Arvelin etsiä tähän WordPressiin sellaisen pluginin, joka näyttää esimerkiksi hymiönä, että miltä minusta milloinkin tuntuu. Asiaan liittyen, nyt tuntuu hiton kivalta. Ei minkään yksittäisen asian takia, tai oikeastaan minkään – tuntuu vain kivalta. Aurinko paistaa, olen saanut taas vähän rytmistä kiinni koulun takia ja työtkin lähtivät sujumaan ihan hyvin. Suunnittelen myös muuttoa tästä nykyisestä 40,5m2 kahden hengen solusta vähän isompaan taloon. Saa nähdä kuinka se onnistuu. Todennäköisesti huomenna menen katsomaan kämppää. Siinä olisi melkein 70m2.. Ihan kiva.
Elämän A ja O, välissä L ja K ei viihtynyt kauaa lakossa. Ihmiset kuitenkin kerkisivät jo hamstratakin viinaa. Hauskaa. Pitääpä odotella kunhan Viinakauppiaan työpäivä loppuu, jos hän vaikka kertoo kuulumisia.
Aamulla ajattelin valittavani epäkohdista blogiin, mutta nyt kun päivä on kirkastunut ja kaikkea, niin ei ole valitusolo laisinkaan. Säästän valitukseni siis seuraavaan hitsitykseen.
Vastaa