Tekijä: Jasmo
-
Miksi kukaan äänestäisi Vihreitä?
Vihreiden suurin julkkis täällä interwebissä on tietysti JJ. Kasvi, jota on pidetty internetin vapahtajana ja ihmisten oikeuksien puolustajana. Yksi ja ainoa niistä, joka Arkadianmäellä tietotekniikasta ymmärtää. Joskus JJ oli vielä tasavertainen, ei ollut kauaa siitä, kun Kasvi oli vielä harrastanut Klingonin kieltä ja oli internetin oikea käyttäjä. Nyt Kasville on tapahtunut se, mitä yliopistossa tapahtuu…
-
Palautetta Sääiltaan
Hyvä Yleisradio! Sääilta. Se tulee taas. Sääiltaan soittaa aivan liikaa suoraan sanottuna höperöitä ja pallosalamahaahuilijoita. Olen kuunnellut sääiltaa monta vuotta aktiivisesti ja olen kuullut jo kaikki tarinat pallosalamista ja vuoden -27 erityisestä ukkoskesästä ja siitä, kuinka vuonna 1945 vielä sirkat soittivat kovempaa ja kuinka ukkospilvet kiertävät vesistöjä ja millon mitäkin vaarantöppyröitä. Olisiko mitenkään mahdollista etukäteen…
-
JB elokuvissa: Inception
Inception, tuo tämän hetken kuumin elokuva. Mennessäni katsomaan sitä, en oikeastaan odottanut kamalasti mitään. Ystävistäni osa on tykännyt elokuvasta kovasti ja osa vihannut täysin. Toisaalta, juuri sen vuoksi odotin hyvää elokuvaa, koska se jakaa mielipiteet noin voimakkaasti. Tuntui, että kaikki hekuttivat Dark Knightia, vaikka minun mielestäni se oli täysi rapa. Ehkäpä Inceptionissa olisi jotain, joka…
-
JB katsoo: Survivors
Olen katsonut muutamia jaksoja TV-sarja Survivorsista. Ei, tällä kertaa ei ole juntteja autiolla saarella, vaan kunnon post-apokalyptista meininkiä. Ohjelma tulee joltain TV-kanavalta, en muista miltä. Ehkä kolmoselta. Idea on siis se, että tauti tuli ja tappoi yli 99% väestöstä maailmassa. Sitten seurataan brittien toilailua jossain kaupungissa, olisikohan Lontoossa vai missä. Sarjan idea oli todella mielenkiintoinen.…
-
JB kuuntelee: Pendulum – Immersion
Pendulum taisi lyödä itsensä Suomessa ihmisten tietoisuuteen Provinssirockissa. Itse en ole koskaan Pendulumin live-konserttia kokenut, ainoastaan DJ-keikan aikoinaan. Mutta siitä asti kuin Häivälän Hartsa mulle Pendulumin joskus pakkosyötti, olen tykännyt ko. bändistä. Erityisesti vanhempi matsku oli mieleeni, mutta en tiedä mitä on tapahtunut, kun Propane Nightmares alkoi kuulostamaan viime vuonna yhtäkkiä hyvältä ja Watercolour tänä vuonna…
-
Kivulias kepponen
Onko kämppiksesi ärsyttävä? Tai muuten vain haluat aiheuttaa jollekulle kipua? Tarvitset pääsyn kohdenhenkilön keittiöön silloin, kun hänellä on jotain uunissa. Tämä toimii vain jos kohde käyttää patakintaita ottaessaan kuuman pellin tai vastaavan uunista. Käy kostuttamassa kintaat ennen kuin kohde käyttää niitä. Kostuta vain siten, että ne eivät kastu läpimäräksi, jotta sitä ei huomaa, kun laittaa…
-
JB testaa: Kickup Pure Effect
Pitkästä aikaa Jasmon blogi on saanut energiajuomaa testiin. Huhuja on kuultu myös TEHO energiavedestä, mutta se on jäänyt vain huhujen tasolle. Myöskään Battery Shottia ei ole tullut testattua, lähinnä sen takia, että pidän Batterystä enemmän maun kuin vaikutuksen takia. Mutta sitten Kickupiin. Tämä ruotsalainen energiajuoma ei ilmeisesti ole varsinaisesti energiajuoma, siksi pullossakin lukee functional drink.…
-
Verkkokaupat Suomessa
Viime viikolla uutisoitiin, että suomalaisten verkkokauppojen myynti on laskenut alkuvuodesta reilut 10%. Samaan aikaan verkkokaupan totaalimyynti kuitenkin kasvaa nopeasti, joten yhteenvetona voidaan sanoa, että nyt ei mene suomalaisella verkkokaupalla kovin vahvasti. 400 000 tuhatta suomalaista osti viime vuonna ensimmäisen kerran ulkomaisesta verkkokaupasta tavaraa. Verkkokaupassa tärkein yksittäinen myyntiargumentti on hinta. Ei tuotteen hinta, vaan tuotteen hinta…
-
Haku toimii taas
Ehkä kaikkein innokkaimmat Jasmon blogin lukijat ovat huomanneetkin, että haku on ollut jonkin aikaa pois käytöstä. Ensin siten, että sitä ei voinut käyttää ollenkaan ja sitten niin, että sitä pystyi käyttämään, jos tiesi suoran osoitteen. Nyt haku toimii taas ja teinkin heti mielenkiintoisia hakuja blogiini. Tuntuu siltä, että egosurffaus Googlea käyttäen on vielä pientä, kun…
-
Uudistuva alkoholilainsäädäntö
Inkeri Kerola, tuo Keskustan Kätyri, johtaa valiokuntaa, joka on luomassa uutta alkoholilainsäädäntöä. Lapsia suojellakseen, miksi muutenkaan. Lainsäädännöllä olisi tarkoitus estää alkoholin mielikuvamainonta. Mikä jottei, lapsiahan pitää suojella kaikelta. Mutta minkälaista on mainonta, joka ei ole mielikuvamainontaa? Saadaanko faktoja kertoa? Juodessasi Fizz Extra Dry siideriä, tunnet helmeilevän omenan maun suussasi ja parin tölkin jälkeen sinusta tulee…