Alkuun on syytä tehdä pieni tunnustus. Harrastan itsekin sijoittamista pienillä pääomilla, jos pörssissä rahojen häviämistä ylipäätään voi sijoittamiseksi kutsua. Tämän harrastuksen myötä tulee seurattua ja välillä aivan minimaalisesti osallistuttuakin X:ssä käytävään suomalaiseen sijoituskeskusteluun, joka myös fintwit-nimellä tunnetaan. Sitä seuratessa ei voi välttyä muutamalta hämmentävältä havainnolta. Analyytikot ja tavoitehintojen arvausleikki Sijoitusmaailmassa analyytikot ovat jotain aika eeppistä. Samaa osaketta tai markkinailmiötä tutkii työkseen iso joukko ammattilaisia, ja heidän näkemyksensä tulevasta voivat olla täysin päinvastaisia. Samalla kentällä häärii rahastonhoitajia, jotka päätyökseen ostavat osakkeita ja hallinnoivat asiakkaiden rahoja tuottoja metsästäen. Tilastojen valossa tämä ammattikunta kuitenkin häviää jatkuvasti markkinoiden keskimääräiselle tuotolle. Mitä tästä sitten seuraa? Ei suinkaan alan kuihtumista, vaan valtava liiketoiminta erilaisten analyysien ja tavoitehintojen asettamisen äärellä. Koko sirkus pyörii täydellä teholla vuodesta toiseen, vaikka lopputuloksen kannalta siitä ei ole oikeastaan mitään hyötyä. Yksi omista suosikeistani tässä lajissa on menneisyyden ennustaminen. Markkinoilla riittää analyytikoita, jotka osaavat kertoa tarkasti jälkikäteen, miksi vaikkapa Nordean kurssi lähti nousuun. Heidän mielestään siihen oli tietysti aivan ilmeinen syy, eli se ja se. Jostain kumman syystä heillä itsellään ei kuitenkaan (ainakaan julkisesti sanottuna tai mistään muualtakaan löydettynä) ole ollut euroakaan kiinni Nordeassa. Kunhan vain ovat jälkikäteen tietävinään. Menneisyys ei ole tae tulevasta paitsi silloin kun on Kuuntelen ja luen melko paljon erilaista sijoitusmateriaalia, kuten podcasteja, analyysejä ja kirjoja. Läpi koko sijoituskentän on laajasti omaksuttu se perusopetus, että rahaston, osakkeen tai jonkin muun omaisuuserän hinnan historia ei ole tae tulevasta. Jopa tekniseen analyysiin ja käppyröiden tuijotteluun panostavat henkilöt ostavat tämän ajatuksen. Asia muuttuu kuitenkin välittömästi, kun päästään yksittäisen kurssiarvon ulkopuolelle. Otetaanpa esimerkki. Kuvitellaan tilasto, jonka mukaan historian aikana aina kun Yhdysvalloissa on siirrytty republikaanipresidentistä demokraattipresidenttiin, pörssit ovat kuusi kertaa lähteneet nousuun ja neljä kertaa laskuun. Tämän vuoksi demokraattipresidentin valinnan yhteydessä analyytikko julistaa pörssien todennäköisesti nousevan. ...

Liikenteessä on yksi ilmiö, jota en vain voi käsittää: harhainen kiltteys. Meille on pitkään opetettu, että liikenteessä pitäisi ”joustaa” ja ”olla kohtelias”. Ajatus kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä ihmiset toteuttavat sitä aika erikoisella tavalla. Liikenne ei nimittäin toimi empatialla. Liikenne toimii ennakoitavuudella. Paras lahja, jonka voit kanssakulkijallesi antaa, ei ole kädellä viittominen tai etuajo-oikeudestasi luopuminen, vaan se, että noudatat sääntöjä ja menet silloin, kun on sinun vuorosi (on tietysti poikkeuksia, mutta ei näissä alla käydyissä tapauksissa.) Kun STOP-merkistä tulee neuvottelukysymys Arkinen aamu työmatkapyöräilijän silmin (tositapahtuma). Ajan ajoradalla – aivan kuten tieliikennelaki edellyttää, kun pyörätietä ei ole. Saavun neljän tien risteykseen, jossa minulle on osoitettu STOP-merkki (B5). Laki on tässä aivan yksiselitteinen: polkupyörä on ajoneuvo. Minun on pakko pysäyttää pyörä kokonaan ja väistää kaikkea risteävää liikennettä. Hidastan, pysähdyn, laitan jalan maahan ja valmistaudun odottamaan, että oikealta lähestyvä auto ajaa ohi omalla etuajo-oikeudellaan. Mitä tekee autoilija? Hän lyö liinat kiinni keskelle risteystä. Sitten alkaa se tuttu, kiusallinen tuulilasin takaa viittominen: ”Mene nyt, ole hyvä, minä annan tietä!” Miksi ihmeessä? Tekisikö kukaan samalla tavalla toiselle henkilöautolle? Pysähtyisikö etuajo-oikeutettu autoilija keskelle risteystä ja alkaisi viittoa STOP-merkin takana odottavalle Audille, että aja sinä ensin, kun minä olen niin mahdottoman kiltti ihminen? Ei tietenkään tekisi. Mutta heti kun alla on kaksi pyörää, ei oikein tiedetä mitä pitäisi tehdä ja improvisoidaan. Ajoradalla pyöräilijä noudattaa samoja sääntöjä kuin muutkin ajoradalla ajavat ajoneuvon kuljettajat. Tasa-arvoisessa risteyksessä väistetään oikealta tulevia eli kuvan tilanteessa autoilija väistää oikealta tulevaa pyöräilijää. -Liikenneturva ...

Muistatko vielä kun Mikrobitissä oli juttua, kuinka pelaaminen on laskeutunut vihdoinkin Linuxille. Vuosi oli 2000 tai jotain sinnepäin ja pelinä oli Tux Racer. Sanotaanko niin, että siinä kohdassa Mikrobitti oli ottanut hieman jo etukenoa ja Linux-pelaaminen ei todellakaan ollut vielä täällä. Vaan nyt on! Valve yllättävän käänteen takana Ei uskoisi, mutta Windows-pelaamisen kulmakiven, Steamin, tuottaja Valve on tämän läpimurron takana. Kaikessa hiljaisuudessa Linuxille on tullut Steam, väliin nimeltään Proton oleva emulaatiokerros ja kas vain, 90%+ peleistä toimii myös Linuxilla, joskus jopa paremmin kuin Windowsilla. Itselläni tämä tuli kyseeseen, kun pojalle tuli hommattua uusi tietokone. 10 vuotta vanha edellinen laite jäi sitten minulle värkkäiltäväksi ja asensin siihen Linuxin. Ensiksi kokeilin Fedoraa, kun se vekkosivuillaan mainosti pelikykyä, mutta kun RPM-pakettihallinnasta en ollut koskaan tajunnut mitään, niin käyttämisestä ei tullut mitään eikä Nvidian ajureita saanut asennettua. Uusi yritys, tällä kertaa distrona Ubuntu ja kaikki asentui heittämällä ja vanha Nvidian näytönohjain (1650 GTX) toimi laakista. Käytännössä kaikkia pelejä pystyy pelaamaan full-hd resolla noin 45-60fps, riippuen siitä tykkääkö enemmän frameratesta vai ulkonäöstä. Eli ei, ei se Linuxikaan sitä GPU:n tehoa lisännyt.. Kesällä Steamissa tuli ilouutisia, uusi versio Proton-emulaattorista julkaistiin ja kaikki pelaamani pelit alkoivat toimimaan merkittävästi paremmin. Ja niin, suurin osa moninpeleistä toimivat myös. Mutta ei ihan kaikki. Ne jotka vaativat kernel-tason valvontaa, eivät toimi Linuxissa. Valvella on sellainen palvelu pelintekijöille käytössä, jonka kautta he lupaavat auttaa pelintekijöitä porttaamaan tuollaiset ratkaisut sellaiseksi, että ne toimii myös Linuxilla. Miksi vaivautua Linuxiin, voihan Windowsillakin pelata Minulla kun laitteet ovat vähän vanhoja ja tähän tapaukseen ei voinut Windows 11 asentaa ja lisäksi M365 Copilot laukoi erilaisia pop-uppeja käynnistäessä, niin aika nopeasti tuli selväksi että Windowsia en tule käyttämään. Tätäkin tekstiä kirjoittelen tästä Linuxista nyt. Tilanne sai minut googlailemaan ja Redditistä löytyi erittäin kannustavia viestejä siitä, että Linux-pelaaminen on täällä nyt. Päätin kokeilla. ...

Jasmon blogi siirtyy Hugo-aikaan ja reunalle! Niinhän sitä sanotaan että reunalla kaunis on maailma. Siksipä Jasmon blogi asuu nyt reunalla ja tulee kaikkien teidän kotiin läheltä. Lähempää kuin koskaan aiemmin! On ihanaa. Hugo + Cloudflare Pages, jos jotakuta kiinnostaa. Joskus on aina pakko myös vähän nöräillä!

Leikitäänpä tällainen ajatusleikki! Muistatteko vielä, kun Cyberpunk 2077 julkaistiin? Pelin tarinassa ja maailmassa yksi kiehtovimmista ideoista oli Blackwall. Se oli valtava, mystinen ja suorastaan pelottava tekoälypalomuuri, joka pitelee toisella puolella vanhaa, villiintynyttä internetiä. Sitä puolta, jossa vaeltaa vapaana autonomisia, ihmisvihamielisiä AI-viruksia ja digitaalisia petoja kärkkyen pääsyä ihmisten arkeen ja verkkokalvoille. Kun tuota pelasi, sitä ajatteli, että onpas mahtavaa 80-lukulaista kyberromantiikkaa. Överi konsepti, hyvää viihdettä ja puhdasta scifiä. Eihän tuollainen nyt oikeasti voisi tapahtua. Kuinka väärässä olimmekaan. Kun katsoo nykyistä menoa, mehän emme vain kulje kohti tuota skenaariota, vaan me rakennamme sitä tällä hetkellä aivan täyttä vauhtia. Eikä siihen tarvita edes mitään suurta maailmanpaloa, vaan ihan normaali teknologinen kehitys ja ripaus ihmisten mukavuudenhalua. Internetistä tulee bottien sademetsä Kaikki alkaa siitä, että olemme pikkuhiljaa luopumassa sisällön tuottamisesta ja lukemisesta itse. Nykyinen verkko täyttyy kovaa vauhtia tekoälyn luomasta synteettisestä materiaalista. Ja kuka sitä enää jaksaa lukea? Toinen tekoäly tietenkin. Agentti tekee blogipostauksen, toinen agentti tiivistää sen uutiskirjeeksi ja kolmas agentti lukee uutiskirjeen tehdäkseen siitä yhteenvedon jollekin pomolle, joka ei sitäkään ehdi lukea. Ihminen alkaa olla internetissä lähinnä tiellä. Mutta homma ei jää vain tekstiin. Seuraava askel ovat autonomiset agentit. Pienet, itsenäiset ohjelmat, jotka pyörivät verkossa hoitamassa asioita ilman, että ihminen vahtii jokaista klikkausta. Ne tekevät kauppaa, optimoivat palvelimia, etsivät nollapäivähaavoittuvuuksia ja kinastelevat foorumeilla. Internetistä tulee alue, jonka nämä pienet autonomiset toimijat valtaavat. Mitä tapahtuu, kun tämä soppa saavuttaa kriittisen massan? Luonto tai ainakin koodi löytää aina keinon. Pöpö jota ei voi sammuttaa Ennemmin tai myöhemmin jokin pahantahtoinen, viruksenomainen agentti karkaa lapasesta. Eikä se toimi enää niin kuin vanhat virukset, jotka kiltisti asuivat jossain tietyssä tiedostossa odottamassa virustorjunnan poistoa. ...

Eletään vuotta 2026, ja huomaan tekeväni jotain, mitä en muutama vuosi sitten olisi uskonut: vietän taas aikaani X:ssä (entisessä Twitterissä). Poistin tilini kokonaan pari vuotta sitten, kun meno muuttui sietämättömäksi. Nyt olen kuitenkin palannut, mutta aivan eri tavalla kuin ennen. 2010-luvun harha: Kaikkien on oltava brändejä Muistatteko vielä 2010-luvun? Se oli aikaa, jolloin meille uskoteltiin, että jokaisen on oltava somessa omalla nimellään ja kuvallaan. Puhuttiin ”henkilöbrändin rakentamisesta” ja siitä, miten avoin keskustelu vaatii kasvoja. Ajateltiin, että jos kaikki esiintyisivät omilla nimillään, keskustelu olisi sivistyneempää. Kuinka väärässä olimmekaan. Oppitunti Veikkauksesta ja ”palkatun trollin” leimasta Käännekohta omalla kohdallani tapahtui joitakin vuosia sitten. Osallistuin keskusteluun Veikkauksen monopolin purkamisesta. Esitin mielestäni maltillisen huomion: vaikka lähes kaikki halusivat purkaa monopolin, kukaan ei tuntunut olevan yksimielinen siitä, mitä pitäisi rakentaa tilalle. Mitä tapahtui? Eräs monopolin vastustaja päätti, ettei argumenttini ollut validi. Hän kaivoi esiin työnantajani tiedot ja löysi jostain arkistojen kätköistä, että työnantajani oli vuosia aiemmin tehnyt jotain projektia Veikkaukselle (vaikka asiakkuus ei ollut edes aktiivinen). Minut leimattiin välittömästi ”maksetuksi Veikkaus-trolliksi”. Siinä hetkessä tajusin, kuinka vinoutunut sosiaalisen median tuotto-panossuhde on. Omalla nimellä esiintymisestä ei ollut minulle mitään hyötyä – päinvastoin, se antoi kenelle tahansa aseen hyökätä kimppuuni, kaivaa taustojani ja vetää vääriä johtopäätöksiä. Se oli raskasta mielenterveydelle, ja päätin lopettaa koko leikin. Vuosi 2026 ja ”Heikki123” Nyt olen palannut X:ään nimimerkin suojissa. Olen tavallaan samalla tasolla kaikkien ”Heikki123” -tunnusten kanssa, ja se sopii minulle mainiosti. Mikä muuttui? Ei enää brändiä: Minulla ei ole tarvetta rakentaa asiantuntijaprofiilia tai kerätä seuraajia statuksen vuoksi. Tieto edellä: Käytän somea nykyään ensisijaisesti tiedonlähteenä. Seuraan asioita, jotka minua aidosti kiinnostavat – kuten sijoittamista. Sijoittaminen ”harrastuksena”: Sijoittaminen on harrastus siinä mielessä, että se lähinnä vie rahaa ja tuo välillä tilalle vähän jännitystä, mutta X:stä löytyy siihen liittyen keskustelua, jota ei muualta saa. Internetin täysi kierros On mielenkiintoista huomata, miten olemme palanneet takaisin siihen, mistä internet alkoi: illuusioon anonymiteetistä. Nykyään minulle on aivan sama, mitä joku ajattelee nimimerkistäni. Ihmiset näkevät kyllä postauksistani ja kommenteistani nopeasti, olenko botti vai oikea ihminen. Jos joku haluaa sivuuttaa mielipiteeni siksi, ettei siinä ole passikuvaani vieressä, se on heidän menetyksensä. ...

Olen aina tykännyt katsella scifi-elokuvia ja -sarjoja. Jos tartun kirjaan, valintani osuu lähes poikkeuksetta fantasiaan tai tieteiskirjallisuuteen. Hyllystä löytyy kaikkea Witcheristä ja Kvanttivarkaasta aina Isaac Asimovin klassikoihin. Nämä ovat olleet tosi viihdyttäviä, mutta olen pannut merkille toistuvan ja ärsyttävän kaavan. Usein käy niin, että kirjasarjan ensimmäinen osa on se paras. Siinä esitellään uusi maailma ja idea; kirjailija käy ympäristöä seikkaperäisesti läpi ja tuntuu olevan tyytyväinen luomaansa maailmaan. Mutta kun joudutaan kirjoittamaan kakkos- ja kolmososia, se alkuperäinen maailma ei kirjailijan mielestä enää riitäkään. Aletaan lisäillä kaikenlaisia outoja juttuja. Näin kävi mielestäni esimerkiksi Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaassa. Siinä oli erinomainen ja kiinnostava perusajatus, mutta jälkimmäiset kirjat menivät todella sekavaksi ja aikamoiseksi ”trippailuksi”. TV-sarjojen kirous: kun mopo karkaa käsistä Sama ilmiö vaivaa tv-sarjoja, ehkä vieläkin pahemmin. Otetaan esimerkiksi eräs scifi-sarja, josta pidin aluksi valtavasti, The Expanse. Se oli jotain aivan ennennäkemätöntä. Katsoin sitä suorastaan haltioituneena, sillä en ollut ikinä aiemmin nähnyt niin hienosti kuvattua avaruusympäristöä. Avaruus oli luonnollinen osa kaikkea toimintaa: oli nähty vaivaa sen eteen, miten alukset käyttäytyvät tyhjiössä, miltä taistelu oikeasti näyttää ja millaisia fysiikan ongelmia ihmisillä on. Mutta mitä pidemmälle sarja eteni, sitä pahemmin juoni lähti käsistä. Siinä ei ollut enää oikein mitään tolkkua, ja mukaan ahdettiin aivan liian paljon erilaisia asioita. Alun realismi ja tiukkuus katosivat kohinaan. Pelit ymmärtävät pysyvyyden päälle Jos tätä vertaa tietokonepeleihin, ero on huomattava. Aika moni peli, jota olen pelannut, pyörii itse asiassa tosi tiiviisti yhden konseptin ympärillä. Lähes aina pelissä on alusta loppuun samat pelimekaniikat. Niitä ei muuteta kesken kaiken, tai jos muutetaan, niitä vain tuunataan hieman tarinan ehdoilla. Puolivälissä peliä tekijät ja käsikirjoittajat eivät yleensä kyllästy ideaansa, keksi jotain ihan muuta tai lähde viemään ajatusta jonnekin aivan uudelle tangentille. Peli yrittää yleensä kertoa yhden, eheän tarinan. ...

Joo, puhun Twitteristä, koska X on niin huono nimi ja hankalasti käytettävä suomen kielessä. Twitteristä on poistunut ihmisiä erilaisina aaltoina pitkin lähimpiä vuosia. Ensiksi kun Elon Musk alkoi sekoilemaan Twitterin kanssa ja sitten erilaisten kohujen, jotka useimmiten ovat olleet Muskin sekoilua, yhteydessä. Mutta yksi ilmiö on tällä hetkellä olemassa. Poliitikot, toimittajat ja keskeiset brändit päivystävät edelleen Twitterissä. Ei sinulla niitä seuraajia ole Twitteristä tulee säännöllisesti ihmisiä Threadsiin ilmoittaen, että pahaa teki jättää joku iso määrä seuraajia taakse, mutta nyt ollaan Threadsissa ja toivottavasti follaatte täällä. Poliitikkojen ja brändien osalta Suomessa tätä on näkynyt silmiinpistävän vähän. Jengi tuntuu haluavan päivystää Twitterissä. Kun siellä on niin paljon niitä seuraajia. Seuraajia, jotka jokaiseen postaukseen kommentoi, että rokotukset on huijausta, Venäjä on uhri Ukrainassa tai jotain persumaalitusta. Sitten Elon Musk poistaa jotain moderointiominaisuuksia, lisää sekoilua, omien viestien seassa näkyy jotain kummallisia mainoksia ja alusta toimii huonosti. Ja Elon Muskin viestit näkyy kaikille, etkä niitä voi estää. Mutta silti ei haluta lähteä alustalta, jossa ei ole järkeviä keskusteluita vaan pelkää huutamista. Koska alustalla on vaikka kymmentuhatta huutajaa olevinaan seuraajana. Vaikka kaikki tiedämme, että 80% niistä on Venäjän tai jonkun muun sekopäisen tahon botteja. Ja mitä niillä Twitter-seuraajilla siis tekee? Oletko Twitter-influensseri? Se on vähän kuin bottifarmia pitäisi! Bottiseuraajat ei ole minkään arvoisia. Lähtekää pois sieltä Twitteristä Olin pitkään Twitter-intoilija. Mun mielestä se oli hyvä alusta, kunnes ei enää ollut. Viimeistään korona-aikana se meni rikki, kun rokotevastaisuuden masinointi ja muu sekopäisyys alkoi valtaamaan alaa ja lopulta Elon Muskin sinetti alustalle sai minut pois Twitteristä. Ensiksi en vaan käyttänyt sitä enää ja sitten poistin tilinkin. ...

Tervetuloa Jasmon blogiin! Ei anteeksipyyntöjä pitkien hiljaisuuksien jälkeen. Se on heikkoutta. Tästä postauksesta ei ole mitään luotu tekoälyllä ja vaikka olisi, niin en kertoisi. Tänään puhumme Suomen kruununjalokivestä nimittäin terveydenhuollosta. Muistattehan että Suomessa on maailman paras terveydenhuolto? Tilanne Minulla on viimeisen viiden vuoden ajalta muutamia subjektiivisia otoksia meidän terveydenhuollon järjestelmästä. Sukulaisella on sydänsairaus, joka muuttuikin tässä yllättäen n. 3v sitten meidän terveydenhuoltojärjestelmän puitteissa niin vaaralliseksi, että pitäisi leikata. Sitten kuitenkin 6kk leikkausjonossa oltua päätettiin että ei leikata ja annettiin lisää lääkkeitä, josta tuli astmaoireet. Missään vaiheessa henkilö ei saanut mitään sellaista tukea, jossa olisi joku kertonut että mikä tässä kaikessa on suuri suunnitelma. Lopulta oli pakko mennä yksityiselle, jotta joku kertoi mikä hoidon suunnitelma vaikuttaisi olevan (varovaisin sanamuodoin sitä kritisoitiin) ja jotta saisi sellaista hoitoa, mikä vaikuttaisi järkevältä. Toinen juttu on oma poika. Hänellä on hammasraudat. Hammasrautojen ensimmäisen kerran laittoon meni arviolta 11 käyntiä hammaslääkärissä. Käynnin funktio saattoi olla vaikkapa suun valokuvaaminen. Seuraavalla käynnillä saatettiin poistaa yksi maitohammas. Sitä seuraavala kerralla saatettiin sovittaa hammasrautoja. Ja niin edelleen. Aina uudelleen ja uudelleen paikalle 10 minuutin hoidon takia. Lisäksi, koska Tampereella suuressa viisaudessa pitää säästää, uusia aikoja ei saa suoraan hammaslääkärissä käydessä vaan ne tulee jossain kohtaa kirjeellä kotiin. Siis joku aika. Sitten kun se ei sovi, pitää soittaa numeroon X ja sieltä voi sitten neuvotella seuraavan ajan. Tää koko viritys on niin vitsi että en voi ymmärtää miten tuollainen show voi pyöriä. Tehottomuus lukee niin isolla kaiken ympärillä että ei voi ymmärtää. Samaan aikaan hammaslääkäreillä ja hoitajilla on kamala kiire ja aikoja pitää lyhentää, kun käyntejä tulee hirveä määrä. ...

Pelistudiolla työskentely on varmasti aika jännittävää. Iso osa peleistä ei täytä niille asetettuja myyntihaaveita. Toisaalta, esimerkiksi GTA V peli on myynyt aivan käsittämättömällä kuudella miljardilla dollarilla. Pelaajanakin on jännittävää. Steam, PS store, Xbox pelikauppa ja muut ovat täpötäynnä pelejä pienistä indie-studioista aina sinne suurimpiin AAA-pläjäytyksiin. Klikkaa, lataa ja pelaa. Mutta minkälaisia kokemuksia hittipelit tarjoavat? Tämä postaus ei sisällä juonipaljastuksia, mutta kommentoi uusia pelejä kuten Cyberpunk 2077 ja Alan Wake 2. Remedy teki taas saman pelin ja nimesi sen tällä kertaa nimellä Alan Wake 2 Remedyllä on pelistudiona tietysti lunastettu paikka sydämessäni. Lunastus aloitettiin Death Rallyllä (sitä voi nykyään pelata ilmaiseksi), sitten tuli Max Paynet. Minulla on tainnut Remedyn peleistä jäädä pelaamatta ja läpäisemättä ainoastaan Quantum Break. Alan Wake (1) oli ensimmäinen pettymys minulle Remedyn tuotoksista. Siinä oli paljon hyvää potentiaalia, joka jotenkin tuntui hukkuvan sen taakse että pelaaja heitettiinkin tarinan sijaan rämpimään pimeissä metsäränneissä ampuen loputtomalta tuntuvia mörkölaumoja oikeastaan ilman mitään sellaista joka olisi tuonut pelaajalle hyvän fiiliksen. Tunnelma ja musiikki oli hyvä ja tarinan voisi nauttia, mutta varsinaisena pelinä AW oli mielestäni huono. Control oli pääosin hyvä peli ja yliluonnollisuuden niputtaminen FBC:n kaltaisen tutkimuslaitoksen yhteyteen oli hauska idea. Että asiat oli tavallaan yliluonnollisia, mutta tälle tutkimuskeskukselle vaan peruspäivä konttorilla. Myös pelimekaniikka oli hyvä. Oli tunnelmaltaan intensiivisiäkin kohtia, mutta silti tavaroiden räimiminen, räiskintä ja muu pelimekaniikka oli kunnossa. Alan Wake 2 jatkaa siitä mihin ykkönen jäi (monellakin tapaa). Kun valitsin pelin alussa vaikeusastetta, että haluanko vain storymoden vai vaikeampaa pelaamista, päätin ottaa vähän vaikeamman vaikeustason. Olen pelannut AW2 nyt viitisen tuntia ja vaikeustason näkökulmasta pelillä ei mielestäni ole annettavaa. Tarina, kulttuuriviittaukset, suomiviittaukset jne on periaatteessa mielenkiintoista, mutta räiskintä (johon vaikeusaste vaikuttaa) ei. ...

Jasmon blogi on tuottanut laadukasta, eikä ollenkaan kyynistä, sisältöä internettiin jo vuodesta 2005. Kohta vietetään 20-vuotisjuhlaa. Valmistelut on jo käynnissä. Hauskaa on huomata miten bloggaaminen on tässä aikana muuttunut. Ensiksi sitä tehtiin intohimolla ja kerrottiin mitä kuuluu. Tutustuttiin aiheeseen ja sitten alkoi myös meta-bloggaus, blogattiin siitä mitä blogataan ja niin edelleen. Kohta tuli sosiaalinen media. Facebook, Twitter jne. Yhtäkkiä blogeissa aikoinaan himoitut ”sidenotet”, jotka olivat yhden lauseen mittaisia statuspäivityksiä, löytyivätkin jostain muualta kuin blogialustalta. Pikkuhiljaa bloggaajien näkökulmasta kävi niin, että twitterissä ja facebookissa jaettiin linkkejä omaan blogisisältöön. Hei, tule katsomaan, kirjoitin juuri blogiini jotain. Jengi ei tullut. Pakko oli sitten mennä sinne, missä yleisökin on. Tänä päivänä somessa julkaistaan pitkiä tekstiseiniä (Facebook, Instagram) ja toisaalta taas Twitterissä julkaistaan pitkiä threadeja (hei, tämä on postaus 1/42). Joku on keksinyt siihen sitten unrollauksen, jolla apuohjelma julkaisee tämän postauksen yhtenä verkkosivuna. Eli pitkä paloihin jaettu twitter-postaus löytyy sitten pitkänä versiona jostain toisesta palvelusta. Nyt kun Elon ajaa Twitteriä rotkoon, niin on huomattu että nämä threadit toimii vähän epäluotettavasti ja paljon muutakin ongelmaa aina välillä on. Jengi pohdiskelee, mikä muu paikka voisi olla hyvä julkaista tällaisia threadeja ja että olisi tuki kuville ja mahdollisesti muullekin medialle. En ole kuitenkaan vielä huomannut, että blogaaminen tai vastaavat pidempien tekstien tuottaminen some-alustojen ulkopuolelle olisi käynnistynyt. Syytä en tiedä, luulisi sen olevan loogista että tällaisille palveluille olisi kysyntää. Voiko yksi syy olla siinä, että julkaisut usein tehdään puhelimella, jolloin monen alustan monipuolisuus on itseasiassa ongelma: Pitäisi olla vaan yksi kuva + teksti -tyyppinen julkaisumalli. Tai jotain vastaavaa. Kun jengi nyt etsii, ainakin alitajuisesti, pakopaikkaa Twitteristä ja ehkä muustakin somesta sellaiseen ympäristöön, jossa voivat myös helpommin vaikuttaa kommentointiin, trolleihin jne, niin uskon että bloggaaminen versio 2 laskeutuu keskuuteemme. Tarvitaan vaan se joku alusta, joka on helpompi ja nopeampi käyttää kuin wordpress ja millä voidaan jotenkin saada sisältö näytille ihmisille helpommin. ...

Niin se taas on, että Suomessa eduskuntavaalit lähestyy. Näitä eduskuntavaalipostauksia on, tavalla tai toisella, tullut tehtyä ennenkin. Ja tehdäänpä taas! Vaalikoneet En tiedä onko tällä hetkellä vielä auki muita varteenotettavia vaalikoneita kuin Hesarin vaalikone. Sitä on tullut vähän pyöriteltyä ja se on sitä vaalikonehommaa, mitä ollaan totuttu kokemaankin. Yllä olevista linkeistä voi kerrata ajatuksia siitä, miten vaalikoneita kannattaa käyttää. Alempana tulee vielä yksi linkki! Mitä Hesari tässä ilmeisesti yrittää kysyä on että haluaisinko että opettajien ja oppilaiden suhde olisi parempi myös siinä tapauksessa jos se olisi jostain muusta pois. Ymmärrän tilanteen mikä Hesarilla on. He haluavat saada eroja henkilöiden välillä ja varmistamaan sen asian, että ei voi haluta kaikkea ja sitten myös veronalennuksia. Että joutuu ottamaan vastatessa myös vastuun siitä että kuinka se mahdollisesti rahoitetaan. Ongelmana on vaan se, että en minä tiedä miten opetustoiminta nytkään rahoitetaan, miten hyvin se on rahoitettu, mitä siellä pitäisi parantaa ja niin edelleen. Myös monet ehdokkaat ovat näiden edessä vähän ymmällään ja siksi samalla mielipiteellä, kuten vaikka että ”kyllä tämä on hyvä idea mutta me ei voida tätä kestävästi tehdä lainarahalla”, ehdokkaat voivat vastata joko jokseenkin eri mieltä tai jokseenkin samaa mieltä. Aukottomia kysymyksiä ei varmaan voi tehdä, mutta itse pidän suurinta osaa kysymyksistä sellaisena, että en osaa niihin vastata mitään järkevää. Siksi se alkuperäinen vinkki siitä, että vastaa vain niihin kysymyksiin joihin on itse selkeästi jotain mieltä, on erittäin hyvä edelleen. Muut ohittaa. ...

Sähköautoilu on iso puheenaihe myös perinteisissä medioissa tällä hetkellä. Kimmokkeen tähän kirjoitukseen tuli Hesarin viimeisimmästä kirjoituksesta, jossa toimittajat ajavat noin 2000 kilometria sähköautolla neljässä päivässä. Helppouden vuoksi jutut tunnutaan tehtävän näin: Sähköautoilusta kiinnostunut toimittaja vuokraa tai saa jostain auton hetkeksi käyttöönsä ja lähtee sillä sitten reissuun. Lukemissani jutuissa yleensä johonkin pidempään reissuun ja sen perusteella sitten annetaan erilaisia johtopäätöksiä tämän hetken autoilusta tai yleisimmin latausinfrasta. Sellainen Hesarin juttukin oli. Auto oli sivuosassa, lataaminen oli jännittävintä. Ainakin minulle jutusta välittyi vähän sellainen ”sähköautot eivät ole vielä valmiita oikeaan käyttöön”, kun lopussa kerrottiin kuinka diesel-autolla olisi päässyt samaan hintaan ja nopeammin. Ja kuinka matkalla oli paljon haasteita latureiden kanssa. Testiasetelma, 2000 kilometria, suurin osa lapissa, ei kovin paljon älyllistä haastetta lukijalle tarjonnut. Onkohan sähköautoilu mahtavaa ja ylivoimaista? Sähköautoilu oikeasti Ajattelen itse sähköautoilusta tällä hetkellä niin, että se vaatii hieman harrastuneisuutta tällä hetkellä. Nimenomaa noilla pitkillä reissuilla. Vaivaa ja hankaluutta. Meillä tulee noin 25-30tkm vuodessa ja mikää lapinkäynti ei ole vuosittainen suorite tai jos onkin, ylensä autot ovat junan kyydissä. Jostain syystä näissä lehtijutuissa ohitetaan se noin 95% kaikesta ajosta, jolloin päivämatkat ovat alle 300km. Auto on yöt kotilaturissa (tai kohteen laturissa) ja pikalatureita tai asiointilatureita ei tarvitse käyttää juuri ollenkaan. Kotilatauksessa myös energia on halpaa. Hesarin jutussa Volvo Recharge V60 viedään 2000km matkalle ja käytetään pikalatureita ja asiointilatureita ja silti hinnaltaan matka on energian suhteen saman hintainen kuin pihillä dieselillä. Aikaa menee enemmän, mutta suurin osa haasteista taisi olla toimimattomat laturit. Mutta jos sieltä kuluttavimmasta päästä oleva sähköauto on tuollaisella reissulla yhtä edullinen kuin pihi diesel, niin se antaa kyllä hyvän lupauksen siitä, että sähköautoilu on verrattain edullista. Kulut kun ovat sitten siinä arkiautoilussa lähinnä paljon pienemmät. ...

Tätä postausta on pitänyt kirjoittaa monen monta kertaa. Usein salilla käydessä on tullut mieleen, että tällainen juttu pitää kirjoittaa. Mutta sitten se haippi menee pois päältä ja jää kirjoittamatta (käytin sanaa haippi koska oon niin nuorekas). Nimittäin asiahan on niin että musalla saa vaikutettua omaan suorituskykyyn. Tämä ei varmaan yhdellekään jumppajalle tai juoksijalle ole yllätys. Tässä vähän tunnelmointia Jasmon salikäyntien suhteen. Ja kyllä, olen välillä käynyt salilla! Lukijalle vielä sellainen ohjeistus, että on todennäköisesti aika vaikea saada välittymään sitä fiilistä, mikä mulla henk.koht. näistä biiseistä syntyy. Antakaa kuitenkin mahdollisuus. Kova äänenvoimakkuus (tää ei oo taidetta, tää on musaa millä nostetaan tuloksia) auttaa. Lämmittely Usein salille tulee lähdettyä työpäivän jälkeen tai muuten sellaisessa tilanteessa, että kaikki aistit eivät ole vielä terävimmillään. Eli aloitetaan lämmittelystä. Tää ei oo biisinä mikään suuri taideteos, mutta saa vanhan miehen heräämään ja kun tähän on opittu, niin ajaessa pyörää tai muuten lämmitellessä tästä tulee se lämmin olo. Kuuntelen tän melkein joka kerta kun istun siihen pyörän jakkaraan tai hiihtolaitteeseen. Yleensä lämmittelyyn menee 5-10 minuuttia. Niinpä siihen saa lisättyä vähän toisenlaista herkkää tulkintaa maailmasta toisen biisin toimesta. Erityisesti silloin kun lämmittelyssä oli hullaannuttu lyhyisiin tabata-harjoituksiin niin tämä niihin viimeisiin vetoihin sai mukavan tunnelman. Tärkeää tässä vaiheessa on pitää vielä äänenvoimakkuus maltillisena. Kroppa vasta herää, mutta siihen uniseen mieleen kuitenkin tällainen vähän väkevämpi rytmimusa iskee hyvin. Työsarjat Sitten kun alkaa varsinainen työskentely, myös musiikki tietysti muuttuu. Tässä on tärkeää äänenvoimakkuuden säätely. Korvat tottuvat mihin tahansa äänenpaineeseen ja siksi ne tarvitsevat lepoa ja toisekseen äänenvoimakkuuden tuomaa efektiä ei enää saa pidemmän ajan kuluessa. Eli lämmittelysarjoissa maltillinen äänenvoimakkuus ja silloin kun ladataan seuraavaa työsarjaa (ennen kaikkea henkisesti) sitten voi laittaa lisää. ...

Hyvinvointi. Tämä on selkeästi teema, joka kiinnostaa ihmisiä. Omaan hyvinvointiin kiinnitetään nyt huomiota enemmän kuin ennen ja uusia hyvinvoinnin tapoja ja rutiineja otetaan käyttöön mielellään. Itsestä halutaan pitää huolta. Tämä on jokseenkin nyt muodissakin oleva ilmiö. Mutta mitä kaikkea hyvinvointiin oikein kuuluu? Millaisilla tavoilla me suomalaiset sitten pidämme itsestämme huolta? Hyvinvointiin kuuluu niin paljon kaikkea, että sitä ei voi nitoa yhteen lauseeseen. Hyvinvointiin kuuluu niin fyysinen kuin henkinenkin puoli. Fyysistä hyvinvointia voi parantaa muunmuassa liikunnalla, hyvillä yöunilla ja ravinnolla. Liikunta parantaa myös henkistä hyvinvointia. Toki henkistä hyvinvointia voidaan parantaa monella muullakin tavalla, mutta tässä artikkelissa keskitymme liikuntaan ja sen tuomiin terveysvaikutuksiin. Uusilla harrastuksilla saadaan helposti uutta sisältöä elämään. Kesäaurinko on jo monessa osassa Suomea näyttäytynyt ja moni suomalainen siirtääkin netticasinot nyt kylmille illoille ja viettävät päivänsä mieluiten luonnonhelmassa liikkuen. Myös talvella pääsee liikkumaan monin eri tavoin, sillä lumi mahdollistaa niin lumityöt, luistelun, laskettelun, mäenlaskun ja jopa juoksulenkin, kunhan alla on nastakengät. Liikkumismahdollisuuksia on paljon tietysti myös kesällä. Kuinka liikkuminen voi parantaa sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia? Seuraavaksi mietimmekin näitä mietteitä ja toivon mukaan saat kipinää oman liikuntaharrastuksen aloittamiseksi, oli se sitten rauhallista kävelyä puistossa tai metsässä tai hikiliikunta treenamisen tai juoksun muodossa. Nauti luonnosta Kun ihminen liikkuu, kehon mielihyvähormonit lähtevät liikkeelle. Rankassa liikunnassa liikkeet voivat niiden aikana tuntua rankoilta, mutta mikään ei vedä vertoja treenin jälkeiselle tunteelle. Jos olet koskaan treenannut, tiedät, mitä tarkoitan. Jos juokset ulkona, saat samaan aikaan sekä hyvää liikuntaa että aimo annoksen raikasta ilmaa sekä tietysti maisemia. Jos valitset lenkkeilyalueeksesi kauniit luonnonmaisemat ja -polut, pääset samalla nauttimaan luonnon monimuotoisesta kauneudesta. ...

Suomesta löytyy aivan kaikenlaisia pelaajia. On satunnaisia nettipelien näpyttelijöitä, on yötä päivää fantasiapelejä pelaavia pelaajia, on uhkapelien ystäviä sekä konsolipelien pelaajia. Toiset taas pelaavat mieluiten lauta- ja korttipelejä tai kauppojen hedelmäpelejä, kun taas toiset pelaavat vain mobiilipelejä. Suomessa pelataan siis vähän kaikenlaisia pelejä eikä ole oikeastaan sitä yhtä suosittua tapaa, joka olisi merkittävästi ylitse muiden. Suomalaiset pelaavat mielellään erilaisia pelejä, sillä onhan kansamme kilpailuhenkistä ja huumorintajuista kansaa. Se, että suomalainen lähtee casinoille kokeilemaan onneaan, ei ole myöskään mitenkään ennenkuulumatonta – ellei kyseessä sitten ole kivijalkakasino, jollaisia ei Suomessa kovinkaan montaa ole. Suomalaiset pelaavat mielellään oman kotinsa mukavuudessa ja tässä kohtaa uhkapelien pelaaminen tapahtuu useimmiten netin kautta, aivan kuten moni muukin pelaaminen. Konsolipelit yhdessä kaverin kanssa Pelikonsoleita voi nykyään pelata sekä yksin että verkossa. Jälkimmäinen vaihtoehto mahdollistaa pelien pelaamisen julkisissa pelihuoneissa tuntemattomien kanssa tai sitten yksityisemmin, oman kaverin tai kaveriporukan kesken. Kun kaikilla on konsolillaan asennettuna sama peli, voidaan peliä pelata yhdessä. Tämä on monelle suomalaiselle hauska tapa viettää iltaa ilman, että kenenkään tarvitsee edes poistua kotoaan. Ei muuta kuin peli käyntiin ja kuulokkeet korviin. Verkossa pelataan paljon myös siten, että muut pelaajat ovat satunnaisia, tuntemattomia pelaajia. Tällöin mukana ei olekaan enää pelkkiä omia kavereita, vaan pelaajat voivat olla mistä päin maailmaa tahansa. Tämä on tietysti mielenkiintoista, sillä ihmisten kanssa pääsee kommunikoimaan eri kielillä. Lasten pelaamisen kanssa kannattaa toki olla tarkkana, jotta tietää, keiden kanssa lapsi pelaa. Ovatko lautapelit tulleet takaisin? Yksi mietinnässäni ollut asia on ollut lautapelit. Niitä pelailtiin ennen yhdessä kaveriporukan kanssa ja ilta saattoi venyä pitkäksikin Monopolyn parissa. Tälläkin vuosituhannella vaikuttaa siltä, että lautapelejä pelataan edelleen. Niitä on hauska pelata oman perheen kesken ja myös peli-iltoja pidetään. Tämä on oikein hauska tapa kutsua kaverit mukaan illanistujaisiin. ...

Tässä postauksessa kerron ensikokemuksistani Ruokaboksin kanssa. Jos sinua haluttaa kokeilla, saat 20e alennusta käyttäen ruokaboksi koodia 8SNQ. Pääset suoraan tilaamaan kokeiluboksin tästä. Ruokaboksi kokeilussa Koronan myötä ja vähän ennen koronaakin on kokeiltu ruuan verkkokauppoja, nimenomaan Keskon ja Ässän versioita. Ja vaikka alkutilanne oli aika huono, kohentuvat palvelut kovaa vauhtia ja Ässän uusi betaversio vaikuttaa jo ihan hyvältä melko karmaisevan Foodie-kokemuksen jälkeen. Vielä kaipaisin hieman hintakilpailua lisää noihin keräilymaksuihin. Mutta liian usein on ollut sellainen tilanne, että ei oikein keksi mitä sitä söisä. Turhan monta kertaa viimeisten viikkojen aikana ollut uunilohta tai pasta carbonara tai makaronia ja jauhelihakastiketta – perus lapsiperheruokia. Ei niissä oikeastaan edes ole mitään vikaa, mutta harvoin sitä ajattelee, että nyt repäisen tekemällä kanaa curry-kastikkeessa, kun sitä viimeksi on ollut jopa 2 viikkoa sitten. Lähipiirissä kokeiltiin Ruokaboksia. Minua hieman arvelutti palvelu, jossa joku muu päättää mitä syön, minulle jäisi valmistamisen vastuu ja todennäköisesti maksan vielä preemiota tästä kuratoidusta ruokailusta. Mutta, sitten oli taas yksi kerta kun googlettelin reseptejä ”mitähän syötäisiin” sohvalla ja google-mainos ilmoitti, että nyt tästä sais 10e alennuksen Ruokaboksista, kokeile sitä. Ja sittenhän kokeiltiin. Ruokaboksi verkkopalvelu Ruokaboksin käyttäjäkokemus oli sellaisella tasolla mitä nyt voi nykyaikaiselta järjestelmältä odottaa. Hieman WordPress ilmoitteli itsestään, mutta ei liikaa. Ei haitannut. Maksukortin syöttämisen jälkeen saa seuraavan 10 viikon boksien tulemista säätää. Voit siis perua tai hyväksyä boksin saapumisen seuraavien viikkojen osalta. Boksi saapuu aina maanantai-iltana. Tässä on yksi kauneusvirhe. Jos haluan kokeilla boksia, laitan tietysti kaikkien muiden viikkojen boksit ”peruttu” tilaan, jotta ei vahingossa tule ylimääräisiä. Joka viikko ilmestyy aina uusi viikko säädettäväksi (rullaavasti seuraava viikko) ja huolimatta mistään muista säädöistä, se uusi viikko on aina toimitettavassa tilassa. Eli jos olet perunut kaikki muut boksit, niin ensi viikolla löytyy 10 viikon päähän yksi boksi joka on toimitusjonossa. Siinä on toki aikaa muuttaa tilannetta, mutta jos vain tilaa ja unohtaa, niin 10 viikon päästä alkaa bokseja tulla. Tästä tosin tulee muistutusviestejä. ...

Hei vaan. Se on Jasmo ja politiikkanurkkaus taas. Tuli taas päänsärky. Tällä kertaa kotitalousvähennyksestä. Nykyinen hallitus on laskenut kotitalousvähennyksen 40% työkuluista ja katto on 2250e. Parhaimmillaan luvut olivat 60% ja 2500e paikkeilla. Asiasta keskustellaan jälleen. Esimerkiksi SAK ja EK (oikein samanmielistä, huikeaa!) ovat ehdottaneet nyt elvytystä kotitalousvähennystä korottamalla. Hesarin pääkirjoituksessa (€) on samansuuntainen ehdotus. Vasemmisto ei asiasta lämpene. Ja tämä oli se hetki, mistä minä tempaannuin mukaan tähän keskusteluun. Paavo Arhinmäki kertoo Twitterissä seuraavaa: Kotitalousvähennys tuo verotuksen piiriin työtä, jota aikaisemmin saatettiin tehdä harmaana. On syytä muistaa, että kotitalousvähennys hyödyttää isotuloisempia ja harva käyttää nytkään maksimin. Kokoomuksen ajama ”superkotitalousvähennys” hyödyttäisi vain harvoja, varakkaimpia. — Paavo Arhinmäki (@paavoarhinmaki) <a href="https://twitter.com/paavoarhinmaki/status/1329434250924453890?ref_src=twsrc%5Etfw">November 19, 2020</a> Kokoomuksen superkotitalousvähennys tarkoittaisi siis yli 75 vuotiaille kohdistettua kotitalousvähennystä, jossa ei olisi omavastuuta ja työn osuudesta saisi vähentää verotuksessa 70%. Myös Li Andersson twiittaa asiasta. Hän on samaa mieltä Paavon kanssa siitä, että kotitalousvähennyksen hyödyt menevät suurituloisille. Se on suurituloisia suosiva veroetu, joten selvitys on tarpeen, jotta hallitus voi tehdä sitä tuloeroja kaventaa politiikkaa, johon se on sitoutunut. Jos kotitalousvähennystä kasvatetaan, pitää vastaavasti parantaa pienituloisten perusturvaaa tai kiristää suurituloisten veroja. — Li Andersson (@liandersson) <a href="https://twitter.com/liandersson/status/1329444191198392324?ref_src=twsrc%5Etfw">November 19, 2020</a> Tässä kohtaa itselle tuli hieman kummallinen olo. Olen aina itse ajatellut tätä niin, että kotitalousvähennys auttaa nimenomaa pienempituloisia (siis että ei tarvitse olla suurituloinen, vaan vähän pienempikin riittää) hankkimaan palveluita, jotka tukee työllisyyttä, vähentää harmaata taloutta ja niin edelleen. Koska Vasemmistoliitosta nähdään asia hyvin eri tavalla, niin piti ihan pohdiskella asiaa. ...

Viime viikolla uutisoitiin työryhmän tuloksista, joka yritti hahmottaa maailmaa jossa liikenteen päästöt laskisivat voimakkaasti. Kyllä siinä taas pieni mieli oli kovalla koetuksella. Mieleni on ollut kovalla koetuksella autoiluun liittyvästä verotuksesta, ennen kaikkea polttoaineverotuksesta, ennenkin. Kas tässä hyvää paatosta ja tässäkin lyhyt naseva kommentti. Tällaisiin reippaasti yli 10v vanhoihin postauksiin kun voi linkittää, niin tietää että on ainakin hetken roikottanut tätä blogia linjoilla No mutta asiaan. Työryhmä suosittaa 700 000 sähköauton diilaamisesta Suomen liikenteeseen, jotta kenenkään ei tarvitsisi nostaa polttoaineen hintaa. Vähän varovaisesti uskalletaan kuitenkin mainita, että ehkä jos mikään muu ei auta, niin sitten voisi harkita polttoaineen hinnankin nostamista. Ettei vaan innostuttaisi liikaa polttoaineverojen nostamisesta, niin Timo Harakka (sd) ilmoittaa heti, että polttoaineiden hinnan nostaminen on tosiaankin viimeinen vaihtoehto. Toinen suosikkipuolueeni ja muutenkin tulevaisuuspuolueeksi profiloituva Keskusta muotoilee toisin: Keskusta haluaa lopettaa autoilijan syyllistämisen. Keskustalla on tullut nimi kirjoitettua hallitusohjelmaan ja päästöjä pitäisi pienentää. Valitettavasti kaupunkihipstereiden fixien hiilijalanjälki liian pieni, niin ei keksitä että kuinka sitä voitaisiin tehdä. Että voisi kuitenkin turvetta polttaa kuin viimeistä päivää ja autoiluakaan ei missään tapauksessa saa mitenkään verotuksellisesti ohjata. Tässä vaiheessa varmaan hyvä antaa disclaimer, että vaikka täällä Tampereella asutaan, niin yli 30tkm tulee kilsoja auton matkamittariin joka vuosi. En tiedä onko se paljon vai vähän, mutta vaikka auto vie bensaa vain ~5 litraa satkulla, niin menehän tuossa jo. Että tuntuu se omassakin pussissa, kun bensamittarilla käy. No, jotta Keskusta voi veivata aluepolitiikkaansa ja jotain pitää tietysti keksiä, niin taas tulee mieleen se paikannukseen perustuva verotus. Keskusta funtsii sitä niin, että verotus kilometreistä voi olla iso niillä alueilla missä ei asu Keskustan kannattajia ja pieni sitten kannatuksen sydänmailla. ...