Blogillani on noin sata lukijaa päivässä. Se on mielestäni todella paljon. Vakituisia lukijoita on tietenkin vaikea jäljittää, mutta arvelisin niitäkin olevan parisen kymmentä. Muut lukijat varmastikin tulevat esimerkiksi Irc-galleriasta, jossa tämä blogi on merkattu kotisivukseni. Lisäksi linkki blogiini on muun muassa Sektorin keskustelupalstoilla, Opera Community Forumilla sekä useissa suomalaisissa foorumeissa. Käytännössä kaikissa, joihin kirjoitan.
Tämän lisäksi lukijoita tulee Blogilistan kautta, johon olen blogini listannut ja jota itsekin käytän päivittäin.
Edellä kuvatun käyttäjämäärän takia saan uutta intoa tähän kirjoitteluun. Jo alusta asti ideana on ollut kirjoittaa tapahtumista ja asioista joissa olen mukana tai joista olen kiinnostunut ja näin ehkä kertoa lukijalle jotain mielenkiintoista tai lisätietoa jostain asiasta. Aivan päiväkirjan tasolle en ole blogiani päästänyt.
Vastaa