöntää, että keskivertosuomalaiselle tulee olemaan enemmän käyttöä englanninkielelle kuin ruotsin.

    No, RKP:n on tietenkin pakko kannattaa pakkoruotsia, koska se edesauttaa ruotsalaisen kulttuurin tai jonkun vastaavan leviämistä ja hyvinvointia Suomessa ja pakkoruotsin poistaminen olisi ensimmäinen askel kaksikielisyyden poistamiseen tai sen uudelleenarviointiin.

    Kun kuuntelin Evaa, niin tajusin että RKP:lla ei olisi tosiaan yhtään kannatusta, jos he eivät olisi kielipuolue. Eva on täysin yössä, kauhistelee esimerkiksi vihapuhetta, mutta kieltäytyy analysoimasta sitä. Eikä muutkaan RKP:n edustajat ole minua koskaan vakuuttaneet – eikä heillä ruotsinkielisyyden lisäksi mitään agendaa olekaan, mikä on tietysti hyvä hallitusnäkyvyyden puolesta.

    Pakkoruotsin sijasta meillä voisi olla kilpailukykyä lisäävää, tehokasta järkevien kielien opiskelua, jossa opiskelijalla on motivaatiota ainakin sillä perusteella, että valitsi itselleen valikoimasta pienimmän pahan (jos valikoima olisi vaikka ruotsi, venäjä, ranska). Mutta tämä ei käy, koska kukaan ei voi nuorena tietää mitä kieltä tarvitsee. Tämä on RKP:n vasta-argumentti. Kukaan ei voi tietää, mitä kieltä sitä tarvitsee.

    Miksi sitten pitää lukea ruotsia, kun sen tarviimisesta ei ole tietoa? No tässä vaiheessa Biaudeet tai muu kertoo jonkun anekdootin kummitytönkaimasta, joka oliki muuttanu Ruotsiin joskus! Siis uskomatonta, että joku on tarvinnut sitä ruotsia oikeasti?

    Tääkin keskustelu menee jotenkin sillä tasolla, että Jasmon Blogin pitää tähänkin puuttua tällee hei oikeesti apinat. Mietinkin kuunnellessani Biaudeeta, että soittamalla 10h päivässä tuotakin haastattelua radiossa, nousisi persujen kannatus varmaan 40%:iin. Siinä määrin järki lähtee päästä.

  • Kuka keksi karppauksen, laulaa Kaija Kyy uusimmalla levyllään. Ja sietää kysyäkin, siinä määrin tämäkin homma lähti käsistä.

    En muista, että mikään muu ruokailutottumus olisi saanut lehtiä ja mediaa näin sekaisin. Ja sitten kun iltalehdet alkavat kirjoittaa, alkaa myös ihmiset menemään sekaisin. Ja nämä sekaiset ihmiset sitten sekoilevat pahimmillaan Hesarissa tai jossain muussa lehdessä, jossa on joskus oikeitakin juttuja.

    Korvasin hiilihydraatit rasvalla ja koska olen kovalla dieetillä päivisin, palkitsen itseni illalla kaljalla ja suklaalla.

    Voisi sanoa, että liioittelen, mutta en edes. Tuotahan se on. Tämä on se taso, millä karppauksesta puhutaan. Ja koska seuraan politiikkaa ja politiikassa pitää aina olla omakohtainen kokemus riippumatta siitä, kuinka relevantti se on, niin täältä pesee. Omat karppauskokemukseni.

    Päätin naimislahjaksi saamani Ison Kirjan innoittamana kokeilla karppausta viime kesänä. Eikä siinä mitään, lähdin kokeilemaan kun lupaukset oli hyvät ja kirja osasi esittää asian oikein. Kokeillaan, ajattelin. Ja niin kokeiltiin. Aamun kauraleivät vaihtuivat munakkaisiin, joskus pekoniin, nakkeihin, milloin mitäkin. Suostuin yrittää syödä myös papuja, en halua enää. Päiväruualla, jotkut puhuvat lounaasta, söin vaan lihapöytää ja salaattia, unohdin hedelmät (kuten aina olen unohtanut) ja join vettä. Söin paljon, hyvin kylläiseen oloon saakka.

    Kotona iltaruokana vedimme jotain lihaa ja salaattia, joskus lihapullia ilman korppujauhoa. Tai taisi olla korppujauhoa. Joskus kokeilimme karppauspitsaa, joka itseasissa oli varsin hyvää, tosi hyvää. Suosittelen!

    Ja katso, paino tippui aivan järjetöntä vauhtia. Kirjan oppien mukaan vietin noin 6 karppauspäivän ja yhden tsiittauspäivän, jolloin pitikin vetää överisti. No, monesti xiittaus venyi koko viikonlopuksi, mutta sou not. Tiistaina oltiin samassa tilanteessa taas kuin perjantaina ja paino putosi. 23.5. painoin 82 kg ja 18.6. painoin 78kg. En tiedä onko 4kg kuukaudessa kaksinen laihdutus, mutta se oli hyvin helppoa. Ainoastaan aamuruuat alkoivat ällöttää. Eikä kakka meinannut tulla, kun pavutkin ällötti.

    Siksipä peliin tuli ruisleipä. Aloin syömään ruisleipää aamiaisella ja lisäksi aivan hiukan perunaa tai pastaa tai riisiä lounaalla tai päivälliseksi. Siis hyvin vähän, alle 50g. En todellakaan siis ollut missään ketoosissa tai muussakaan hömpötyksessä. Lisäksi kohonneet sykkeet ja epämiellyttävät tuntemukset sydämessä, joita koin ensimmäisen kuukauden aikana, poistuivat. Näillä muutoksilla painoin 16.9. 76,7kg.

    Sen jälkeen innokkaampi purismi kuoli ja karppaamisesta alettiin puhumaan joka paikassa ja sekös alkoi vituttaa. Nykyisin olen taas moniravintoinen, mutta syön huomattavasti vähemmän hiilariaineksia kuin aiemmin. Painoni liikkuu 77-78kg välillä. Paitsi nyt SkiExpon jälkeen en ole uskaltanut käydä puntarissa. Odotellaan ensin vähän.

    Ketä kiinnostaa laihdutuskokemukseni? Kispekin itkee jo verta ja huutaa Jyväshyvässä.

    Kaikkiahan se kiinnostaa, ettekö lue lehtiä. Ei kai lehdet siitä muuten kirjoittaisi. Joka päivä.

    Minusta karppausajatuksessa on paljon hyvää. Kun aikaisempi ruokailutottumus on se, että syödään puolikiloa pastaa ja nakki, niin nyt syödään puolikiloa nakkeja ja pastasuikale. No, toivottavasti nakit eivät ole jauhonakkeja, mutta kuitenkin. Pasta-annoksen jälkeen jaksat kyllä juosta vähän aikaa, mutta toimistotyössä istut aikasi, pieraset ja taas on nälkä. Vähän kuin söisi ABC-burgerin tai mäkissä.

    Jos taas pystytään syömään vaikka vain yksi peruna sen edellisen 4 perunan sijaan, lisäämään hieman lihaa ja salaattia, niin helposti käykin niin, että kaloreita tulee nautittua vähemmän, mutta kylläisenä on pidempään.

    Eihän tämä sovi Kispen kaltaiselle urheilija..no..nuorukaiselle, joka kuluttaa energiaa. Mutta meikäläiselle, mutkaselkäiselle toimistoesalle, joka jaksa mitään tehdä, se sopii mainiosti. Itseasissa liikkumalla laihduttaminen on vaikeaa juuri tällaiselle meikäläisen kaltaiselle pullamössölle. Vähän kun käyt juoksemassa, tuletkin sitten r-kioskin kautta kotiin ja otat sipsipussin palkinnoksi, kun niin hienosti juoksit. Parempi kun hukkaa vaan kalorit syömisestä ja yrittää pysyä kylläisenä. Sydän saattaa poksahtaa, mutta väittäävät että se poksahtaa lihavillakin. Ei ole helppoa.

    Se, mikä koko karppausajatuksen pilaa, on se, kun ihmiset ovat taas kerran niin tyhmiä. Miksi jonkun 8v lapsi karppaa? Mitä se tarkoittaa, jos 8v karppaa? Toisaalta, minusta on älytöntä sekin, että jonkun lapsi, 8v, on kasvissyöjä, kai tämä menee siihen samaan sekoiluun. Ihmiset sekoavat asioista, joita laittavat suuhunsa. Katsokaa nyt niitä rastatukkaisia värikkäisiin vaatteisiin pukeutuvia kasvissyöjiä. Sellainen sinustakin tulee, jos et syö lihaa. Että suosittelen syöttämään pikku-Pekalle lihaa heti vaan kun leuat jaksaa jauhaa. Peruskarppaaja kai on vielä hieman tukeva mies, joka on karppaamalla hukannut 10+ kiloa ja on sitä mieltä, että se on parasta maailmassa. Varmasti tuntuu olo kevyemmältä ja niin edelleen, mutta epäilen että se ei ole se paha hiilari, joka siellä on aiemmin tuntunut raskaalta vaan se, että olet ollut läski, etkä isoluinen.

    Toisia karppaajia on sitten ne, jotka on saaneet sen käsityksen, että kun lisää rasvan syömistä, niin elämä muuttuu liukkaaksi. Kaadat paistorasvat vielä lasiin ja hörppäät ne perään, niin johan luistaa. Kakkakin kelluu kivasti.

    Sen verran pitää vielä Kirjaa lainata tähän, että eikö ole erinomaisen jännittävää, että joku on keksinyt, että ruokaa polttamalla (siis tulessa), voidaan mitata se, että paljonko se lihottaa. Että kun poltat kilon sokeria, niin se lämmittää niin paljon vettä, että lihot 10 kiloa. Tai jotain. Vai niin. Näinkö on?

    Entä jos poltat kilon pahvia, tuota noin, johon kaikki vehkeet nykyisin pakataan. Montako sataa astetta veden lämpötila nousee (kompa Kispelle, kun se tykkää noista pähkinöistä)? Entä jos syöt kilon pahvia? Mitä tapahtuu?

    a) Lihot kilon
    b) Lihot kaksi kiloa
    c) Joudut sairaalaan

    Mites koivuhalko?

    Joku pikkusen liian yksinkertainen kaveri on keksinyt tuon kaloriajatuksen – joskin täytyy myöntää että oikeansuuntaisia tuloksiahan se antaa. Kirjassa oli esimerkki myös tästä. Vapaasti muistista lainaten:

    Äijjä söi 1800kcal päivässä viikon ajan siten, että dieetti koostui pääosin joko rasvasta, proteiinista tai hiilihydraateista. Kuinka kävi?

    Hiilihydraateilla äijjä lihoi kilon
    Rasvoilla laihtui 0,8 kiloa
    Proteiineilla laihtui vajaa 2 kiloa.

    No, tässä ruokabisneksessä kyllä tutkimuksia löytyy tukemaan mitä tahansa näkökulmaa tai Saanan blogista ainakin löytyy joku vinkki, jos nyt ei tutkimus, mutta kuitenkin, niin kannattaako näitä niin tosissaan ottaa.

     

  • Olen käynyt retkeilyulkoilemassa (päiväseltään) tänä vuonna muutamia kertoja ja viime vuonna myös. Ihan ensimmäisellä kerralla en oikein edes tiennyt miksi haluan metsään, paitsi että siellä on hiljaista.

    Tänä vuonna löysin uudelleen podcastit. Koiria ulkoiluttaessa (sitäkin nakkia napsuu) on mukava kuunnella vaikkapa Tuomas Enbusken päiväohjelmaa tai Engadgettia tai mitä ikinä sitten tykkääkään. Olen podcastien myöhäisherännäinen. Kaupungissa kuuntelu on luontaista, mutta hiemankin etäämpänä, esimerkiksi Hervannan poluilla, luurit päässä kulkeminen ja musiikin tai muun kuunteleminent tuntuu pöhköltä. On vain mukavampaa nauttia luonnosta ja sen hiljaisuudesta.

    Tänä vuonna oikeastaan muutenkin tuon liikkumisen, suksilla tai muuten, syvin olemus on löytynyt. Tärkeintä on, ettei ole kiire ja että on mukavaa. Yllättäen pidin myös veneilemisestä, juuri rauhallisuuden vuoksi (ihan harrastusveneilyä). Mutta samalla myös tekemistä piisaa.

    Talviurheilussa puhutaan puuterista ja hyvistä laskuista, mutta kuinka monta erityistä laskua muistat? Kaikki muut kokemukset muistuvat melkein paremmin. Rento fiilis, vuoristomaisema ja vapaus. Toki muistan myös erityisiä laskuja, ensimmäisen Galtibergini, mikä oli melko jäätävä, Laubin lojotuksia ja viime vuonna Serressä sitten kun välillä sujui.

    Mutta enemmän kuitenkin sitä muuta toimintaa, siirtymismatkojen tarinointia, evästelyä tai kun Engelbergistä lähdettiin dumppipäivien jälkeen ajamaan alakylille pienempiin mäkeen jotta saatiin olla rauhassa. Ja tehdä hissimiehille lumityöt. Tai kun Viton pakki ei mennytkään päälle.

    No jos nyt irtaudutaan tästä jo romanttissävytteisestä haaveilusta ja palataan asiaan. Pointti on se, että alan ehkä jo ymmärtää, mitä haluan reissuista tai kokemuksista ottaa irti. Ja tämän ymmärryksen myötä uusien reissujen suunnitteluun voi tuoda näitä elementtejä.

    Lähdemme vaimon kanssa pariksi viikoksi Pölhölään, vuokraamme Vegasista auton ja ajelemme pääsääntöisesti omaan tahtiin Kaliforniassa. Toivottavasti voimme sielläkin päästä oman tekemisen tahtiin, eikä suurkaupunkien syke vedä meitä maalaisia aivan sekaisin.

    Pääasiallinen syy tälle postaukselle oli oikeasti se, kun katselin vanhoja kuvia, joita minulla on säilössä vuodesta 2007 saakka. Muut ovat hävinneet. Mahtavia nostalgiafiiliksiä ja myös sellaisista asioista, jotka eivät millään tapaa ole hienoja millään muulla mittapuulla, kuin että se oli hienoa silloin. Selkeää.

    Ei muuta kuin tavataan Skiexpossa ja Vapaalaskuiltamissa ensi viikonloppuna, voidaan muistella menneitä ja haaveilla tulevista. Ja puhua koirajuttuja.