Ei oo meidän vika

kirjoittaja

in

Sampo Pankin ongelmat tuntuvat vain jatkuvan ja jatkuvan. Tänään ei toimi mikään maksukortti, jos maksusta tehdään varmennus. Eli, jos ruokaa ollaan vailla, niin jokin vanha elintarvikekioski varmasti palvelee, ei niillä mitään varmennuksia ole..

Sampo Pankkia ja sen nykyistä tilannetta voisi pitää yhtenä surkuhupaisena esimerkkinä tiedottamisesta. Sampo Pankin viestintäjohtaja Hannu Vuola vaan selittelee koko ajan ja kiertelee vastuuta. Ei ole meidän vika, asiakkaat vaan ei osaa. Nyt katkesi Tanskassa verkkojohdot, siksi ei varmennus toimi. Ei meidän vika, vaan tanskalaisten. Kaikki oikeasti toimii, ette vaan osaa!

Et vain osaa!

Koulusta jäi joskus myös jotain mieleen. Yksi asia on se, että vaikka ongelmat palvelun tuottajalla on tietenkin aina negatiivinen asia, voidaan hyvällä ja nöyrällä asiakaspalvelulla jopa parantaa asiakastyytyväisyyttä. Tätä ei olla Sampo Pankilla sisäistetty. Tänään on ensimmäinen päivä, että Sampo Pankissa on pidennetyt aukioloajat, vaikka ongelmia on ollut pääsiäisestä saakka. Asiakaspalvelu on ollut tylyä ja täysin tukossa.

Asiakkaat ovatkin olleet tyrmistyneitä siitä, miten heitä kohdellaan. Jos asiakas kokee, että pankki valehtelee hänelle, on asiakaspalvelun puolella tehty jotain todella väärin. Pankin vaihtamisesta puhutaan paljon ja enää ei pelkästään uhkailla. Odotan innolla, milloin kilpaileva pankki lanseeraa tv-mainoksen, jonka ainut sisältö on meillä asiat toimivat. Itsellä pankin vaihto on siinä vaiheessa, että jos Tapiolan kortti tosiaan on nyt postissa, niin huomenna noudan sen ja käyn Sampolla kylässä ruokatunnilla.

Vaikka nykyinen korttiongelma kai ei liity verkkopankkiin, niin ihmettelen miten TietoEnator on valittu verkkopankin toteuttajaksi. Tai ilmeisesti he toteuttivat vain integraatio-osuuden. Tai en minä edes tiedä. Viime sunnuntain Hesarissa TEnator haki projektipäälliköitä. Olen saanut kyseisen firman toiminnasta sellaisen käsityksen, että projektipäälliköt vaihtuvat aivan koko ajan. SItten jos otetaan projekti, jossa on 3100 työntekijää ja miljoona työtuntia ja projektipäälliköt vaihtelevat koko ajan, niin kenenhän hallussa tuo kokonaisuus on? EI ole ihme, että järjestelmästä löytyy aivan ruohonjuuritason virheitä.

Miksi Tenator aina valitaan näihin projekteihin? Eikö Suomessa ole muita tarpeeksi isoja toimijoita? WM-datan (nykyisin Logica) trackrecordia ei voitane pitää yhtään parempana kuin Tenaattorinkaan, joten sitä ei lasketa. En ole kuullut aikoihin yhtään hyvin menneestä projektista TietoEnatorilla, mieleen tulee lähinnä AKE:n kanssa tehty kämmäys, jota kai fiksataan edelleen. Entä sähköiset potilastietojärjestelmät? Ei näy ei kuulu..

Itse en voi muuta tehdä kuin viedä roponi toiseen pankkiin. En usko sillä olevan hirveästi vaikutusta noin globaalisti, mutta tulee minulle hetkeksi hyvä mieli. Niin – ja saan paremman koron.


Kommentit

6 vastausta artikkeliin “Ei oo meidän vika”

  1. Itsellä on myös Sampossa ne pennit mitä on. Laskun maksamisen kans on ollut ongelmia. Mut toistaseksi pankkikortti on toiminu. Samaa mieltä oon tiedotuksesta. Tanskasta asti kunnon anteeksipyyntö ja nöyryyttä peliin. Tosin se on jo liian myöhäistä. Just luin kauppalehdestä et Dansken sivuilla mainitaan tän Suomen hommaan menneen hyvin, vain pieniä ongelmia ilmeni.

  2. Jasmo, kato me tavan teekkarit ei nyt vaan olla niin fiksuja, että ymmärretään kuinka ne analyytikot ja (diploomi)insinöörit siellä tekee strategiasunnitelmia ja laskee tarjouksia. Ja niiden mielestä TE nyt sitten vissiin oli paras tarjoaja, no matter what. Me kato vaan ei tajuta näitä bisnesmaailman hienouksia. Ollaan liian ruohonjuuritasolla

  3. savaaZ avatar
    savaaZ

    Työsopimukseni lakitekstiin vedoten en voi antaa rehellistä mielipidettäni tästä asiasta, ainakaan ”julkisesti”.

    Mutta on se kyllä kumma kuinka nämä ns. isot diilit hoidetaan aina tavalla tai toisella näiden kahden pelurin toimesta… Toinen on jo joutunut vaihtamaan nimensä ja ilmeisesti norjalaiset pian tarjoavat koko puljusta jotain (ja vaihtavat nimen)

  4. No onhan aina laakista ja ajallaan valmistuneella Oodilla kannuksensa ”ansainnut” Novo…

  5. Niin TietoEnator ei ole tämän takana, vaan Tanskan IBM näyttää nyt asiantuntemustaan. Aikaisemmassa verkkopankissa TietoEnatorin tytäryhtiö oli kyllä mukana.

  6. Jotenkin on ollut ”yleistä tietoa” että tenaattori on ollut hommissa, en tiedä mistä tämä kuvitelma itsellenikään on tullut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.