Pelistudiolla työskentely on varmasti aika jännittävää. Iso osa peleistä ei täytä niille asetettuja myyntihaaveita. Toisaalta, esimerkiksi GTA V peli on myynyt aivan käsittämättömällä kuudella miljardilla dollarilla.
Pelaajanakin on jännittävää. Steam, PS store, Xbox pelikauppa ja muut ovat täpötäynnä pelejä pienistä indie-studioista aina sinne suurimpiin AAA-pläjäytyksiin. Klikkaa, lataa ja pelaa.
Mutta minkälaisia kokemuksia hittipelit tarjoavat? Tämä postaus ei sisällä juonipaljastuksia, mutta kommentoi uusia pelejä kuten Cyberpunk 2077 ja Alan Wake 2.
Remedy teki taas saman pelin ja nimesi sen tällä kertaa nimellä Alan Wake 2
Remedyllä on pelistudiona tietysti lunastettu paikka sydämessäni. Lunastus aloitettiin Death Rallyllä (sitä voi nykyään pelata ilmaiseksi), sitten tuli Max Paynet. Minulla on tainnut Remedyn peleistä jäädä pelaamatta ja läpäisemättä ainoastaan Quantum Break.
Alan Wake (1) oli ensimmäinen pettymys minulle Remedyn tuotoksista. Siinä oli paljon hyvää potentiaalia, joka jotenkin tuntui hukkuvan sen taakse että pelaaja heitettiinkin tarinan sijaan rämpimään pimeissä metsäränneissä ampuen loputtomalta tuntuvia mörkölaumoja oikeastaan ilman mitään sellaista joka olisi tuonut pelaajalle hyvän fiiliksen. Tunnelma ja musiikki oli hyvä ja tarinan voisi nauttia, mutta varsinaisena pelinä AW oli mielestäni huono.
Control oli pääosin hyvä peli ja yliluonnollisuuden niputtaminen FBC:n kaltaisen tutkimuslaitoksen yhteyteen oli hauska idea. Että asiat oli tavallaan yliluonnollisia, mutta tälle tutkimuskeskukselle vaan peruspäivä konttorilla. Myös pelimekaniikka oli hyvä. Oli tunnelmaltaan intensiivisiäkin kohtia, mutta silti tavaroiden räimiminen, räiskintä ja muu pelimekaniikka oli kunnossa.
Alan Wake 2 jatkaa siitä mihin ykkönen jäi (monellakin tapaa). Kun valitsin pelin alussa vaikeusastetta, että haluanko vain storymoden vai vaikeampaa pelaamista, päätin ottaa vähän vaikeamman vaikeustason. Olen pelannut AW2 nyt viitisen tuntia ja vaikeustason näkökulmasta pelillä ei mielestäni ole annettavaa. Tarina, kulttuuriviittaukset, suomiviittaukset jne on periaatteessa mielenkiintoista, mutta räiskintä (johon vaikeusaste vaikuttaa) ei.
Pelikonseptien ja mekaniikan suhteen melkein kaikki on kopioitu aiemmista peleistä, asioiden nimet on vain muutettu. Controllissa löysit aseeseen modeja ja pystyit saamiasi pisteitä jakamaan näiden modien ominaisuuksina aseeseen. AW2:ssa saat erilaisia pisteitä myös, joita voi jakaa hyvin saman kaltaisesti erilaisiin alueisiin.
Controllissa oli välivideot joissa FBC:n entinen johtaja näyttäytyi silhuettina. AW2:ssa on samanlaiset, ihan pienin muutoksin.
Lisäksi tarinan mysteerit ja yliluonnollisuus tuntuvat hyvin samanlaisilta kuin Controllissa.
Tästä pelimekaaniikasta voisi sellaisen summaryn tehdä, että kaikki on tavallaan ihan toimivaa, mutta myös jotenkin masentavan tuttua. Mielestäni se tappaa jotain immersiossa, kun edellisessä täysin erilaisena markkinoidussa pelissä oli asiat pelillisesti ihan samalla tavalla.
Mainitaan kuitenkin että mind palace on hieno keksintö (Remedyn?)!
Rahaa käytettiin paljon, mutta mihin se meni?
Alan Wake 2 budjettia on arvuuteltu. Ilmeisesti Suomen kalleimpia kulttuuriteoksia, puhutaan vaikkapa 50 miljoonasta eurosta.
Mutta silti immersion suhteen monia asioita on jäänyt rempalleen. Ilmeisesti videotuotantoon ja tarinan ytimeen on panostettu ja jätetty muu fiilistely vähemmälle. Vai eikö teitä riivaa se, että kalastaja kuuntelee radiota josta tulee yksi laulu jonka jälkeen radio sammuu? Tai että kaupungissa kylttien ripustajat ja kuormien purkajat eivät tee mitään, vaan ovat paikallaan tekevinään jotain? Yksikään NPC ei tunnu tekevät mitään, olevan asioillaan tai muuta, vaan on vain kulissina pelaajalle.
Vastaan tulevat päähahmot ovat hyvin käsikirjoitettuja ja toteutettuja kyllä. Mutta se fiilis kun reilun puolen tunnin pelaamisen jälkeen saavut kaupunkiin joka on täynnä jähmettyneitä ihmisiä, joiden olisi kuitenkin tarkoitus esittää eläväistä kaupunkia – minun tunnetilani oli aidosti pettymys.
Ehkä odotan peliltä vääriä asioita. Kyseessähän ei ole avoimen maailman peli, vaikka vähän siihen suuntaan pelaajaa saadaan sumutettuakin. Peli on tunnelmapeli, jossa intensiivinen tunnelma, kauhu ja jumpscaret on ilmeisesti keskiössä ja pelaaja vaan viedään siitä läpi ikäänkuin raiteilla. Taidan laskea oman vaikeustasoni story-tasoon, koska pelillinen haaste (vaikeammat vihut) lähinnä heikentää tätä tarinan juoksutusta.
Cyberpunk 2077
Hyppäsin Alan Wake 2 pariin suoraan CP77 – Phantom Liberty lisärin pelaamisesta. Ja tämä voi asettaa itselleni väärää kontekstia.
Puhutaan taas budjeteista. Alan Wake 2 oli tosiaan jotain 50 miljoonaa. No, Cyberpunk 2077 DLC:n kehityskustannukset oli luokkaa 80-90 miljoonaa. Ja koko pelin (lisärit mukaan laskettuna) vaatimattomasti vähän reilut 400 miljoonaa euroa, noin kahdeksan kertaa enemmän kuin AW2. Näihin usein lasketaan myös markkinointikulut mukaan, joten ihan näin helppoa vertailu ei ole, mutta mittakaavaeron kuitenkin hahmottaa.
Kun CP77 ensimmäisen kerran julkaistiin, myös siinä oli skillipuut ja siihen liittyvät asiat käytännössä kopioitu Witcher 3:sta. Ja moni muukin asia oli niin lähellä Witcher 3:sta, että se taas haittasi minua. Mutta ai että sitä avoimen maailman elämystä, jossa jokainen henkilö on suunniteltu vaikuttamaan siltä, että on tekemässä jotain. Vaikkapa vaan nuokkumassa, mutta kuitenkin. Pelaaja todella aistii olevansa osa elävää ja hengittävää kaupunkia, vaikkei todellisuudessa olekaan.
Phantom Liberty lisäri ja CP77 2.0 versio myös päivittivät pelin kokonaisuudessaan. Enää skillipuut eivät ole suora kopio Witcheristä tai se miten ne toimii. Koko peli toimii nykyään omana itsenään reilusti paremmin (myös bugittomimmin..) kuin aiemmin, kun uskallettiin tai pystyttiin erottautumaan edellisestä menestysteoksesta nimeltä Witcher 3.
Mistä minä oikein valitan?
Oliko minulla jokin pointti tässä?
Minulle AW2, jo viiden tunnin pelaamisen jälkeen, on ollut pettymys. Control uudella juonella. Jopa samat tehostevärit on käytössä (punainen). Tämä olisi parempi elokuva tai jokin muu kuin peli. Nimittäin itse en pimeissä loputtomissa käytävissä ja metroasemilla ramppaamista pidä tunnista toiseen erityisen mielenkiintoisena, vaikka välillä oven avatessa tuleekin säikähdyttävä karjahdus. Lisäksi ensimmäisen pääpahiksen kanssa taistelemiseen johtava tarina (joka pelataan Sagalla) oli suorastaan, no, huono. Jännittävintä ja uutta siinä oli se, että yhdellä uhrilla näkyy pelissä kikkeli (jonka saa toki asetuksista pois, ettei vaan kukaan järkyty).
Myös CP77 oli muutamilta osin aluksi pettymys, kun niin paljon oli kopioitu Witcheristä. Valtavat panostukset maailmaan, side questeihin ja kaikkeen tauhkaan kuitenkin auttoivat pelaajaa ohittamaan harmituksen. Mutta vasta viimeisempien päivitysten jälkeen pelimaailmasta on tullut tiivis ja mukaansa tempaava ja jotenkin kokonainen ja looginen.
Ehkä valtavat panostukset peleihin, pitkät kehitysajat ja isot riskit ajavat siihen, että pelejä ei aloiteta enää suunnittelemaan tyhjästä, vaan jo koeteltuja konsepteja omista peleistä tuodaan uudelleen ja uudelleen peleihin. Ja ehkä suurta osaa pelaajista se ei haittaa, että pelin sisäinen mekaniikka toimii samoin olipa kyseessä keskiaikainen ratsastelu tai tulevaisuusseikkailu. Mutta minua se haittaa ja inhottaa.
Loppuun täytyy vielä todeta, että ostin muutamia vuosia sitten Housemarquen tekemän Returnal pelin. Ja se oli pelillisesti erittäin hieno kokemus. Jotkut sanoo vaikeaksi, mutta vaikeus on vain osa pelimekaniikkaa. Tarina oli pääpiirteittäin ihan hyvä, mutta itse peli oli mahtava. Siinäkin oli tiivis ja pelottava tunnelma, mutta konsepti oli raikas ja uusi, ainakin minulle. Returnal on muuten julkaistu myös PC:lle tänä vuonna. Siitä ehkä itsellesi tämän vuoden joululahja, huuhtomaan Alan Wake 2 pelimekaniikat mielestäsi?
Suosittelen lämpimästi Returnalin hankkimista ja pelaamista, jos sitä ei ole tullut koettua. Joo, se varmasti alussa antaa hieman vastapalloon vaikeudellaan, mutta idea onkin että henkilö on loputtomassa loopissa ja sitä kautta oppii koko ajan paremmaksi. Sekä pelaaja että pelihahmo.. Se on nerokas peli. Paitsi tarina. Tarinan loppu oli minulle pettymys. Toivottavasti Alan Wakessa tarina lopulta vie voiton ja nautin vaan siitä ja unohdan sen, että kyseessä pitäisi olla peli.
Vastaa