Jokainen meistä asuu joskus isommalla porukalla samassa talossa. Olipa kyseessä mökkikeikka, hiihtoreissu tai vaikkapa sukulaisissa käynti. Paljon ihmisiä saman katon alla ja joustoa tarvitaan. Seuraavassa hyvä ja ytimeksä (eli: lyhyt) vinkkilista asujille.
Pidätä ja puserra. Koska vessoja on yleensä tarjolla aivan liian vähän väkimäärään nähden, on tärkeää, ettei vessassa vietetä kauaa aikaa. Siksi pitää vessatarpeita pidätellä viimeiseen saakka ja pusertaa tilanne aivan kriittiseksi ennen vessaan menoa. Silloin toimituksen voi suorittaa räjähtävällä nopeudella ja täsmällisyydellä ja tilanne on ohi hetkessä.
Käy yöllä vessassa. Vessavinkit jatkuvat. Jos haluaa nautiskella vessassa, tai joutuu tekemään pidempikestoista henkilökohtaista huoltoa, niin yöllä on oiva aika suorittaa kyseisiä toimia rauhassa. Laita kello herättämään 01:30 ja paukkaa vessaan. Unikin maistuu sitten paremmin.
Siveysvalli. Jos joutuu nukkumaan parisängyssä ja naapuri on joko päällekäyvä öisin, tai sitten pitää varmistaa se, ettei itse tee unissaan mitään paheellista, on ratkaisuna siveysvalli. Otetaan yksi tai kaksi kappaletta jotain täkkityyppisiä ratkaisuja ja tehdään nukkujien väliin valli. Kädet pysyvät paremmin omalla puolella. Kätevää ja helppoa.
Alkoholin käyttö. Silloin, kun muut juovat: juo. Muuten hermot kuluvat loppuun alta aikayksikön. Jos joillekin meinaa jäädä ns. ajo päälle, etkä itse jaksa enää, niin viinapullojen piilotus on hyvä kikka. Aamulla vapinoissaan tyypit eivät kuitenkaan muista, mitä ovat tehneet, joten eivät osaa syyttää ketään piilottamisesta.
Tee halailumamma. Jos tarvitset läheisyyttä nukkuaksesi, mutta vieressä nukkuvaa karvaista miestä ei huvita halailla tai siveysvalli tappaa mahdollisuudet, voit taitella ylimääräisistä peitteistä ja tyynyistä tiukan halailumamman. Se kainalossa on sitten hyvä nukkua ja nähdä unia. HUOM! Ainoastaan halailukäyttöön!
Vältä liharasismia. Älä hiippaile mestoilla ilman paitaa. Laukaiset liharasismireaktioita.
Omia lisäyksiä voi kertoa vaikka kommenteissa!
Vastaa