Omaa elämäänsähän voi pilata monella tavalla. Yksi mahdollinen tapa on koko ajan korvissa kuuluva ujellus. Muutama kuukausi havahduin vaan yhtäkkiä siihen, että minullahan tinnittää (mikä lie se oikea verbi). Kyseinen ulina on kuulunut hiljaisuudessa jo kauan. En tiedä mistä se on tullut. On kuitenkin muutamia mahdollisuuksia.
Sodassa, eli armeijassa, oli muutamakin tilanne, josta lievä tinnitus olisi voinut alkaa. Ensimmäinen niistä tapahtui alokasleirillä, kun eräs alokas teki tyhjälaukaus-varmistus lipas kiinnitettynä aseeseen. Kuulo ei ollut suojattuna. Toisaalta en usko, että yksi rynkyn paukahdus todellisuudessa voi aiheuttaa tinnitusta. Olin kuitenkin usean metrin päässä, enkä piippulinjan edessä.
Toinen sotatilanne, josta tinnitus olisi voinut alkaakin, sattui eräässä taisteluharjoituksessa. Jouduimme yllätetyksi (kouluttajan vika!) ja ryhmänjohtaja avasi takaani tulen. Olin ehkä noin 1,5 – 2m metriä piippulinjan edessä. Muistan tunteneeni hieman kipua korvassa, mutta en mitenkään paljon. Sain suojattua kuuloni välittömästi. Ehkä tällä voi olla vaikutusta, ehkä ei.
Todennäköisimpänä syynä kuitenkin pidän bileitä ja levyjen soittoa. Joskus pienessä etkoilufiiliksessä soittaessa kääntää luurien äänenvoimakkuuden huomaamatta verrattain kovalle. Olen kuitenkin yrittänyt huolehtia siitä, etten luukuta korviani ja verrattuna esimerkiksi muutamaan muuhun Techmulaiseen, luureistani ei kuulu koskaan juuri mitään.
Bileissä olen pyrkinyt suojaamaan kuuloni aina, kun tulpat ovat vaan olleet mukana. Ne eivät vaan aina satu mukaan ja olen saanut nauttia bileiden jälkeisestä ulinasta useinkin. Se on kyllä poikkeuksetta loppunut seuraavana päivänä, joten mitään ultimatepaineita en kai ole korviini saanut. Muistan jonkun haastattelun, tai foorumipostauksen, jossa Proteus mainitsi kärsineensä usein monen päivän ulinoista korvissa bileiden jälkeen. Voin vain kuvitella millaiset äänenvoimakkuudet hänellä on käytössään luureissa & monitoreissa.
No, tilanteeni ei kuitenkaan ole mitenkään dramaattinen. Tinnitus ei vaikuta normaaliin elämään, lähinnä nukkumaan mennessä sen voi kuulla kun keskittyy. Mutta tilannetta ei ole syytä päästä pahenemaan, joten muistakaanhan pojat ja tytöt suojata myös korvianne!
Vastaa