Sen jälkeen kun vierailin Tahkolla ja taistelin lieden kanssa, olen päässyt keskustelemaan asiasta useidenkin ihmisten kanssa. Niinkin jännittävästä asiasta, kuin liedet, on kiva keskustella.
Periaatteessa keraaminen taso ja induktioliesi ovat loistavia keksintöjä. Minua ei ongelmat wokkauksessa haittaisi, puhtaanapidon helppous painaa enemmän laarissa. Induktioliesi ilmeisesti myös lämmittää kattilan nopeammin kuin perinteinen johtumiseen perustuva liesi? Näin minulle on kerrottu, faktoista en tiedä.
Hipaisukytkimien tai ”kosketusnäytön” käyttäminen näissä liesissä on loogista, sillä saadaan maksimoitua puhtaanapidon helppous, kun lika ei mene kaikkien vääntimien väliin. Periaatteessa hellan toiminta on niin yksinkertaista, että käytettävyyssuunnittelua ei tarvita, kuinka tässä voitaisiin muka mennä vikaan?
Nähtävästi helposti. Tahkon Smegin kanssa hella laitettiin päälle siten, että ensin painettiin On-painiketta 2 kertaa (tuntui ottavan myös jos piti pitkään pohjassa), sen jälkeen valittiin aktivoitava levy omasta painikkeestaan ja sen jälkeen +/- nappuloista sai säädettyä volaa. Saatta olla että jotkut oikoreititkin toimivat, mutta noin luki ohjekirjassa(!). Vanhoissa helloissa on yksi ruuvi per levy, eikä muuta.
Itseäni vaivasi silloin se, että ilmeisesti hella meni aina pois päältä, jos pannu tai kattila ei ollut kunnolla levyllä. En tiedä johtuuko tämä tekniikasta jotenkin, mutta ainakin ääliömäiseltä se tuntui. Eräs ruuanlaittaja kertoi siitä, kuinka hänen induktioliedessään on 2h varokytkin, jos hella on yhtäsoittoa päällä yli 2h, se tulkitaan vikatilanteeksi ja hella sammuttaa levyt automaattisesti. Ei tarvitse ajatella kovinkaan monimutkaisia, kun voi jo huomata tilanteen, jossa levyn olisi syytä pysyä päällä yli 2h yhtä soittoa. Ruuanlaittaja kertoikin tulleensa salkkareiden jälkeen katsomaan raakaa ruokaansa ja ihmetellyt miksi hella ei ole päällä. Näppärää.
Mutta ylivoimaisesti oma inhokkini noissa helloissa on nuo kosketusnäppäimet, jotka ovat vielä niin lähellä levyjä, että ne kuumuvat, tavalla tai toisella. Joko laitat kuuman kattilan nappien päälle huomaamatta tai niiden päälle räiskyy kuumaa rasvaa. Lopputulema on, että poltat sormesi, kun yrität sammuttaa tai säätää levyjä. Rasvan kanssa saa vielä sellaisen bonuksen, että kun näppäinten päällä on rasvaa, niin ne eivät toimi, mutta sormet kyllä palavat.
Ja näitä pitää ehdottomasti muotivillityksessä ostaa, kun tämä on nyt sitä kaikkein siisteintä mitä keittiöönsä voi laittaa.
Vastaa