Ehkä se alkoi aikoinaan Engelbergissä, kun alakylien pikkukeskuksessa dumppipäivän jälkeen keksittiin tehdä hissimiehen avuksi lumityöt. Miksipä ei, mukavaahan se oli.
Tai ehkä se on aikuisuus, joka kummittelee. Tulin hyvälle tuulelle, kun autorekisteri.fi -palvelun ja Eniron avulla selvittelin sateeseen ikkunat auki jääneen auton omistajan ja omistaja (luonnollisesti) oli onnellinen. Ikkunat olivat ilmeisesti kaukosäätimen sekoilun vuoksi auenneet kaatosateessa.
Olen myös löytänyt itsestäni sen kaverin, joka tykkää vähän katsoa yleisten paikkojen perään, nostaen roskia roskiin ja sillai. Todella pimeetä hommaa.
Tietysti sen jälkeen kuin aloin puuhaamaan Pirkanmaan Meripelastajissa, tällainen auttamisajatus on kasvanut edelleen päähän. Ei me yleensä ajeta pillit huutaen pitkin jär.. meriä, vaan huomataan laiturissa kanssaveneilijän vene täynnä vettä ja tyhjennellään se pois. Toki myös niitä jännempiä keikkoja on. Pirkanmaan tehtävälistauksesta voi katsoa lisää.
Mutta sellaista olen pyöritellyt päässäni, että jos edes suurin osa ihmisistä oikeasti välittäisi vähän, mitä näille ”yhteisille” tiloille ja asioille tekee, niin jutut vois toimia aika paljon paremmin kuin nyt. Ja muutenkin kanssaihmisen huomioonottamisen lisääminen ei tekisi pahaa kellekkään.
Aikoinaan joku toi minulle Tuomiokirkonkadulla parkkimaksutositteen, jossa oli vielä 10 minuuttia aikaa. Että kun hän on tämän jo maksanut, niin jos tämä piisaa, niin ota pois. Ja sehän piisasi. Mahtava kokemus, jotenkin kulttuurinvastainen.
Ja nyt olen kuullut jo monelta muultakin, että on antanut tai saanut parkkilipun tuollaisessa tilanteessa. Pienet asiat tekevät meidät onnelliseksi. Eikä se ole keneltäkään pois. Paitsi kaupungin kassasta.
Linkki: Vapaaehtoisia kannustaa auttamisenhalu ja julkinen arvostus .. Tämän vuoksi minunkin pitää kaikille mainostaa, miten erinomaisen hienoja hyväntekeväisyystöitä olen tehnyt ja miten muutenkin olen hyvä ihminen.
Vastaa