Tekijä: Jasmo
-
Terveisiä persuusta
Nyt tulee vuodatusta Oraclen hengessä.. Peräänkuuluttaisin niitä perussuomalaisia nyt astumaan kiireellä esiin, jotka eivät ole täydellisiä paisteja. Onko tosiaan niin, että koko puolue on täynnä muukalaisvihamielisiä takinkääntäjiä, joilta ei edes punchlinejä enää irtoa? Puolueesta vissiin yksi kehtasi mainita, ettei ole sen yhden urvelon kanssa samaa mieltä. Muut ovat pitäneet sitä taiteena ja läppänä ja puheenjohtaja…
-
Median voiman vastavoima
Olen mielenkiinnolla seurannut hallituksen muodostamista ja siihen liittyviä neuvotteluita. Samalla olen lukenut muutamiakin juttuja lehdestä asiaan liittyen. Olisikohan ollut Timo Soini, joka lehdessä sanoi, että televisioidut vaalitentit on pelleilyä. Se on muuten juuri niin. Tänä vuonna haastettiin puheenjohtajia. Joku mahdoton tilanne ja minuutti aikaa reagoida, mitä teet? Mittaako tämä jotain sellaista, jota äänestäjä haluaa edustajastaan?…
-
Kasvukeskusten kiire
Onhan siitä ollut jo puhettakin, mutta minua sitten nauratti ihmiset, jotka juoksivat bussiin tai metroon. Asuin Joensuussa ja Lappeenrannassa ja kun tulen paikkaan kuten Tampere tai Helsinki, jossa joukkoliikenne on todella eri tasolla, minua naurattaa ihmisten juokseminen bussien ja junien perässä. Miksi ihmeessä, seuraava menee 3 minuutin päästä? Kirjoitan tätä junassa, olen taas kerran paluumatkalla Lappeenrannasta…
-
Vaalit 2015 – Ketä äänestäisin
Aiemmassa postauksessa kuvasin omaan angstiseen tyyliini äänestämisen haasteita ja syitä, miksi en äänestä joitain puolueita. Siitä on jo vähän vettä virrannut ja työtä äänestyspäätöstä varten on tehty. Aloin tänään miettimään aiempaa postaustani ja sitä, että mitä minä oikeastaan ehdokkaan mielipiteiltä haluan? Aikani pyöriteltyäni ajatuksia, huomasin että minulla on oikeastaan ihan vain muutama asia, jotka mielestäni…
-
Vaalit 2015
Pakollinen vaalipäivitys.. Pakko sanoa, olin jo vuosi sitten oikeassa. Katsoin eilen MTV:ltä jotain tositv-sekoilua, jota vaaliohjelmaksikin väitettiin. Siinä puhuttiin keskioluesta ja siitä, minkätyyppisestä kaupasta sitä saisi ostaa. Twitter saikin siitä täydet lämmöt päälle suomalaisten huutaessa, että puhukaa jostain muusta, jostain sellaisesta missä on järkeä. On totta, että keppanakeskustelu on melkoinen ankka. Mutta se paljastaa kuitenkin…
-
Lappeenranta – pala elämää
Taivas on sininen. Suljen silmät, aurinko lämmittää kasvojani. On hiljaista. Taustalla humisee läheisen valtatien äänet, mutta muuta hälinää ei kuulu. Olen juuri astunut ulos junasta Lappeenrannan rautatieasemalla. Lappeenranta on ollut osa elämääni vuodesta 2002, jolloin muutin kaupunkiin ja aloitin opiskelut lutissa. Jonkun matkaa on jo siitä pyörät pyörinyt, mutta Lappeenranta pysyy mukana kuvioissa – ainakin vielä…
-
Kiduttakaa Big Brotherin kilpailijoita
Tänä vuonna en ole juurikaan BB:tä katsonut. Taitaa muutenkin olla vähän latistumaan päin ko. konsepti, koska työkaverit, jotka on aiemmin innokkaasti seuranneet, ovat pahasti nyt jääneet jälkeen ohjelmassa. Tai sitten vaan ikä vaikuttaa. Minä katsoin BB:tä tänä vuonna pari jaksoa. Ihan yleissivistyksen vuoksi ja toisaalta siksi, että onko siellä mitään uutta. No, ei ollut. Konsepti…
-
Taas uhkapelataan
Jasmon blogi on muuttumassa aika aikusmaiseksi blogiksi. Tai sitten ei. Mutta aiheena on vuoronperään alkoholi ja rahapelit. Aseet nyt viimeaikoina on loistaneet poissaolollaan. Ehkä ihan hyvä niin. Pokerin tuoksu ei viime keväänä minua päässyt takaisin niihin rinkeihin houkuttelemaan, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti nuo kasinot, niin mobiililla kuin tietokoneellakin, ovat minua viehättäneet. Olen vihdoin ymmärtänyt lopettaa bonusten hieromisen ja…
-
Alkoholilain haitat vain kasvavat
Oikeasti, tässä ei mennä nyt kovin vahvoilla alueilla. Tämän päivän suurin uutinen on ollut se, että Pori Jazz ensiksi ei sallinut mehujen viemistä sisään ja sitten huudon saattelemana salliikin sen. Syynä oli alkoholilain tarkka ja kirjaimellinen noudattaminen. Ja ahneus, mutta ei puhuta siitä. Pori Jazzia on turha syyttää. Alkoholilain kyseinen kohta on ilmeisesti ajalta ennen…