Nythän on käynyt niin, että hallussani on ollut Nokian ensimmäinen kosketusnäytöllinen puhelin Tube jo jonkin aikaa. Käyttökokemuksia on kerääntynyt monella tasolla ja koska JB on nyt testaustraikissa, on hyvä jatkaa.
Vanha puhelimeni, Nokia E70, alkaa olla viimeisillään. Sen läppä on hajonnut ja tatti ei enää toimi kunnolla. Erilaisten turhautumisasteiden myötä puhelimen tuhoutuminen on nopeutunut voimakkaiden G-voimien takia. Käyttämäni E70 on kaikkea mitä puhelimessa voi vihata. Hidas. Epävakaa. Akku alkaa olemaan lopussa ja niin edelleen. On se kohta kolme vuotta kai palvellutkin ja ihan hyvinkin. Ilmeisesti asentamani ohjelmat ovat vehkeen saaneet niin jojoon. Mutta ei puhuta enää E70:stä.
Nimittäin Tube on jännittävä! Kosketusnäytön lisäksi on vain kolme nappia, punainen a vihreä luuri, sekä menunappi. Loput sitten sohellat kosketusnäytöllä. Puhelimessa myös esiteltiin mekaaninen näppäinlukko, joka toimii juuri oikein ja on sijoitettu juuri oikeaan paikkaan, näppäiden lukitseminen on helppoa ja erittäin nopeaa yhdellä kädellä.
SIM-kortti työnnetään puhelimen sivusta aukeavan läpän kohdalta sisään. Käsittämätön ratkaisu. Ensinnäkin on vaikea hahmottaa miten päin SIM-kortti pitää sinne työntää. Kaikki ovat ensimmäisellä kerralla laittaneet sen väärinpäin. Toisekseen sen poistaminen on saatu oikein vaikeaksi, jossa tarvitaan apuvälineenä kynää tai neulaa. Oikein näppärää.
Kamerassa lukee Carl Zeiss, mutta kyllä Kaarlo pyörtyisi jos näkisi mihin hänen nimensä on sotkettu. Eritysesti haastavissa valotusoloissa automaattisalama pilaa kuvat ja ilman salamaa jäädään kuvissa laadullisesti E70-laitteen jalkoihin. Kamera on niin huono, että se oikein yllättää. Resoluutio on kyllä kova, mutta niin kohinakin.
Se mikä puhelimessa on ihanaa, on nopeus. Kaikki tapahtuu todella nopeasti ja tunnollisesti. Uusi IDLE on myös jännä, mutta harmillisen huonoksi saatu. Uuteen Idleen saa kyllä 4 kaverinsa kuvaa pikavalinnoiksi, mutta sitten kalenteritiedot eivät näykään enää samassa. Järjetöntä! Idlen kalenterinäyttö on minulle ehkä tärkeimpiä näyttöjä puhelimessa. En muista mitään enkä ole missään, jos puhelimen kalenteriin ei sitä ole syötetty. Nyt kaikille tapahtumille ja kissanristiäisille pitäisi asettaa hälytys. Hälytyksistä muuten sen verran, että esimerkiksi herätykellon oletusmerkkiääni on oikein miellyttävä verrattuna vanhoihin kamaliin.
Sitten se kosketusnäyttö. Nokia ei olisi tehnyt vielä viiteen vuoteen kosketusnäytöllistä puhelinta, jos iPhone ei olisi tullut markkinoille. Nokialla ei ole konseptiin ainakaan XpressMusicin kanssa mitään tarjottavaa. Kyllä, kosketusnäyttö on joissain asioissa erinomainen, kuten web-selailussa, mutta monissa taas aivan surkea, kuten tekstiviestien kanssa. E70 kanssa pystyi lähettämään lyhyitä viestejä vaikka ajaessa autoa (hyi hyi!) ja pystyi irkkaamaan kävellessä, mutta XpressMusicin kanssa ajat tolppaan tai kävelet ojaan. Et voi kirjoittaa katsomatta ruutua. Et myöskään voi olla varma mitä nappia peukalosi painaa. Näyttö rekisteröi kosketuksen sitten, kun sormen nostaa siltä pois. Täten käden tärinä voi aiheuttaa sen, että esimerkiksi tekstiviestiä syöttäessä saa olla jatkuvasti korjailemassa tekstiä.
Kosketusnäyttöä hyödynnetään Idlessä jonkin verran, suunnilleen kaikkea voi painaa ja siitä pääsee helposti sitten erilaisiin toimintoihin. Mutta näin ei tosiaan ole kaikkialla, vaan osa ohjelmista nojaa vahvasti näppäimistöön. Ja miksei vaikkapa tekstiviestiin saa jotain pikavalikkoa esiin taputtamalla näyttöä? Ei, vaan se valikko pitää käydä hakemassa vasemmasta alareunasta ja sitten kelata niitä valintoa läpi. Miksei vaikka peukalon näyttöön painamalla tulisi sellainen pyöreä valintaruutu, josta voisi sitten peukaloa raahaamalla haluamaansa suuntaan valita mitä haluaa tehdä? Se olisi vähän lähempänä kosketusnäytön perusajatuksia ja parempaa käytettävyyttä.
Samaa kaipaisi muualla myös. Oikeastaan kosketusnäytöstä ei ole ainakaan tässä puhelimessa mitään hyötyä, ainoastaan haittaa. En muutenkaan ymmärrä, miksi puhelimessa pitäisi olla kosketusnäyttö, joskin voisin kuvitella että N97 (tms) kosketusnäytöllinen JA näppäimistöllinen puhelin olisi jännä yhdistelmä, mutta toisaalta kuvien perusteella laite näyttää isolta.
Kunhan puhelimen vaihdon aika viimein tulee, haluan sellaisen puhelimen jossa on täysi näppäimistö. Oikea näppäimistö.
JB EI SUOSITTELE
JB NAURAA IPHONELLE
Vastaa